Marsun tieteellinen nimi on Cavia aperea porcellus
Marsun keskimääräinen elinikä on 6–8 vuotta, mutta se saattaa saavuttaa jopa 10-vuoden iän.
Täysikasvuinen marsu-uros painaa 900–1500 g, naaras 700–900 g.

Marsuilla ja ihmisillä on pitkä historia. Tämä suloinen sylinterinmuotoinen pikkuotus on ollut Etelä-Amerikan Andeilla inkojen hoidokkina jo 9000–3000 eKr. Espanjalaiset valloittajat toivat marsun merten yli Eurooppaan 1500–1600-luvulla ja Pohjois-Amerikkaan 1800-luvun alussa. Tästä alkoi marsujen menestystarina yhtenä rakastetuimmista lemmikeistä.

• MARSUN LUONNE 
• MARSUN TARVIKKEET  
• MARSUN RUOKINTA  
• MARSUN HAMPAAT  
• MARSU ja C-VITAMIINI  
• MARSUN SUKUKYPSYYS

MARSUN LUONNE 

MARSUN KÄYTÖS PERIYTYY VILLIMARSUILTA

Marsujen geeneissä virtaa villien sukulaisten perimä ja ne käyttäytyvät monella tapaa kuten esi-isänsä.
Marsut liikkuvat luonnossa suurissa laumoissa. Laumassa on oma hierarkiansa, jonka avulla lauman tasapainoa ylläpidetään. Poikaset hoidetaan porukalla, ruokakin jaetaan kaikkien kesken – marsu on siis hyvin sosiaalinen eläin.
Laumaa johtaa urosmarsu. Johtava uros ei hyväksy laumaan muita sukukypsiä uroksia, vaan ne siirtyvät alkuperäisen lauman lähistölle perustaen erillisen nuorten urosten lauman. Aikaa myöten uroslaumankin jäsenet löytävät omia naaraitaan ja perustavat uusia laumoja naaraidensa kanssa.
Laumassa on paljon naaraita ja yksi niistä on porukan johtaja. Se toimii erotuomarina muiden naaraiden ja poikasten kesken.

MARSU KAIPAA SEURAA

Lauma on marsulle hyvin tärkeä asia. Myös lemmikkinä pidettäessä on ehdotonta ottaa huomioon marsun sosiaalisuus. Marsuja tulisikin aina hankkia vähintään kaksi. Marsujen on syytä olla samaa sukupuolta, sillä urokset astuvat tiineeksi vaikka oman emonsa. Mikäli sattuu, että marsukaverukset ovatkin eri sukupuolta, voit neuvotella eläinlääkärin kanssa mahdollisuudesta kastroida marsu-uros.
Naaraat tulevat yleensä hienosti toimeen keskenään, mutta urokset on hyvä joko hankkia samasta poikueesta tai hyvin nuorina, sillä täysikasvuisten urosten yhteiselo ei välttämättä onnistu. Joskus täysikasvuinen uros saattaa hyväksyä toisen uroksen, jos toinen on vasta poikanen – mutta jokainen marsu on oma persoonansa, joten takeita tähän ei voi antaa.

PUHUTKO MARSUA?

Marsuilla on useita ääniä ja eleitä, joilla ne kommunikoivat. Osa näistä on meidän ihmistenkin helppoa havaita.

• Jos kuulet marsusi pitävän korkeaa ”kuiii-ku-kuiii” ääntä, se kerjää herkkuja ja huomiota. Marsut oppivat helposti yhdistämään rapisevat vihannespussit ja jääkaapin oven äänet porkkanoihin ja muihin herkkuihin, jolloin ne kuikuttavat ja vaativat herkuista osansa.
• Silittelystä tai toisen marsun seurasta nauttiva marsu pitää levollista ”jodlausta”, marsujen small talkia. Myös nikotteluääni kertoo tyytyväisyydestä.
• Uhkausääni on matala hurina, joka voi myös kertoa marsun pelästyneen jotain. Varoitusääni on myös hampaiden nopea ja voimakas narskutus – kun taas rauhallinen, märehtimistä muistuttava hampaiden narskutus kertoo tyytyväisyydestä.
• Jos marsu ei pidä jostain, esimerkiksi takapuoleensa koskemisesta tai liiallisesta silittelystä, se voi päästää nopean ja korkean piippauksen. Samalla se saattaa tönäistä toista lonkallaan – elettä on hyvä kunnioittaa ja rauhoittaa tilanne.
• Marsut myös röhkivät – näin ne tervehtivät lauman muita jäseniä. Röhkimisen lisäksi marsut hierovat kuonojaan kevyesti yhteen tavatessaan.
• Mahtaileva ja voimiaan näyttävä marsu kulkee liioitellun korkein, jäykin jaloin. Morsianta kosiva uros keinuttaa samalla takapuoltaan hieroen peppuaan maahan voimakkaan tuoksun kera.
• Kosintaan liittyy myös paljon ääniä, kuten hurinaa, tuhinaa ja hampaiden narskuttelua. Jos kosinta ei ota onnistuakseen naaras avaa suunsa ammolleen ja näyttää hampaitaan – sulhasen on siis hyvä yrittää myöhemmin uudelleen.
• Paljon enemmänkin eleitä ja ääniä kuuluu marsujen kieleen – opit sitä kyllä, kun tarkkailet marsujesi käytöstä.

MARSUN TARVIKKEET 

• Marsut voi asuttaa häkkiin tai kodin lattialle rakennettuun aitaukseen. Pitopaikan minimikooksi kahdelle marsulle usein suositellaan 120 x 50 cm. Tilaa saisi kuitenkin olla huomattavasti enemmän, sillä marsut ovat uteliaita ja aktiivisia liikkujia. Etenkin jos marsuilla on minimikokoinen asumus annetaan niiden valvotusti jaloitella lattialla, kunhan alue on marsuille turvallinen.
• Marsun perustarvikkeisiin kuuluvat ruokakuppi, juomapullo, heinäteline, sekä vähintään yksi pesämökki, jonne marsut pääsevät piiloon. Jos marsuja on useita, tulee pesäkoppejakin olla enemmän, jotta kaikki marsut pääsevät halutessaan samaan aikaan mukavasti nokosille katon alle.
• Ruokakuppeina keraamiset ja metalliset toimivat hyvin – pääasia, ettei kuppi pääse kaatumaan.
• Pohjamateriaalina toimii esimerkiksi puru, ekokuitu, olkipelletti, puuhake tai olki. Puru on edullisinta ja imee kosteuden hyvin. Myös pieniä räsymattoja käytetään pohjamateriaalina paljon – ne on helppo pestä pesukoneessakin.
• Marsuilla on hyvin herkät jalkapohjat, joten pohjamateriaaliksi ei sovi kissanhiekka tai muu karkea materiaali, se tuntuu marsuista epämiellyttävältä.
• Marsujen pitopaikan tulee olla vedottomassa paikassa.
• Suora auringonpaiste voi nostaa lämpötilaa.
• Paras paikka ei ole huoneiston levottomimmassa kohdassa, toisaalta ei “siellä ihan viimeisessä nurkassakaan”, sillä marsu haluaa tarkkailla perheenjäseniään.

PERUSHOITO

• Marsu on siisti eläin eikä viihdy kosteassa, joten pitopaikan siivous on marsujen määrän mukaan tehtävä ainakin kaksi kertaa viikossa. Samalla pitopaikan pohja pestään hyvin.
• Harjaaminen pehmeällä harjalla on marsuista miellyttävää, joten sitä voidaan harjata muulloinkin kuin karvanlähtöaikaan. Pitkäkarvaisten marsujen turkkia tulee harjata, kammata, nyytittää tai leikata säännöllisesti.
• Kynsien leikkaus tehdään tarvittaessa kerran kuussa. Kynsien leikkaus onnistuu parhaiten kissoille ja jyrsijöille tarkoitetuilla pyöreäteräisillä kynsisaksilla. Myös monet lemmikkieläinliikkeet leikkaavat kynsiä pientä korvausta vastaan.
• Peseminen on periaatteessa turhaa, sillä marsu nuolee turkkinsa puhtaaksi useita kertoja päivässä. Mikäli marsu on selvästi likainen tai kyseessä on pitkäkarvainen rotu, voidaan marsu pestä oikeantyyppisellä shampoolla. Marsu on pesun jälkeen pidettävä lämpimässä paikassa, sillä se vilustuu märkänä herkästi.
• Rasvarauhanen on karvaton alue siinä kohtaa marsun takalistoa, missä voisi olla marsun häntä – jos sillä olisi häntä. Erityisesti urosmarsujen rauhanen saattaa rasvoittua, jolloin se vaatii puhdistusta. Puhdistuksen voi tehdä esimerkiksi ihmisten silmä-eikin poistoainetta ja vanutukkoa käyttämällä.

MARSUN RUOKINTA 

70% RAVINNOSTA KUIVAHEINÄÄ

Tieteellisesti marsu luokitellaan kuuluvaksi piikkisikamaisten jyrsijöiden alalahkoon Hystricomorpha. Se on täten herbivori, eli kasvinsyöjä. Vielä tarkemmin marsun voi sanoa olevan heinänsyöjä. Marsun ruokavalioon ei kuulu lainkaan eläinproteiini.

Pääosan, eli ainakin 70 % marsun ruokaympyrästä täyttää hyvälaatuinen heinä. Heinä voi olla kuivattua timoteisekaheinää tai erilaisten heinäkasvien sekoitusta. Heinää tulee olla marsulla saatavillaan jatkuvasti, sitä ei voi tarjota marsulle liikaa.
Laadukas kuivaheinä ei pölise ja siitä leijailee ainoastaan ihana kuivatun heinän tuoksu. Laadukas heinä myydään pakkauksessa, jossa se saa hieman ilmaa, jotta heinä ei homehdu, mutta ei silti kuivu liikaa.

Kotona liian avoimesti säilytetty heinä saattaa kuivua pölyiseksi, kovaksi ja mauttomaksi, joten heinä säilytetään myyntipussissa suljettuna kuivassa paikassa. Säilytykseen voi vaihtoehtoisesti hankkia kannellisen tynnyrin, varastolaatikon tai vastaavan, josta heinä on näppärä annostella.

20% TÄYSREHUA

Heinän lisäksi marsu kaipaa täysrehua. Yäysrehuja on markkinoilla valtavasti erilaisia, tässä muutama vinkki sen oikean valintaan:

• Viljattomuus suositeltavaa. Viljassa on runsaasti hiilihydraatteja, jotka lihottavat marsua syyttä suotta. Valitse täysravinto, jossa ei ole viljaa.
• Ei lisäaineita, ei sokeria. Joihinkin ruokiin lisätään esimerkiksi hauskan värisiä puristeita, joihin on silmää miellyttämään käytetty täysin turhia väriaineita. Maun vuoksi joihinkin ruokiin lisätään myös sokeria. Bongaa marsullesi ne ruoat, jotka ovat 100% luonollisia, ilman turhia lisäaineita tai lisättyä sokeria.
• Jyväsekoitukset rasvaisia. Jyväsekoitukset eivät kuulu marsun ruokavalioon kuin korkeintaan herkkuina – ne ovat pääruoaksi liian rasvaisia ja sisältävät liian vähän kuituja. 
• Kuitujen osuus tärkeää. Kuitujen - niin pitkien kuin lyhyidenkin - osuus marsujen ruokinnassa on tärkeää, sillä heinänsyöjien suolisto on pitkä ja ns. laiska. Suolistossa ei ole lähes lainkaan lihaksia kuljettamaan syötyä ruokaa, vaan ruoka liikkuu suolistossa uuden ruokamassan työntäessä sitä eteenpäin. On hyvä muistaa sekin, että tästä syystä paastoaminen ei sovi marsuille. Ruoan sulavuuteen vaikuttaa myös liikunnan määrä: liikkumattomuus voi aiheuttaa kaasuuntumista ja ummetusta.
  -> Pitkien kuitujen tehtävänä marsun ruoansulatuksessa on auttaa ruokamassan liikkumisessa eteenpäin suolistossa, joten kuitujen liian alhainen määrä ruokavaliossa aiheuttaa ruokamassan liikkeen hidastumisen suolessa. Seurauksena voi olla ummetusta ja kaasun aiheuttamia vatsakipuja. Myös yhtenäisiksi klimpeiksi kerääntyneet, normaalia löysemmät papanat voivat kieliä kuidun puutteesta.
  -> Lyhyet kuidut kulkeutuvat marsun umpisuoleen. Marsujen ruoansulatukseen kuuluvat niin sanotut yöpapanat, eli umpisuolipapanat, jotka ovat normaaleja papanoita pehmeämpiä ja tahmeampia. Ne muodostuvat peräsuolessa umpisuolen suolistobakteerien avulla, ja marsu syö ne suoraan peräaukoltaan. Näiden papanoiden avulla marsu, kuten muutkin heinänsyöjät, kierrättää tärkeitä vitamiineja, bakteereita, hiivoja ja aminohappoja uudelleen käyttöönsä. Älä siis hämmästy, jos satut huomaamaan, että marsu syö omia papanoitaan – tapa on erittäin tärkeä osa marsun suoliston terveyttä.
• Pellettimuotoinen ruoka suositeltavin. Marsu valitsee kupistaan sen mielestä maukkaimmat osat, jos siihen on vain mahdollisuus. Tällöin eri ravintoaineiden saaminen voi olla hyvinkin epätasaista. Pelletiksi puristetun ruoan etuna on se, että jokainen pelletti on laadultaan samanlainen, josta syystä valivoiva syöminen ei ole mahdollista, vaan ruoan laatu pysyy tasaisena. Myös annostelu on helppoa!
• Valmistustavalla on väliä. Tyypillisesti pienlemmikeiden pellettiruoat valmistetaan 150-160 asteessa, joka on lämpötilana liikaa monille ravintoaineille. Laadukkaat täysravinnnot kuten CUNIPIC sarjan pelletit sen sijaan valmistetaan matalammassa, noin 110 asteessa. Matalamman valmistuslämpötilan ansiosta ravintoaineet eivät tuhoudu valmistusprosessissa ja marsu saa ruoasta irti kaiken hyödyn. 
• Täysravinnon ravintoarvot. Alla täysravinnolle suositeltuja arvoja, joiden vieressä vertailuksi (suluissa) CUNIPIC Alpha Pro Adult Guinea Pigtäysravinnon arvot.

• Raakarasva 2 % tai vähemmän (CUNIPIC 2%)
• Raakakuitu 16 % - mielellään enemmän. (CUNIPIC 25 - 27 %)
• Raakavalkuainen (eli raakaproteiini) kasvaville ja tiineille marsuille noin 18 % ja aikuisille marsuille noin 13 %. (CUNIPIC 14 %)

8% KASVIKSIA JA TUORERUOKAA

Heinän ja täysrehun lisäksi marsun ruokaympyrästä noin 8 % voi olla tuoretta ruokaa, kuten vihanneksia, juureksia ja hedelmiä. Kesäisin voi itse kerätä ulkoa voikukkaa, ratamoa, horsmaa, ruohoa, vesiheinää ja muita puutarhan antimia. Kasvit tulee kerätä puhtaasta paikasta, ei kaupungin keskustasta tai autoteiden varsilta.

2% HERKKUJA

Herkkuina voidaan tarjota erilaisia marsuille sopivia namipaloja, kuten CUNIPIC Alpa Pro Snacks herkkunapit.

MARSUN HAMPAAT 

Marsun etu- ja takahampaat kasvavat 1-2 mm viikossa koko marsun eliniän, joten hampaat tarvitsevat jatkuvasti työtä pysyäkseen sopivan pituisina.

Leuan liikkeet ja ruoan muoto vaikuttavat siihen, kuinka hampaat kuluvat, marsu käyttää suutaan erilailla syödessään erilaisia ruokia. The British Small Animal Veterinary Associationin tekemien tutkimusten mukaan monet marsujen hammas-ja ruoansulatusongelmat johtuvat viljapohjaisesta ruokavaliosta.

Marsun taka-ja poskihampaat ovat kehittyneet erityisesti heinän syöntiin. Tästäkin syystä on tärkeää, että heinää on jatkuvasti tarjolla. Lisäksi marsulle on hyvä tarjota lehtipuiden oksia ja muuta kovaa nakerreltavaa – kivoja vaihtoehtoja ovat pienlemmikeille myytävät syötävät aktivointilelut, kuten Cunipic Naturaliss -sarja!

Mikäli hampaat eivät pääse kulumaan oikein, voi seurauksena olla taka- tai poskihampaiden hammaspiikki, tai etuhampaiden liikakasvu. Hammasongelmat vaativat aina eläinlääkärin apua. Itse hampaita ei kannata lyhentää, sillä vaarana on, että hammas lohkeaa syvälle juureen asti.

MARSU ja C-VITAMIINI 

Marsu ei pysty itse muodostamaan elimistössään C-vitamiinia, tästä syystä sitä tulee tarjota marsulle päivittäin läpi marsun elämän. Sopiva annostus perusterveelle, aikuiselle marsulle on 10-30 mg / elopainokilo / vuorokausi. Sairas, kantava tai imettävä marsu voi tarvita jopa 50 mg / 1 Kg / vrk.

C-vitamiinivalmisteita marsuille on olemassa nestemäisiä ja rouhemaisia. Nestemäisen vitamiinin voi annostella esimerkiksi kurkun palan päälle tai juomaveteen. Juomavedessä vitamiinin teho puolittuu vuorokaudessa, ja annetun määrän tarkkailu voi olla hankalaa. Nestemäinen C-vitamiini on lisäksi hieman happaman makuista, joten se ei kaikille marsuille maistu. Monesti rouhemainen vitamiini on ollut suositumpi. Huomaat oman marsusi mieltymykset ajan kanssa.

C-vitamiinilisää voi hyvin antaa silloinkin, kun marsu syö täysrehupellettejä, joihin C-vitamiinia on jo lisätty. Muita lisäravinteita marsulle voidaan tarjota riippuen sen elämäntilanteesta ja ruokavaliosta.

MARSUN SUKUKYPSYYS 

Uros saavuttaa sukukypsyyden jo noin 10 viikon iässä, naaraat sitäkin aikaisemmin, jopa 5-viikkoisina. Sopiva ensiastutusikä on kuitenkin vasta 6-7 kuukauden iässä.

Marsun kiimakierto on noin 14-15 vuorokautta ja kantoaika 63-70 vuorokautta.

Marsuilla on vain kaksi nisää, joten poikueetkin ovat pieniä, keskimäärin 2-6, tyypillisesti neljä poikasta kerrallaan. Poikasten syntymäpaino vaihtelee yksilöittäin 40-100 g:n välillä. Syntyessään poikaset ovat hyvin kehittyneitä, niillä on jo karvapeite, silmät ovat auki ja ne pystyvät kuulemaan. Kiinteää ravintoa poikaset rupeavat syömään jo parin päivän ikäisinä.

Marsun poikaset voidaan vieroittaa emosta poikasten täytettyä viisi viikkoa, ja kun niille on kertynyt painoa vähintään 300 g.

Kanit ovat äärimmäisen suosittuja lemmikkejä ympäri maailmaa, eivätkä suotta.
Ne ovat hieman kuin pieniä koiria: fiksuja, persoonallisia, seurallisia, energisiä – ja tavattoman söpöjä!

Usein kani hankitaan perheen ainoaksi kaniksi, mutta luonnossa kanit elävät löyhissä yhteisöissä, eivät erakkoina. Mikäli harkitset kahden kanin hankkimista, paras vaihtoehto olisi naaras ja leikattu uros, jotka jo nuorena tutustetaan toisiinsa. Täysikasvuinen kani saattaa olla jo niin reviiritietoinen, että varsinkaan saman sukupuolen kanikaveria se ei välttämättä hyväksy omalle alueelleen lainkaan.

Kaneja on valtavasti erilaisia

On olemassa kymmeniä kanirotuja. Eri rotuiset kanit voivat lisääntyä keskenään, joten myös sekarotuisten risteytyskanien eroja ajatellessa valikoima on lähes loputon.

Kanirodut jaotellaan rotumääritelmien mukaan erilaisiin ryhmiin koon ja karvanlaadun mukaan. Esimerkiksi kääpiörotuiset kanit, kuten hermeliini, ovat painoltaan reippaasti alle kilon, kun taas jättikanit, kuten Belgianjätti, painavat jopa 9 kg, enemmänkin. Vaikka kokoja, värejä, turkinlaatuja ja korvien pituuksia on huikea määrä, on kaikkien kanien perushoito samanlaista.

Kanin elinikä on yleensä 6–9 vuotta, mutta oikeissa olosuhteissa kani voi elää yli 10-vuotiaaksi.

Lemmikkipupussa virtaa villikanin veri

Villikanit elävät suurissa yhteisöissä ja luovat oman reviirinsä, joka sopivissa olosuhteissa voi kooltaan olla reilusti yli 20 hehtaaria. Lemmikkikanissakin virtaavat villikanin vaistot, joten sekin muodostaa oman reviirinsä. Lemmikkikanin reviirinä voi olla kanille varattu aitaus tai huone, tai vaikka koko koti – tämä riippuu kanin omistajan mahdollisuuksista tarjota kanilleen tilaa.

Reviirinsä villikanit merkitsevät hajurauhasten, virtsan ja papanoiden avulla.
Jos näet kanisi hieraisevan leukaansa tuolin jalkaan, on se nimenomaan reviirin merkkausta, sillä kanin alaleuassa on hajurauhaset, joiden avulla se voi merkitä yksittäisiä paikkoja ja esineitä.
Erityisesti parittelukauden aikaan, mutta muulloinkin, leikkaamattomat viriilit kanimiehet saattavat innostua suihkimaan virtsaa kohtuullisen korkeallekin. Lisäksi kani saattaa merkkailla omia rajojaan papanoiden avulla.
Merkkausinto on erittäin vaihtelevaa – toiset kanit ovat siinä turhankin aktiivisia, kun taas toiset eivät merkkaile lainkaan. Myös tuoksujen voimakkuus ja rauhasten koko vaihtelee yksilöllisesti. Onneksi kanien merkkaustuoksut ovat ihmiselle yleensä huomaamattomia, mutta jos vaikkapa uroskani merkkaa reviiriään etenkin virtsaamalla turhan innokkaasti, voi kastrointi kenties olla konsti sen miehisen mielen rauhoittamiseen.

Tunnelit ja kolot – onko ihanampaa?

Kanit rakastavat kaivamista! Luonnossa villikanit kaivavat tunneleita pesäkammioineen, joten myös lemmikkikanit toteuttavat villejä vaistojaan kaivamalla, tai ainakin yrittämällä kaivaa. Ne kuopsuttavat tomerasti mattoja ja lattiaa etujaloillaan, vaikkei laminaattilattiaan tunneleita tulekaan. Ihana olisikin, jos kanille voisi tarjota syvän, vaikkapa turpeella täytetyn kaivelulaatikon, jossa se saisi aikaan muutakin kuin rytistyneen maton ja lattian rapinaa.

Koska tunnelit, kammiot ja pesät ovat kanille mieluisia ja luonnollisia, voi niille tarjota erilaisia putkia, katoksia, laatikoita ja mökkejä, joiden alla ja sisällä on kanista turvallista oleskella. Itse asiassa kanin pesämökin välttämättömyys on mainittu Suomen eläinsuojelulaissakin. Muistathan varmistaa, että tarjoamasi pesäpaikat ovat kanille turvallisia ja riittävän tukevia. Parhaita vaihtoehtoja ovat erilaiset kaneille tarkoitetut putket, mökit ja pesät, joita lemmikkimarkkinoilla on runsaasti.

Mikäli ulkoilutat kania pohjattomassa ulkoaitauksessa, on suuri vaara, että kani kaivaa itselleen tunnelin sieltä pois. Ulkoaitauksessa tulisikin olla verkkopohja, tai aitauksen reunat tulisi upottaa syvälle maahan. Aitauksessa on hyvä olla myös katto – kani on monien petolintujen, kettujen ja kissojen mielestä aivan liian houkutteleva saalis…
Aitauksessa tulee olla jatkuvasti heinää ja vettä, sekä katollinen mökki tai useampikin.

Puhutko kania?

Kaneillakin on oma kielensä, jota me ihmiset voimme oppia tulkitsemaan.
Muistatko Disneyn Rumpali-kanin, joka tömäytteli maata takajalallaan? Tämä lienee se tunnetuin kanin ele. Tömäytys voi kertoa kanin innostuneen jostain, mutta usein se on kanin tapa varoittaa koko yhteisöä vaikkapa petolinnun lähestymisestä tai muusta kania kauhistuttavasta asiasta.

Kaniyhteisössä kanit rauhoittavat toisiaan ja vahvistavat keskinäisiä suhteitaan nuolemalla toistensa turkkeja. Jos kani tekee tätä sinulle, ole iloinen: kani pitää sinua osana yhteisöään.
Kani saattaa töniä sinua kuonollaan saadakseen huomiota tai vaikkapa herkkupalan. Toisaalta se voi myös tarkoittaa, että kani haluaa pois sylistäsi – tämän eleen tulkinta riippuu hieman tilanteesta.

Sivuloikat, korkeat pomput ja päätön säntäily kertovat kanisi olevan aivan erityisen hilpeällä tuulella. Kun pienen kanin sielu on täynnä virtaa ja riemua, ei vain voi olla yhdessä paikassa!

Kani osaa myös osoittaa mieltään. Jos se huitoo sinua etutassuillaan kuin nyrkkeilijä ja jopa murisee, se käskee sinut erittäin voimakkaasti peräytymään välittömästi. Paras onkin, sillä arka tai vaikkapa poikasiaan puolustava kani saattaa ahdistettuna jopa purra. Tyypillisesti näin aggressiivinen käytös selittyy erikoisella tilanteella – luonnostaan kani ei ole aggressiivinen eläin. Kenties kanisi on tavattoman arka ja vaatii vain aikaa, rakkautta ja kärsivällisyyttä? On myös hyvä tarkistaa, ettei sillä ole kipuja, joita et ole aiemmin huomannut.

Kun kani on levollisin mielin ja kokee olevansa turvassa, se voi pyörähtää lekottelemaan kyljelleen tai jopa selälleen. Vatsan paljastaminen kertoo suuresta luottamuksesta. Jos vielä samaan aikaan kuulet kanisi raksuttavan tyytyväisenä hampaitaan, on sillä erityisen autuas olo.

Kanin käytökseen mahtuu paljon muitakin eleitä ja ääniä – opit kyllä lukemaan oman kanisi small talkia, kun puuhastelet sen kanssa päivittäin.

Häkki, aitaus vai täydellinen vapaus?

Kani on aktiivinen ja utelias otus. Itse asiassa liikkuminen on tärkeää sen ruoansulatuksellekin: liian passiivinen oleskelu aiheuttaa kanille ummetusta.
Näin touhukkaan ja persoonallisen eläimen jatkuva häkissä pitäminen aikaansaa masentuneen ja turhautuneen pupun. Pidä siis kaniasi mahdollisimman paljon joka päivä vapaana. Koko taloa sen ei tarvitse asuttaa, mutta olisi hienoa rajata sille huoneen tai kahden verran turvallista tilaa touhuta.
Häkki tai aitaus on usein kuitenkin tarpeen – siellä kanin on turvallista olla silloin, kun muu perhe on töissä tai koulussa. Sinne on myös loogisinta sijoittaa kanin juomapullo, ruokakupit, pesämökki, heinät ja vessa-astia. Pesämökkejä voi toki sijoitella huoneistoon muuallekin – vaihtelu on mukavaa.
Kooltaan häkin tai aitauksen tulee 2–3 kiloiselle kanille olla 120 x 50 cm ja 3–4 kiloiselle kanille 140 x 50 cm. Jättiroduille vielä isompi. Liian isoa tilaa et voi kanillesi tarjota.

Kanin varusteet

Kanille voi hankkia kaikenlaista kivaa aina riippumatosta kanin leluihin, mutta ainakin nämä perusasiat tulisi kanille tarjota: juomapullo, ruokakuppi, heinäteline, pesäkoppi ja kuivikkeet tai räsymattoja pitopaikan pohjalle.
Kani on luonnostaan siisti eläin, se oppii hyvinkin tekemään tarpeensa sille varattuun astiaan. Kissojen avonaiset WC-laatikot ovat kanikansan suosiossa. Kuivikkeena vessassa toimii vaikkapa Cunipicin paperipelletti – kokeilemalla löydät juuri sen parhaan.

Millainen on kanille turvallinen koti?

Uteliaisuus saa kanit tutkiskelemaan ympäristöään maistelemalla kaikenlaista vastaantulevaa. Kenties sähköjohto on mukavan rapsakka oksa? Tai voisiko tuosta huonekasvista saada välipalan? On siis syytä tarkistaa, ettei kanin ulottuvilla ole mitään sille vatsanpuruja aiheuttavaa.
Erilaisia kanin terveydelle haitallisia tai vaarallisia asioita ovat myös esimerkiksi karkaamaan houkuttelevat avonaiset ulko-ovet, vilustumista aiheuttava veto, hyönteismyrkyt, sekä sellaiset lemmikit jotka voivat vahingoittaa kania. Myös liiallinen kuumuus tai ilmankosteus ovat pahasta. Rakettitiedettä sopivien olosuhteiden luominen ei kuitenkaan ole – maalaisjärki ja ennakointi ovat avainasemassa.

Mitä kani syö?

Kanin ruokaympyrä: 70% heinää, 20% täysravintoa, 8% tuoreruokaa, 2% herkkuja.
Optimaalisia arvoja kanin ruokinnassa:

• Kalsium 0,6-1%
• Fosfori 0,4-0,8%
• Kalsium:fosfori-suhde 2:1
• Rasvaa 1-4 %
• Kuitua vähintään 16%
• Proteiinit eli valkuaisaineet 12-16%

70% heinää

Kani on heinänsyöjä, joten heinä on sen pääruoka. Tutkimusten mukaan kani ruokailee yli 80 kertaa päivässä, ja jotta sen ruoansulatus toimisi normaalisti tulee kanilla olla saatavillaan kuivaheinää jatkuvasti. Yleisimmin kuivaheinällä tarkoitetaan timoteiheinäpohjaista heinää, joka voi koostumukseltaan olla esimerkiksi paksukortista heinää kesän ensimmäisestä sadosta, tai lehtevämpää heinää syyssadosta. Kuivaheinä voi olla pelkkää timoteiheinää, ruohoista niittyheinää tai näiden lisäksi villikasveja, yrttejä, kukkia tai lehtiä sisältävä sekoitus. Maukas ja laadukas vaihtoehto on alppiheinä. Cunipic-sarjasta löydät Pyreneitten puhtailta vuoristoniityiltä tuotetut Naturaliss-alppiheinät, jotka sisältävät yli 45 erilaista heinälajia.

Olipa heinä minkälaista vain, on pääasia, että se on hyvälaatuista, pölytöntä, homeetonta ja maistuvaa.

20% täysravintoa

Kanin täysravintoja on runsaasti erilaisia. Suositeltavimpia ovat viljattomat vaihtoehdot, joiden ravintosisältö vastaa yllä esitettyjä optimaalisia arvoja kanin ruokinnassa.
Täysravinto voi olla pelletiksi puristettua, tai se voi olla sekoitus erilaisia kasvisperäisiä ainesosia. Molemmat käyvät, tai ruokia voi sekoittaa keskenäänkin.
Suosittelemme lämpimästi maailmalla arvostettua Cunipic-sarjaa, jossa kanin ruokinnalliset vaatimukset on huomioitu aivan erityisen hyvin.
Mainittakoon vielä, että perinteiset siemensekoitukset eivät ole kanin ruokaa. Niissä on turhan paljon rasvaa, lisäksi suuret viljamäärät nostavat fosforin määrän korkeaksi ja sekoittavat kalsium-fosforisuhdetta. Liiallinen fosforin määrä ruokavaliossa estää kalsiumin imeytymistä elimistössä. Varsinkin purentavikaisten kanien kohdalla tähän asiaan tulisi kiinnittää huomiota.

8% tuoreruokaa

Tuoreruoka on osa kanin ruokavaliota, mutta määrällisesti olisi suositeltavaa pitää se noin kourallisena päivän aikana kania kohden. Suuret tuoreruokamäärät vähentävät heinän ja muun terveellisen syömistä ja näin ollen ravinnosta saatavat ravintoainemäärät jäävät pienemmiksi.
Osa kaneista ei siedä tuoretta ollenkaan, vaan saavat vatsansa pienestäkin määrästä sekaisin. Jokainen kani tulee totuttaa tuoreruokaan hiljalleen. Jos löysä uloste on selvästi tuoreruuan aiheuttamaa, voi sen suosiolla jättää pois kanin ruokinnasta ja korvata tuoreen kuivatuilla vihanneksilla ja kasviksilla. Sipulikasveja, sitrushedelmiä, perunaa tai raparperia ei tulisi syöttää.
Tuoreruoka tarjotaan huoneenlämpöisenä ja nahistuneet ruuat kerätään päivittäin pois.

2% herkkuja

Kanin herkkuna voit tarjota lukuisia erilaisia vaihtehtoja, joita lemmikkimarkkinoilla on tarjolla runsaasti. Kivoja vaihtoehtoja ovat Cunipicin maukkaat vaihtoehdot!

Vesi

Vettä tulee olla kanin saatavilla jatkuvasti ja sen on oltava tuoretta ja puhdasta. Parhaimpana vesi pysyy juomapullosta tarjottuna.

Kuidut ja kani

Kuidut ovat tärkeitä kanille. Kanilla on suuri ja ”laiska” suolisto, josta puuttuu lähes kokonaan lihaksisto ruokamassan kuljettamiseen suolistossa eteenpäin. Kuivaheinässä on runsaasti pitkiä kuituja, jotka auttavat tässä. Kuidut kuljettavat ruokamassaa suolistossa eteenpäin ja pitävät ruoansulatuksen käynnissä.

Kuidun liian alhainen määrä ruokavaliossa aiheuttaa ruokamassan liikkeen hidastumisen suolessa. Seurauksena voi olla ummetusta ja kaasun aiheuttamia vatsakipuja. Myös yhtenäisiksi klimpeiksi kerääntyneet, normaalia löysemmät papanat voivat kieliä kuidun puutteesta.

Pitkien kuitujen lisäksi kasvinsyöjät tarvitsevat lyhyitä kuituja, jotka ohjautuvat umpisuoleen. Umpisuolessa ravinteita varastoituu ulosteeseen. Kasvinsyöjät syövät näitä niin sanottuja umpisuolipapanoita / yöpapanoita saadakseen tärkeät ravinteet uudelleen käyttöön - on siis täysin normaalia, että kani välillä syö omia papanoitaan.

Hampaat kunnossa

Jatkuvasti kasvavat hampaat tarvitsevat jatkuvasti työtä pysyäkseen kunnossa. Kuivaheinää syödessään kani liikuttaa leukojaan tavalla, joka kuluttaa sen hampaita ihanteelliseen tapaan. Kovaa purtavaa voi kanille tarjota usein; lehtipuun oksia useammin, kuivattuja leipiä harvemmin (ne sisältävät suuret määrät viljoja, usein myös suolaa). Tärkein tuki hampaiden kasvun hillitsemisessä on kuitenkin heinä.

Muuta kanin hoidosta

• Kynsienleikkaus tehdään tarvittaessa, useimmiten n. 3-4 viikon välein. Parhaiten kynsien leikkaus onnistuu kissoille ja jyrsijöille tarkoitetuilla kynsisaksilla.
• Harjaaminen saattaa olla tarpeen varsinkin karvanlähtöaikaan, mutta monet kanit nauttivat harjaamisesta muulloinkin. Pitkäturkkiset rodut vaativat säännöllistä turkinhoitoa. Angorakanit myös keritään säännöllisin väliajoin.
• Korvien putsaus tehdään tarvittaessa. Mikäli korvakäytävissä on paljon vaikkua ja korvat haisevat pahalle, on eläinlääkärin apu on tarpeen.

Lisääntyminen

Kanin lisäännyttäminen on syytä tehdä vain harkitusti ja sillä varmuudella, että jokaiselle pikkupupulle löytyy aikanaan oma koti.
Mikäli naaras- ja uroskani ovat jatkuvasti samassa tilassa astuu uros naaraan välittömästi poikasten syntymisen jälkeen uudelleen, joka on emokanille tavattoman rankkaa. Vastuullisinta onkin steriloida joko molemmat tai ainakin uros, jotta jatkuvilta poikueilta vältytään.

Kanilla ei ole säännöllistä kiimakiertoa, vaan se voi tulla kantavaksi milloin vain, jopa jo heti synnytyksen jälkeen.
Kani tulee sukukypsäksi hyvin nuorena, jo muutaman kuukauden iässä. Ensiastutus kannattaa kuitenkin rodusta riippuen tehdä vasta, kun naaraan ikä lähentelee vuotta, ja uroskin on jo yli seitsenkuinen.
Kantoaika on noin 30 vuorokautta, jonka jälkeen naaras synnyttää rodusta riippuen 1-8 sokeaa ja avutonta poikasta. Pienemmät rodut tekevät tyypillisesti isompia poikueita, kuin suuret.
Naaras tekee karvoista ja heinistä pesän, jonka kätköihin se synnyttää poikueensa.
Poikasten vieroitusikä alkaa noin 6-viikkoisina, eli silloin ne erotetaan emostaan ja siirretään omin tiloihinsa oppimaan isoksi kaniksi kasvamista. Uusiin koteihinsa pikkupuput voivat muuttaa kun ne ovat 8-viikkoisia.

Mukavia hetkiä kanien kanssa!

KÄÄPIÖHAMSTERIT

Lahko: Jyrsijät (Rodentia)
Alalahko: Rottamaiset jyrsijät (Myomorpha)
Heimo: Rotat (Muridae)
Alaheimo: Hamsterit (Cricetinae)

Kääpiöhamstereita on useita erilaisia. Suomessa tunnetuimmat kuuluvat kahteen sukuun: Cricetulus ja Phodopus. Näistä kolme lemmikkinä pidettyä lajia ovat 

Venäjänkääpiöhamsteri talvikko (Phodopus sungorus sungorus)

Cambellin kääpiöhamsteri (Phodopus sungorus cambelli)

Kolmas tuttu laji on roborovskin kääpiöhamsteri (Phodopus roborovskii), joka on näistä lajeista pienin ja vauhdikkain.

Näiden lisäksi lemmikkinä pidetty laji on kiinankääpiöhamsteri (Cricetulus griseus), josta on olemassa kaksi värimuunnosta: tavallinen ja valkotäpläinen.

KÄYTÖS

Luonnossa kääpiöhamstereita esiintyy Siperiassa, Mongoliassa, Kiinassa, Kazakstanissa ja Mantsuriassa. Kääpiöhamsterit elävät maahan kaivamissaan tunneleissa, ja sukukypsinä ne saattavat puolustaa reviiriään kiivaasti muilta löyhästi asutetun yhteisön yksilöiltä. Öisin kääpiöhamsterit ovat aktiivisimmillaan, mutta ne liikkuvat myös jonkin verran päivällä.

Kääpiöhamsteri on sosiaalisempi kuin kultahamsteri (joka on täysin erakko), mutta aina on mahdollista, että kaksi kääpiöhamsteria ei reviiri-kiistojen vuoksi pysty asumaan samassa terraariossa. Pidä tilannetta silmällä ja erota hamsterit omiin terraarioihinsa, mikäli riitoja tulee. Roborovskit ja Cambellit sopeutuvat lajikumppaninsa kanssa elämiseen yleensä paremmin kuin talvikot ja kiinankääpiöhamsterit.

Kääpiöhamsterin näkökyky on heikko, mutta hajuaisti ja kuulo ovat erinomaisia. Kääpiöhamsterit kommunikoivat keskenään ultraäänillä, joita ihmiskorva ei pysty kuulemaan.

TARVIKKEET

Kaikki kääpiöhamsterit vaativat perushoidoltaan samankaltaista huolenpitoa.
Kääpiöhamsteri on viisainta asuttaa joko lasiseen jyrsijäterraarioon tai muoviseen Duna-terraarioon. Kultahamstereille tarkoitetut häkit ovat pinnaväliltään kääpiöhamsterille liian suuria, joten niistä kääpiöhamsteri saattaa karata.

Asunnon pohjan mitat tulisi olla vähintään 60 x 40 cm. Terraarioon tulisi lisätä pesämökki, ruokakuppi, juomapullo sekä tasapohjainen, noin 20 cm halkaisijaltaan oleva juoksupyörä tai juoksulautanen, sekä muita liikuntaan aktivoivia tarvikkeita, kuten kiipeilytasoja. Pohjamateriaaliksi sopii parhaiten kutterinpuru, mutta muitakin puupohjaisia kuivikkeita voi käyttää.

Kääpiöhamsterin turkki on rasvainen ja se tarvitsee muutaman kerran viikossa mahdollisuuden hiekkakylpyyn. Tähän tarkoitukseen sopiva hiekka on ns. chinchillan kylpyhiekka, jota laitetaan muutama sentti tukevan astian, kuten isomman ruokakupin pohjalle. Hiekkaa voi pitää tarjolla jatkuvastikin, mutta mikäli kääpiöhamsteri alkaa käyttää hiekka-astiaansa vessana, voi kylpypäiviä harventaa.

Kääpiöhamsteri kaipaa piilopaikkoja, joten pienet jyrsijämökit, pahviputket, kukkaruukut ja muut turvalliset piilot ovat suositeltavia. Nämä pikkuotukset ovat hyvin puuhakkaita, niille on suositeltavaa tarjota paljon tutkittavaa, nakerreltavaa, kiipeiltävää ja ihmeteltävää - CUNIPIC sarjan syötävät lelut sopivat kääpiöhamstereille loistavasti!

RUOKINTA

Kääpiöhamsterin ravinnossa proteiinia tulisi olla 15-20%, raakarasvaa 5-10% ja kuitua 8-11%.

Kääpiöhamsteri on kaikkiruokainen, sille maistuvat niin kasvikset kuin liha. Perusravintona käytetään kääpiöhamstereille kehitettyä täysrehua. Suositeltavat vaihtoehdot pääruoaksi ovat CUNIPIC ruokasarjasta löytyvät täysravinnot Premium Hamster Mini & Mouse sekä Alpha Pro Hamster Näiden ruokien avulla saat lemmikkisi ruokavaliosta maistuvan ja ennen kaikkea juuri sopivan kääpiöhamsterille.

Lisäksi tarjotaan maltillinen määrä kasviksia, marjoja, hedelmiä ja yrttejä joko tuoreena tai kuivattuna, sekä proteiinin lähteeksi vähärasvaista lihaa, keitettyä kananmunaa ja hyönteisiä. 

Liian rasvainen ruoka lihottaa kääpiöhamsterin herkästi. Lisäksi kääpiöhamsterit ovat herkkiä diabetekselle, joten lisättyä sokeria ei tulisi olla niiden ruoassa. CUNIPIC sarjan ruokiin ei ole lisätty sokeria, eikä CUNIPIC ruoissa ole turhia lisäaineita, kuten väriaineita.

Kääpiöhamsteri on herkkusuu, joka valitsee tarjotusta ravinnosta maultaan parhaimman, usein epäterveellisimmän osan. Siksi on tärkeää, että lisäruokia tarjotaan vain kohtuullisesti ja pääosin kääpiöhamsteri syö terveellistä täysrehua.

PERUSHOITO

Tuoreruoat vaihdetaan päivittäin, ja kuivaruokaa lisätään tarvittaessa. Vesi vaihdetaan päivittäin. Häkki siivotaan pitopaikan koosta, kuivikkeen laadusta ja kuivikkeen määrästä riippuen viikon - kolmen viikon välein. Hamstereille tarkoitettuja wc-astioita kannattaa käyttää, sillä monet kääpiöhamsterit ovat hyvin siistejä eläimiä, ja wc-astian käyttö helpottaa häkin siistinä pitämistä. Ruokakupit, pesämökit ja muut tarvikkeet pestään tarvittaessa. Kynsien leikkaaminen on tarpeen, jos kynnet kasvavat liian pitkiksi, mutta useimmiten niitä ei tarvitse leikata koskaan. Harjaamista tai pesemistä harvoin tarvitaan, sillä kääpiöhamsterit pesevät turkkinsa itse nuolemalla sen puhtaaksi useita kertoja päivässä - lisäksi ne peseytyvät kylpyhiekassa. Rokotuksia tai madotuksia ei tarvita.

LISÄÄNTYMINEN

Kääpiöhamsterivauvojen kasvatuksessa on oma hohtonsa, mutta on tärkeää muistaa, että pikkuhamsterit tulevat tarvitsemaan uuden kodin kunhan ne ovat luovutusikäisiä. Kasvatukseen ei koskaan tulisi lähteä suin päin, vaan selvittää ensin mihin tulevat poikaset saadaan sijoitetuksi. Lisäksi otetaan huomioon, että kasvatukseen valittu hamsteripariksunta on varmasti terve ja lisääntymisiässä.

Kääpiöhamstereiden lisääntyminen on yleensä helpompaa kuin kultahamstereiden, sillä kääpiöhamsterit ovat sosiaalisempia. Riitoja voi kuitenkin aina tulla, joten tarkkaile pariskuntaa tiiviisti, kun laitat ne yhteen. Tutustuminen on viisainta tehdä molemmille eläimille vieraassa paikassa, kuten uudessa tai hyvin pestyssä terraariossa, joka ei ole kummankaan eläimen reviiriä.

Ensimmäisen poikueen voi teettää, kun kääpiöhamsteri on noin 3 kuukauden ikäinen. Kantoaika on noin 16-18 vrk, roborovskeilla hieman enemmän. Poikuekoko on tyypillisesti 2-6 poikasta, ja luovutusikä on noin 5 viikkoa. Poikasia hoitavaa emoa ei saisi häiritä, eikä pitopaikkaa puhdistaa kahden ensimmäisen viikon aikana mielellään lainkaan. Stressaantuva emo saattaa hylätä poikasensa tai jopa syödä ne. Yleensä kääpiöhamsteriemo on hyvin vastuuntuntoinen, ja pikkuisilla on hyvät mahdollisuudet kasvaa aikuiseksi, uteliaaksi ja vauhdikkaaksi nappisilmäksi.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Hamsterina tuntemamme pikkulemmikin oikea nimi on syyrianhamsteri tai syyrialainen hamsteri,  lisäksi sitä kutsutaan kultahamsteriksi.
Hamsterin tieteellinen nimi on Mesocricetus auratus.

Hamsterit ovat valloittaneet miljoonia eläinperheitä kautta maailman, eikä suosiolle näy loppua. Tässä ohjeessa kerromme hamsterin hoidosta ja ruokinnasta, mukavia lukuhetkiä!

Alkuperä

Alkujaan hamsteri on kotoisin Lähi-Idästä, josta se 1930-luvulla tuotiin lemmikiksi Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Luonnossa hamsteri asustaa aroilla ja aavikoilla, joissa ei juurikaan kasva puita. Hamsterin ei ole täten tarvinnut kiipeillä, josta syystä evoluutio ei ole kasvattanut sille pitkää häntää kuten kiipeileville jyrsijöille. Hamsterin häntä on söpö pikkuinen töpö, josta ei ole tasapainottajaksi kiipeilyhommissa. Siitä huolimatta hamsteri saattaa innostua kiipeilemään, jos siihen suodaan sille mahdollisuus – onkin hyvä huolehtia, ettei se pääse kiipeämään liian korkealle ja pääse satuttamaan itseään.

Kiipeilyn sijaan hamsteri on erinomainen kaivautuja. Luonnossa se elää tunneleissa, joten myös lemmikkihamsteri kaipaa mahdollisuutta tunneleihin, tai ainakin mukavan hämyisiin pesäluoliin ja mökkeihin.

Väritys

Luonnossa elävän villihamsterin selkä on ruskea, joka on voimakkaasti  tikattu mustalla - eli ruskean seassa on mustaa. Eri kohdissa kehoa on selkeät valkoiset merkit. Vatsa ja etujalat käpäliä lukuunottamatta ovat  villihamsterilla mustat.

Jalostuksen tuloksena lemmikkinä pidettävistä hamstereista on lukuisia turkinlaatumuunnoksia ja kymmenittäin värimuunnoksia. Lyhytkarvainen,  normaali väri on ulkoisesti lähimpänä alkuperäistä. Suurin ero on, että normaalivärisellä hamsterilla vatsa on norsunluun värinen harmaalla pohjavärillä.

Minkälainen hamsteri on luonteeltaan?

Täysikasvuisena hamsteri on erakko, kahta hamsteria ei voi asuttaa samaan pitopaikkaan.

Aamun valjetessa hamsteri hakeutuu hämärään nokosille, ja heräilee puuhaamaan illansuussa. Koska sille on luontaista pitkät päiväunet, on hamsterin kanssa puuhastelu parasta ajoittaa iltapäivään ja iltaan.

Hamsterin keskimääräinen elinikä on 2-3 vuotta.

Käsittelyyn totuttaminen

Uuteen kotiin tullessaan hamsteri voi olla vielä hyvinkin arka, etenkin, jos sen kasvattaja ei ole lainkaan poikuetta käsitellyt. Lisäksi jokainen hamsteri on oma persoonansa: toinen on pienestä pitäen luottavainen ja rauhallinen, kun taas toinen on ihmisestä kertakaikkisen kauhuissaan. Pelokas hamsteri nostaa etukäpälät ilmaan, pistää korvat kuimuun, naksuttelee hampaitaan ja saattaa pitää särisevää ääntä suu auki. Tällaisen pikkukaverin kanssa kärsivällisyys, rauhallisuus ja hellävaraisuus ovat avainasemassa, jotta luottamus ihmiseen syntyy - jos on syntyäkseen.

Hamsteria tulee aina lähestyä rauhallisin liikkein, sillä saaliseläimenä se voi pelästyä nopeita liikkeitä. Ennen hamsterin käsittelyä on hyvä pestä kädet ja hieroa käsiä hamsterin pitopaikan pohjamateriaalissa. sillä oudot tuoksut pelottavat hamsteria.
Lasten on parasta käsitellä hamsteria aina aikuisen valvonnassa.

Kun siirrät arkaa hamsteria sen pitopaikasta pois, voit käyttää apuna nostamisessa pahviputkea tai muuta hamsterille tuttua piilopaikkaa.
Etenkin vasta kotiutunutta hamsteria on hyvä käsitellä lattian tasalla, jotta se ei pääse hyppäämään ja loukkaantumaan. Pelkkää lattiaa parempi vaihtoehto on, että käsittelyharjoituksiin otetaan käyttöön isohko laatikko tai aitaus, jotta hamsteri ei pääse livahtamaan karkuun. Kun hamsteri on laatikossa, voit laittaa kätesi laatikkoon ja antaa hamsterin rauhassa käydä kättäsi nuuskimassa, ilman että tartut siihen tai yrität silittää sitä.
Jotkut suosittelevat herkkupalojen antamista käsistä harjoitusten lomassa, toiset pohtivat josko se opettaa vain, että ihmisen sormia kannattaa maistella. 

Käsittelyharjoittelua voi tehdä joka päivä, ja kunhan hamsteri selkeästi on jo tottunut käteesi, voit aloittaa nostoharjoitukset. Nostaessasi hamsteria käytä molempia käsiäsi ja sulje hamsteri hellästi, mutta määrätietoisesti kämmeniesi väliin. Kun harjoitukset etenevät, voit jo nostaa hamsterin suoraan sen pitopaikasta syliisi.

Kunhan keskinäinen luottamus on löytynyt on hamsteri hyvä totuttaa olemaan ihmisen käsittelyssä selällään, jotta sen kynsienleikkaukset, hammastarkastukset ja mahdollinen näyttelyura sujuvat tulevaisuudessa ongelmitta. 

Missä hamsteria pidetään?

Hamsteri voidaan asuttaa esimerkiksi häkkiin, Duna-malliseen muoviterraarioon tai lasiseen jyrsijäterraarioon. Terraarioita käytettäessä riittävä ilmanvaihto on tärkeä huomioida.

Pitopaikan pohjan pinta-ala on oltava vähintään 90 x 40 cm, mutta mitä isompi, sen parempi. Asumuksen pinta-ala on korkeutta tärkeämpi, mutta hamsteri käyttää useampaakin kerrosta, jos sille tarjotaan sopiva luiska, jota pitkin kiivetä ylemmälle tasolle.

Hamsterin pitopaikka ei saa olla liian kuumassa paikassa, kuten suorassa auringonvalossa, sillä yli 27 °C lämpötilassa hamsteri on jo vaarassa saada lämpöhalvauksen. 

Pitopaikka ei myöskään saa olla vetoisessa paikassa, luten ikkunan alla - veto voi aiheuttaa hamsterille hengityselinongelmia.

Mitä tarvikkeita hamsteri tarvitsee?

• Kuivike
  Erilaisia kuivikkeita on markkinoilla runsaasti. Käytetyimpiä ovat kutterinpuru ja haapahake. Voit myös sekoittaa useampaa erilaista pohjamateriaalia, esimerkiksi turvetta ja purua, keskenään.
  Kuivikkeet vaihdetaan puhtaisiin viikon, kahden välein riippuen mm. pitopaikan koosta ja kuivikelaadusta. Jos pitopaikka on todella suuri ja käytössä on erillinen WC astia, kerran kuussa tehtävä siivous useimmiten  riittää.
• Pesämökki ja muita piilopaikkoja
  Hamsteri kaipaa piilpopaikkoja, mielellään siis useitakin, joihin se voi päiväsaikaan hakeutua nukkumaan. Keraamiset tai käsittelemättömästä puusta tehdyt vaihtoehdot ovat parhaita, sillä muovisia hamsteri voi jyrsiä.
• Pesäntekomateriaaleja
  Hamsteri käyttää mielellään pesänsä pehmusteena olkea, heinää ja muita hamsterille turvallisia materiaaleja. Pesämateriaalien tulee olla vatsassa sulavia, joten esim. pumpulia ei saa antaa.
• Ruokakuppeja
  Ruokakuppina keraamiset, lasiset tai metalliset toimivat parhaiten. Kuppeja voi olla useitakin, jos esimerkiksi tuoreruoka tarjotaan omasta erillisestä astiastaan.
• Vesipullo tai vesikuppi
  Juomavesi on kätevintä tarjota jyrsijöiden vesipullosta, sillä vesikuppi voi kaatua tai täyttyä puruilla.
• Juoksupyörä
  Juoksupyörää valitessa tulee varmistaa sen olevan riittävän suuri, jotta hamsteri voi juosta selkä suorassa; pyörän halkaisijan tulee olla vähintään 28 cm.
• Hamsterin WC
  AIvan pakollinen tarvike erillinen WC astia ei ole, mutta se helpottaa pitopaikan puhtaana pitoa huomattavasti. Hamsteri on hyvin järjestelmällinen pikkukaveri, joka usein valitsee jonkin nurkkauksen, mökin tai astian vessakseen. Tähän tarkoitukseen on olemassa valmiita hamsterin vessoja, jonka kuivikkeena voi käyttää siihen tarkoitettua hamsterin wc-hiekkaa.
• Virikkeitä
  Hamsteri on utelias ja puuhakas pikkuotus, jolle voi tarjota runsaasti tutkittavaa. Kaivamismahdollisuuksia, kiipeilytasoja, putkia, pieniä pahvilaatikoita, pajusiltoja, talouspaperirullia, puhtaasta paikasta kerättyjä lehtipuiden oksia, kaikenlaista uutta ihmeteltävää joko lähimetsästä tai lemmikkikaupan hyllyltä. Ulkoa kerätyt virikkeet on hyvä käyttää yli 100 °C uunissa 10 minuutin ajan, jotta mahdolliset loiset, kutsumattomat hyönteiset ja bakteerit kuolevat.
  Virikkeitä voi vaihdella ja tarjota hamsterille jatkuvasti mukavaa aivotyöskentelyä, jotta elämä pysyy vauhdikkaana ja mielenkiintoisena.
  Vinkki: CUNIPICIN aktivointilelut sopivat tähän tarkoitukseen hienosti!

Huomaa, että hamstereille monissa paikoissa myytävä muovinen juoksupallo ei ole hamsterille ihanteellinen värkki lainkaan. Pallossa juokseva eläin ei voi tutkia ympäristöään luonnollisella tavalla, eikä säädellä rasituksen kestoa.

Mitä hamsteri syö?

Hamsteri on sekasyöjä, eli se syö niin kasvi-kuin eläinperäistä ravintoa. Perusravintona käytetään hamstereille kehitettyjä täysrehuja sekä laadukkaita siemenseoksia. Näitä ravinnosta tulisi olla ainakin 75 %.

Hamsterin perusruoan suositeltavat ravintoainemäärät riippuvat kyseisen hamsterin isästä, kunnosta ja muista asioista, mutta jonkinlaiset suositukset  ovat:

• Proteiinia 17-22 %
• Kuitua 8-10 %
• Rasvaa 4-15%
• Ihanteellinen kalsium-fosforisuhde 2:1

Jyväsekoituksia on olemassa valtavasti erilaisia, mutta ikävä kyllä, vaikka pussin kyjessä olisikin hamsterin kuva, ei ruoka aina olekaan hamsterille sitä sopivinta. On hyvä kurkistaa jyväpussin kääntöpuolelle ja hieman tutkia sen sisältöä: eri jyvälaatujen monipuolisuus sekä yllä luetellut oikeat ravintoaineet ovat plussaa.

Täysrehua on esimerkiksi pellettimuotoon valmistettu CUNIPIC Alpha Pro Hamster, joka on suunniteltu nimenomaisesti hamsterin ravitsemuksellisiin tarpeisiin. Pellettiruoassa etuna jyväsekoituksiin verrattuna on, että se estää valikoivan syömisen, jolloin hamsteri saa ruoastaan koko ajan tasaisesti kaikki sille tärkeät ravintoaineet. Ravintoaineet CUNIPIC Alpha Prossa ovat: Proteiinia 18 %, kuitua 9 % ja rasvaa 5%, joten se on ihanteellisesti suositeltavissa arvoissa.

Lisäksi hamsterille on hyvä tarjota tuoreruokaa kuten vihanneksia ja hedelmiä. Näiden lisäksi annetaan eläinproteiinia, kuten kananmunaa, lihaa ja hyönteisiä.
Näiden yhteisosuus ravinnosta saisi olla noin 20%

Hamsterillakin saa olla karkkipäivä, mutta sokeriton sellainen. Hamsterille sopivia herkkuja ovatesimerkiksi kuivattu kokojyväleipä, hirssintähkät, sekä hamstereille tarkoitetut erilaiset herkkupalat, joita myös CUNIPIC-sarjasta löytyy.

Nimensä mukaisesti hamsteri hamstraa ruokia asumuksensa eri paikkoihin. Voi siis olla, että juuri täytetty kuppi onkin samantien tyhjä. Kuppia ei ole tarpeen saman tien täyttää uudelleen, sillä etenkin jyväsekoitusta syövä hamsteri valitsee silloin ruoastaan vain ne maukkaimmat osat, tyypillisesti ne rasvaisimmat.

Hamsterin ruokavalioon eivät kuulu maitotuotteet, eivätkä maustetut, sokeripitoiset tai pilantuneet ruoat. Myös sipuli, sitrushedelmät ja myrkylliset huonekavit pidetään poissa hamsterin ulottuvilta.

Monipuolista ravintoa saava hamsteri ei välttämättä tarvitse vitamiinilisiä.

LISÄÄNTYMINEN

Hamsterit ovat sukukypsiä usein jo 4-6 viikon iässä. Paras ensiastutusikä on, kun hamsteri on noin neljän kuukauden iässä, kuitenkin ennenkuin hamsterinaaras on täyttänyt 10 kuukautta.

Teetä poikasia ainoastaan terveillä ja hyväkuntoisilla eläimillä. Ota  mahdollisuuksien mukaan selvää hamsterisi taustoista, jotta mahdolliset geneettisistä esteet saadaan karsituksi. On nimittäin olemassa väri- ja turkkimuunnosten yhdistelmiä sekä muita syitä, jotka aiheuttavat ongelmia, jopa kuolemia poikasissa. Esimerkiksi knikki, eli häntään tuleva ruston epämuodostuma, on resessiivisesti periytyvä ominaisuus, joka saattaa aiheuttaa selkärankaan ilmestyessään hamsterille vaikean halvauksen.

Naaraalla on kiima noin neljän päivän välein noin 12 tunnin ajan kerrallaan. Paras astutushetki on yleensä illalla. Astutus on viisain tehdä puolueettomassa paikassa, kuten kummallekin vieraassa (ta erittäin huolellisesti pestyssä) häkissä. Tämä siksi, että naaras saattaa olla hyvinkin aggressiivinen urokselle, mikäli naaraalla ei olekaan kiimaa.

Hamstereita tarkkaillaan tiiviisti, kun ne on laitetaan samaan tilaan. Jos tappelu puhkeaa, erota pariskunta toisistaa - varaa lähellesi hyvät hanskat tätä varten.

Onnistuneen astutuksen jälkeen pariskunta siirrretään taas erilleen.

Hamsterin kantoaika on noin 16 vuorokautta. Viikkoa ennen synnytystä naaras rakentaa tulevalle lapsikatraalle pesän. Viimeistään tässä kohtaa naaraan annetaan olla täysin rauhassa, jotta se ei stressaannu ja pahimmillaan päädy jopa syömään syntyneitä poikasiaan.

Poikasia syntyy tyypillisesti 5-12 kpl, mutta jopa 20 poikasta ei ole tavatonta. Syntyessään poikaset painavat vain muutaman gramman. Ne ovat karvattomia, sokeita ja kuuroja. Ihon pigmentin ja alkavan karvankasvun voi nähdä noin 4-5 vrk iässä. Silmät aukeavat noin kahden viikon iässä.

Poikaset alkavat maistella kiinteää ruokaa noin viikon iässä. Luovutusiässä ne ovat viisiviikkoisina. Noin viikkoa ennen luovutusikää poikaset ovat jo siirtyneet kokonaan kiinteään ruokaan, ja ne on hyvä erottaa naaras- ja urosporukoihin.

Hamsteri on teoriassa hyvin tehokas lisääntymään, sillä emo saattaa saada seuraavan kiimansa jo muutama viikko synnytyksestä. Poikueita voisi siis tulla jopa kymmenkunta vuodessa. Astutusta ei kuitenkaan tule tehdä kuin muutaman kerran hamsterin elinaikana, sillä poikasten hoito on emolle hyvin rankkaa.

Mikäli suunnittelet hamsterillesi jälkikasvua, tutustu aiheeseen jo etukäteen huolella ja suunnittele tarkkaan minne saat syntyneet poikaset sijoitettua. Hamsterin ei ole pakko saada poikasia lainkaan, ja tyypillisimmin näin käykin. Voit siis huoletta pitää oman hamsterisi lemmikkinäsi ilman jälkikasvua, ja nauttia yhteisestä ajastanne ilman  huolta lapsikatraan hyvinvoinnista.

Mukavia hetkiä pienen eläinystäväsi kanssa!