Koiran koulutus on olennainen osa jokaisen koiranomistajan arkea. Hyvin koulutettu koira on tasapainoinen ja helpompi hallita. Koulutus ei ainoastaan auta koiraa sopeutumaan erilaisiin arjen tilanteisiin, vaan vahvistaa myös omistajan ja koiran välistä luottamusta ja yhteistyötä.

Mitä on positiivinen vahvistaminen?

Positiivinen vahvistaminen tarkoittaa, että koira palkitaan välittömästi, kun se tekee halutun asian. Palkkio voi olla esimerkiksi herkku, leikkihetki, kehu tai muu koiralle mieluisa asia. Palkitseminen vahvistaa käytöstä, jolloin koira oppii yhdistämään toivotun toiminnan palkintoon. Esimerkiksi, kun koira istuu pyynnöstä ja saa herkun, se motivoituu istumaan uudelleen.

Miten positiivinen vahvistaminen toimii?

Positiivinen vahvistaminen perustuu klassiseen ja operanttiin ehdollistumiseen. Klassinen ehdollistuminen tarkoittaa, että koira yhdistää tietyn toiminnan palkintoon, kun taas operantti ehdollistuminen selittää, miten käyttäytyminen, joka johtaa palkkioon, vahvistuu ja toistuu.
Palkitsemisen ajoitus on erittäin tärkeää: palkkio tulee antaa heti oikean toiminnan jälkeen, jotta koira ymmärtää, mistä se palkitaan. Esimerkiksi, jos opetat koiraa antamaan tassua, palkitse se välittömästi tassun nostamisen jälkeen.

Positiivisen vahvistamisen edut

• Motivoi koiraa: Palkkion saaminen lisää koiran halua oppia uusia asioita ja toistaa haluttua käytöstä.
• Parantaa käytöstä: Toivotun käytöksen palkitseminen vahvistaa sitä ja tekee siitä todennäköisemmän tulevaisuudessa.
• Helpottaa oppimista: Selkeä palkitseminen auttaa omistajaa seuraamaan koiran oppimista ja edistymistä.

Positiivisen vahvistamisen soveltaminen

Positiivinen vahvistaminen ei rajoitu pelkästään peruskäskyihin, kuten "istu" tai "maahan". Sitä voi käyttää myös monimutkaisempien taitojen opettamiseen, kuten sisäsiisteyteen, hihnassa kulkemiseen tai sosiaalisten taitojen kehittämiseen. Johdonmukaisuus ja kärsivällisyys ovat avainasemassa.

Vinkkejä onnistuneeseen positiiviseen vahvistamiseen

• Palkitse nopeasti: Anna palkkio heti, kun koira tekee oikean asian.
• Vaihtelua palkintoihin: Käytä vaihtelevasti herkkuja, leikkiä ja kehuja, jotta koira pysyy motivoituneena.
• Vältä liiallista palkitsemista: Palkitseminen liian usein voi menettää merkityksensä. Pidä palkkiot arvokkaina.
• Ole kärsivällinen: Koulutus vaatii aikaa, mutta johdonmukainen lähestymistapa tuottaa tuloksia.

Esimerkkejä koulutustilanteista

Sisäsiisteys

Koiranpennun pidätyskyky on heikko, eikä sitä saa rankaista sisälle tehdyistä tarpeista, sillä se ei ymmärrä torumisen syytä. Sen sijaan pentu kannattaa viedä ulos heti heräämisen, ruokailun tai leikin jälkeen – eli useita kertoja päivässä.
Positiivinen vahvistaminen: Palkitse pentu aina, kun se tekee tarpeensa ulos. Tämä nopeuttaa oppimista.

Istumaan opettaminen

Valitse herkkuja, joista koira pitää, ja siirry rauhalliseen paikkaan. Näytä koiralle herkkupala ja anna käsky "istu". Siirrä herkkua hitaasti koiran pään yläpuolelle, jolloin se yleensä istuu automaattisesti.
Positiivinen vahvistaminen: Kun koira istuu, toista sana "istu" ja anna sille palkkio.

Maahan meneminen

Kun koira on oppinut istumaan, sille voi opettaan käskyn "maahan", eli käskyn, jolla koira menee makaamaan. Pyydä koira ensin istumaan ja palkitse se siitä. Käytä tämän jälkeen komentoa "maahan". Pidä kädessäsi herkkua ja vie kätesi koiran etutassujen väliin. Vedä kättäsi poispäin koirasta maata pitkin ja toista sanaa maahan.
Positiivinen vahvistaminen: Koira seuraa kuonollaan herkkupalaa ja lopulta asettuu maahan. Sitten kehutaan!
Vinkki: älä sekoita koiraa käyttämällä samaa sanaa (maahan) silloin, kun haluat koiran esimerkiksi sohvalta alas. Käytä silloin sanaa "alas".

Luoksetulo

Luoksetulo voi olla haastavaa, sillä eri koirilla ja roduilla on eritasoinen motivaatio totella. Aloita harjoittelu rauhallisessa ympäristössä, kuten sisätiloissa.
Positiivinen vahvistaminen: Palkitse koira aina, kun se tulee luoksesi – aluksi jopa ilman käskyä. Harjoittele runsaasti ja käytä houkuttelevia palkkioita.

Hauskaa ja tarpeellista

Koiran koulutus ei ole pelkästään tarpeellista, vaan myös hauskaa! Yhteiset hetket vahvistavat suhdetta ja tarjoavat iloa molemmille. Koulutuksen myötä saatatte innostua kokeilemaan uusia harrastuksia, kuten agilityä, tokoa tai metsästystä.
Jos kaipaat apua, ota rohkeasti yhteyttä ammattimaisiin koirakouluihin, jotka tekevät oppimisesta mukavaa niin omistajalle kuin koiralle.

Mukavia hetkiä koiraystäväsi kanssa!

Koiranpennun oikeanlainen ruokinta on avainasemassa, kun halutaan tukea pennun kasvua, kehitystä ja yleistä terveyttä. Eri kokoisilla koirilla on erilaiset ravintotarpeet, ja sopiva ruokavalio auttaa ehkäisemään kasvuhäiriöitä sekä tukee luiden, lihasten ja immuunijärjestelmän toimintaa. Vitamiinit, hivenaineet ja oikeat rasvahapot – erityisesti Omega-3 ja Omega-6 – ovat tärkeitä kasvun tukena. Lisäksi luonnolliset antioksidantit, kuten polyfenolit ja karotenoidit, tarjoavat soluja suojaavia vaikutuksia ja tukevat immuunijärjestelmää. Lihan tulisi olla pennun ruokavalion keskeinen ainesosa, ja viljaton vaihtoehto voi usein olla suositeltavin pennun ruoansulatuksen tukemiseksi.

Pienet rodut

Koirarotua pidetään pienenä yleisesti ottaen silloin, kun sen aikuispaino on alle 10 kg. Tällaisia rotuja ovat esimerkiksi chihuahua, prahanrottakoira, skotlanninterrieri, norwichinterrieri, mäyräkoira ja yorkshirenterrieri.

Pienten rotujen pennut kasvavat nopeasti ja saavuttavat täyden kokonsa noin vuoden iässä. Niillä on pieni vatsa ja niiden aineenvaihdunta on vilkkaampaa, joten niille suositellaan ravintoa, joka sisältää runsaasti kaloreita, proteiinia ja rasvahappoja, jotta niiden energia riittää aktiiviseen kasvuun. Pienten rotujen pennuille on tärkeää antaa ruokaa, joka on pienirakeista, jotta se on helposti syötävää.

Keskikokoiset rodut

Keskikokoisena koirarotua voi pitää silloin, kun sen aikuispaino on suunnilleen 10-25 kg. Tällaisia ovat esimerkiksi airedalenterrieri, australiankarjakoira, bordercollie, siperianhusky, cockerspanieli ja australiankelpie. 

Keskikokoisten rotujen kasvu on hieman tasaisempaa kuin pienten. Ruokavalion tulisi olla tasapainoinen, sillä liian energiapitoinen ruokavalio voi johtaa liian nopeaan kasvuun, joka voi lisätä riskiä kehityshäiriöille. Keskikokoisille koiraroduille suositellaan penturuokaa, jossa on hieman vähemmän proteiinia ja kaloreita, kuin pienten rotujen ruoassa, jotta kasvu pysyy hallittuna ja tukee terveitä luita ja lihaksia.

Suuret rodut

Koirarotuja pidetään suurina kun ne aikuisina painavat yli 25 kg ja jättikokoisina, kun paino kipuaa yli 45 kg. Suuriksi roduiksi voisi lukea esimerkiksi alaskanmalamuutti, saksanpaimenkoira, dobermanni, kultainennoutaja ja labradorinnoutaja. Jättirotuja ovat mm. bordeaux’ndoggi, cane corso, leonberger, mastiffi ja tanskandoggi.

Suurten ja jättikokoisten rotujen pennut kasvavat hitaammin ja voivat jatkaa kasvuaan 18–24 kuukauden ikään asti. Näille pennuille tarvitaan maltillisemmin kaloreita ja kalsiumia sisältävä ruokavalio, sillä liian nopea kasvu voi aiheuttaa nivel- ja tukirankaan liittyviä ongelmia. Suuriksi kasvavien rotujen pennut hyötyvät ruuasta, joka sisältää tukiaineita kuten glukosamiinia ja kondroitiinia.

Vitamiinit ja hivenaineet koiranpennun ruokinnassa

Koiranpennun kasvu ja kehitys vaativat monipuolisesti vitamiineja ja hivenaineita.

Kalsium ja fosfori: Näiden mineraalien tasapainoinen suhde tukee luuston kasvua ja estää kehityshäiriöitä. Kalsium tukee luuston ja hampaiden kasvua, mutta liian suuri määrä voi johtaa luuston kasvuhäiriöihin. Keskimäärin kasvava koira tarvitsee n. 500 mg kalsiumia painokiloa kohden päivässä. Fosfori toimii kalsiumin rinnalla tukien lihasten ja hermoston toimintaa.

D-vitamiini: tukee kalsiumin imeytymistä, mikä on tärkeää luuston ja hampaiden kehitykselle. Liiallinen D-vitamiini voi kuitenkin johtaa kalsiumin kertymiseen kudoksiin, mikä on haitallista.

A-vitamiini: Edistää näkökyvyn ja immuunijärjestelmän kehitystä sekä ihon ja limakalvojen terveyttä. A-vitamiinilla on myös osansa pehmytkudosten ja luuston terveessä kasvussa.

B-vitamiinit (B1, B2, B6, B12): B-vitamiinit ovat keskeisiä energia-aineenvaihdunnalle, hermoston toiminnalle ja punasolujen tuotannolle. B-vitamiinit auttavat myös tukemaan tervettä ihon ja turkin kuntoa, mikä on tärkeää etenkin pitkäkarvaisille roduille. Esimerkiksi B1 (tiamiini) on tärkeä hiilihydraattien energiantuotannolle, kun taas B6 auttaa punasolujen muodostuksessa.

E-vitamiini: Antioksidanttina E-vitamiini suojaa soluja hapettumiselta ja tukee immuunijärjestelmän toimintaa. Se on tärkeä lihasten ja hermoston terveydelle ja auttaa suojaamaan soluja vaurioilta.

C-vitamiini: C-vitamiini vahvistaa immuunijärjestelmää ja toimii myös antioksidanttina. Kasvavalle pennulle C-vitamiini on hyödyllinen tukemaan vastustuskykyä ja ehkäisemään tulehduksia.

Omega-3- ja Omega-6-rasvahapot

Omega-3-rasvahapot (EPA ja DHA): DHA tukee erityisesti aivojen kehitystä ja oppimiskykyä. Ruoka-aineista kala, erityisesti rasvainen kala kuten lohi tai silakka,  sisältää eniten DHA:ta. EPA tukee tulehduksien ehkäisyä ja nivelten terveyttä. Molemmat ovat hyödyllisiä pennun kognitiiviselle kehitykselle ja auttavat oppimiskyvyn kehittymisessä.

Omega-6-rasvahapot: Omega-6-rasvahapot tukevat ihon ja turkin terveyttä ja lisäävät pennun energiansaantia, mikä on tärkeää aktiivisesti kasvaville koirille. Omega-6:lla on myös kudosten paranemista tukeva vaikutus.

Luonnolliset antioksidantit: Polyfenolit ja Karotenoidit

Antioksidantit, kuten polyfenolit ja karotenoidit, auttavat suojaamaan kasvavan koiranpennun soluja ja tukevat terveyttä.

Polyfenolit: Nämä ovat kasveista saatavia antioksidantteja, jotka voivat edistää immuunijärjestelmän toimintaa ja ehkäistä soluvaurioita. Polyfenoleja löytyy esimerkiksi marjoista. Koiran ruokavaliossa polyfenolit voivat auttaa vähentämään tulehduksia ja suojaamaan solujen terveyttä hapettumiselta.

Karotenoidit: Karotenoidit, kuten beetakaroteeni ja luteiini, ovat luonnollisia pigmenttejä, jotka toimivat myös antioksidantteina. Beetakaroteeni muuttuu koirien elimistössä A-vitamiiniksi, joka tukee näkökykyä, ihon terveyttä ja immuunijärjestelmää. Luteiini tukee erityisesti silmien terveyttä ja voi auttaa ehkäisemään ikään liittyviä muutoksia.

Lihan määrä ja laatu ruokavaliossa

Koiranpennun ruokavaliossa lihan tulisi olla pääraaka-aine, sillä se tarjoaa korkealaatuista proteiinia ja kaikki välttämättömiä aminohappoja. Liha tukee lihasten, luiden ja kudosten kehitystä. Ihanteellisesti koiranpennun ruoan tulisi sisältää 50–70 % lihaa, jotta pentu saa tarvitsemansa aminohapot ja proteiinin lihasten kehitystä varten. Valitsemalla korkealaatuista lihaa varmistetaan, että pentu saa myös luonnollisia mineraaleja ja vitamiineja.

Viljojen vaikutus koiran ruokinnassa

Viljat, kuten vehnä ja maissi, eivät ole suositeltavia, sillä koiran ruoansulatus ei ole kehittynyt käsittelemään suuria määriä hiilihydraatteja. Jotkut koirat voivat sietää gluteenittomia viljoja, kuten riisiä ja kauraa, mutta viljaton ruokavalio vähentää ruoansulatusongelmien ja allergioiden riskiä, joten monet kasvattajat suosivat viljatonta ruokavaliota erityisesti nuorille koirille.

Miten valita sopiva valmisruoka koiranpennulle?

Tässä muutamia vinkkejä oikean ruoan valintaan:

1. Tarkista ravintosisältö
Hyvä kuivaruoka sisältää laadukasta lihaa pääraaka-aineena. Etsi tuotteita, joissa proteiinin määrä on vähintään 30 % ja rasvan noin 15–20 %.

2. Valitse koon mukaan
Koiranpennun rodulla on merkitystä, sillä suuret ja pienet rodut kasvavat eri tahtiin. Laatuun panostavat koiranruokavalmistajat tarjoavat eri penturuoat pienille, keskikokosille ja suurille roduille, joka helpottaa valintaasi oleellisesti.

3. Rasvahapot Omega-3 ja Omega-6
Omega-rasvahapot, kuten DHA, ovat tärkeitä pennun aivojen ja silmien kehitykselle. Etsi ruokaa, joka sisältää näitä rasvahappoja kalasta ja/tai pellavansiemenistä.

4. Vitamiinit ja mineraalit
Kasvava pentu tarvitsee kalsiumia, fosforia, A-vitamiinia ja muita vitamiineja sekä mineraaleja terveellisen kasvun tukemiseksi. Tarkista, että valitsemasi ruoka sisältää koiranpennun tarvitsemat vitamiinit ja kivennäisaineet.

5. Vältä tarpeettomia lisäaineita
Pyri valitsemaan ruokaa, jossa ei ole keinotekoisia lisäaineita, väriaineita tai halpoja täyteaineita, kuten maissia tai vehnää, jotka voivat aiheuttaa herkkävatsaisille koirille ruoansulatusongelmia.

Koiran lämmönsäätely on kudosten ja elinten monimutkaista yhteistyötä, jossa koiran ruumiinlämpöä seuraa ja ylläpitää aivojen hypotalamuksessa sijaitseva lämmönsäätelykeskus. Moni seikka vaikuttaa siihen, miten onnistuneesti koira pystyy ylläpitämään sopivaa lämpötilaa - turkinlaatu, ikä, ravinto, terveydentila ja muut asiat on hyvä ottaa huomioon, sillä jokainen karvatassu on oma yksilönsä ja jopa saman rodun kollegoilla voi olla hyvin erilainen kyky sopeutua eri lämpötiloihin.

Talvi - mitä huomioida?

Talvi tuo mukanaan kylmät lämpötilat, pakkasen ja lumen, jotka voivat olla haastavia koiralle. Jotkut koirat eivät ole kylmästä moksiskaan, kun taas toiset tarvitsevat apuamme voidakseen hyvin myös pakkassäällä. Miksi näin?

Turkinlaadulla on merkitystä

Koirarotujen turkinlaaduissa on eroja: joillain roduilla on tuplaturkki, jolloin turkissa on suojaava peitinkarva ja sen lisäksi lämmittävä, vuosittain vaihtuva pohjavilla. Tällaiset rodut kestävät lähtökohtaisesti paremmin kylmää, eivätkä kaipaa päälleen takkia talvellakaan, sillä pohjavilla toimii toppatakin tavoin suojaten koiraa kylmältä. Vaikka kaikkien koirien turkkia tulee hoitaa, on se erityisen tärkeää tuplaturkkisilla roduilla. Likainen, takkuinen tai poisputoamaton kuollut pohjavilla ei hoida tehtäväänsä, jolloin koira voi tuplaturkistaan huolimatta palella. Myös sairauden, väärän ravinnon tai iän mukanaan tuomat häiriöt pohjavillan vaihtumisessa voivat aiheuttaa ongelmia lämmön säätelyssä.

Oikea ravinto, turkin harjaus, pesu ja muu perushoito on siis avainasemassa, jotta pohjavilla pysyy kunnossa ja hoitaa tehtävänsä myös kylmässä kelissä. 

Koirarotuja, joilla on tuplaturkki, ovat mm. bordercollie, labradorinnoutaja, samojedi, husky, alaskanmalamuutti, corgit, saksanpaimenkoira, rottweiler, suomenpystykorva, suomenlapinkoira ja pitkäkarvainen collie.

Yksikerroksisen turkin omaavilla koirilla on vain päällyskarva, eikä lainkaan (tai vain hyvin vähän) pohjavillaa. Yksikerroksisen turkin omaavien koirien karvatyypeissä on suuria vaihteluita: turkki voi olla ohut tai tiheä ja sen pituus tai rakenne voi vaihdella. Olipa päällyskarva kuinka pitkä tai paksu tahansa, ei se lämmitä kuten pohjavilla. Tästä syystä näiden koirien päälle on suositeltavaa vetäistä keliin sopiva takki, jotta koirakaveri ei kylmety.

Rotuja, joilla on yksikerroksinen turkki (tai hyvin vähän pohjavillaa) ovat esimerkiksi villakoirat, chihuahuat, greyhoundit, bulldoggit, lagotto, bichon frisé, labraduudle, coton de tulear, yorkshiren terrieri ja perhoskoira.

Jos koirasi ei ole yllä mainittuja rotuja tai se on sekarotuinen, voit selvittää sen turkkityypin vetämällä varovasti karvaa taaksepäin. Tuplaturkkisilla koirilla on päällyskarva ja sen lisäksi lyhyempiä karvoja lähellä ihoa. Lyhyemmät karvat ovat pohjavillaa, joka tuntuu villamaisen pehmeältä verrattuna päällyskarvaan.

Tassujen suojaus jäältä, lumelta ja suolalta

Talvella koiran tassut joutuvat koville, kun ne altistuvat pakkaselle, jäälle ja kaduille levitettävälle hiekoitussuolalle. Suola voi ärsyttää koiran tassuja ja jopa aiheuttaa haavaumia. Jäiset pinnat puolestaan voivat vahingoittaa anturoita. Lisäksi lumella on kelju tapa paakkuuntua tassuihin ja anturoiden väliin. Miten auttaa koirakaveria?

Säännöllinen tassujen puhdistaminen kävelyjen jälkeen ja tassuvoiteen käyttö auttaa suojaamaan tassuja.

Anturoiden väliset karvat on talvisaikaan hyvä pitää lyhyenä leikkaamalla niitä säännöllisesti tylppäkärkisillä saksilla. Lyhyt karva ei lämmitä niin hyvin kuin pitkä, mutta auttaa estämään lumen paakkuuntumista oleellisesti.

Paras ratkaisu on käyttää talvikeliin suunniteltuja tossuja. Oikeanlaiset tossut suojaavat anturoita lumikelillä, pysyvät kivasti jalassa ja lämmittävät tassuja, jotta ulkoilu on koiralle yhtä kivaa kuin meille talvikengissämme tepasteleville ulkoiluttajillekin.

Liikunta ja lihaskunto talvella

Kylmät säät saattavat vähentää koiran halua liikkua, mutta säännöllinen liikunta on edelleen tärkeää. Ennen ulkoilua kannattaa huolehtia, että koira lämmittelee kunnolla, jotta sen lihakset eivät jäykisty kylmässä ilmassa. Pitkät seisahdukset kylmässä ilman liikettä voivat johtaa vilustumiseen tai lihasjäykkyyteen, joten jatkuva liike on tärkeää.

Ruokinta ja energiansaanti

Talvella ulkona paljon aikaa viettävät koirat voivat tarvita enemmän energiaa ylläpitääkseen ruumiinlämpöään. Tämä koskee erityisesti työ- ja metsästyskoiria sekä muita aktiivisia koiria. Toisaalta sisäkoirat, jotka viettävät suurimman osan ajastaan lämpimässä, eivät yleensä tarvitse ylimääräistä ruokaa. Liiallinen ruokinta voi talvella johtaa painonnousuun, mikä voi rasittaa koiran niveliä ja terveyttä.

Kesä – Kuumuuden ja auringon haasteet

Koirat säätelevät kehonlämpöään pääasiassa läähättämällä, sillä niillä on hyvin vähän hikirauhasia - ja ne vähätkin sijaitsevat lähinnä anturoissa. Tämän seurauksena kesähelteet voivat olla koiralle haastavia. Ylikuumeneminen voi olla koiralle vaarallista, ja pahimmillaan se voi johtaa lämpöhalvaukseen. Oikeilla varotoimenpiteillä voit kuitenkin suojata koirasi kuumuudelta.

Ylikuumenemisen ehkäisy

Koirat säätelevät kehonlämpöään läähättämällä. Pelkkä suun kautta tapahtuva läähätys ei uusimpien tutkimusten mukaan kuitenkaan ole koko totuus, vaan suun lisäksi koiran nenäontelon läpi virtaa huomattava ilmavirta. Nenäontelon poimuisen limakalvon verenkierto on suorassa yhteydessä aivojen verisuoniin säädellen täten aivojen lämpötilaa. Mitä pidempi kuono, sen suurempi on nenäontelon limakalvojen pinta-ala ja jäähdytysvoima. Näin ollen kesäkuumalla erityisesti lyhytkuonoisten koirien luonnollinen tapa jäähdyttää itseään on haasteellista.

Olipa kuonon pituus mikä hyvänsä, ei koiraa koskaan saa pakottaa olemaan auringossa, kuumassa autossa, missään liian kuumassa vastoin sen tahtoa. On myös tärkeää välttää liiallista fyysistä rasitusta päivän kuumimpina tunteina. Varjoisat paikat ja viileät tilat, kuten ilmastoidut huoneet, auttavat koiraa pysymään viileänä. Jos koira on ulkona, varmista, että sillä on aina mahdollisuus hakeutua varjoon.

Veden saanti

Riittävä nesteytys on keskeinen tekijä koiran hyvinvoinnille kuumalla säällä. Koiralla tulisi olla jatkuvasti saatavilla raikasta vettä, ja pitkille ulkoiluille kannattaa ottaa mukaan vettä ja matkakuppi. Vesikupin sijoittaminen useaan paikkaan sekä ulos että sisälle voi auttaa varmistamaan, että koira juo tarpeeksi.

Auringonpolttamat

Ohutturkkiset tai karvattomat koirat ovat alttiita auringonpolttamille. Erityisesti kuonon, korvien ja vatsan alueet ovat herkkiä palamaan auringossa. Koirille on saatavilla erityisiä aurinkovoiteita, joita voi käyttää suojaamaan herkimpiä ihoalueita.

Tassujen kesähoito

Kuumat asfaltit ja hiekka voivat polttaa koiran tassuja. Hyvä nyrkkisääntö on kokeilla tienpintaa kädellä: jos se tuntuu kuumalta omaan käteesi, se on todennäköisesti liian kuuma myös koiran tassuille.

Koiran tassujen suojaksi voi kesäaikaankin hankkia tossut, jotka suojaavat kuumilta pinnoilta. Kesätossuja valitessa on hyvä pitää mielessä, että koira hikoilee anturoidensa kautta, joten tossujen pohjan tulee suojata liialta kuumuudelta, mutta koko tossun tulee olla hengittävä, jotta koiran anturoiden on mahdollista osallistua koiran lämmönsäätelyyn. 

Lisäksi tassujen säännöllinen rasvaus tassurasvalla on erittäin suositeltavaa. jotta anturat pysyvät pehmeinä ja joustavina.

Viilennystekniikat

Koiran olo voidaan tehdä mukavammaksi viilentämällä sen ympäristöä. Esimerkiksi koirille myytävät viilentävät tuotteet, kuten huivit ja makuualustat voivat auttaa koiraa pysymään viileänä.

Monet koirat rakastavat uimista ja se onkin oiva tapa viilentyä kesähelteellä. Varsinkin tiivisturkkisilla koirilla on tärkeää, että koira pääsee kokonaan kuivumaan uintien välillä. Pitkittynyt kosteus iholla voi altistaa hot spotin kehittymiselle. Hot spot onihotulehdus, josta olemme kirjoittaneet tarkemmin täällä >

Yhteenveto

Koiran lämmönsäätely vaatii huomiota niin talven pakkasissa kuin kesän helteissä. Talvella tärkeää on suojata koiraa kylmältä sekä huolehtia tassujen hyvinvoinnista. Kesällä ylikuumenemisen välttäminen, riittävä veden saanti ja tassujen suojaus ovat ensiarvoisen tärkeitä. Jokainen koira on yksilö, ja tarpeet vaihtelevat, mutta yleisillä varotoimilla voidaan varmistaa, että koira pysyy terveenä ja onnellisena ympäri vuoden.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Hamsterina tuntemamme pikkulemmikin oikea nimi on syyrianhamsteri tai syyrialainen hamsteri,  lisäksi sitä kutsutaan kultahamsteriksi.
Hamsterin tieteellinen nimi on Mesocricetus auratus.

Hamsterit ovat valloittaneet miljoonia eläinperheitä kautta maailman, eikä suosiolle näy loppua. Tässä ohjeessa kerromme hamsterin hoidosta ja ruokinnasta, mukavia lukuhetkiä!

Alkuperä

Alkujaan hamsteri on kotoisin Lähi-Idästä, josta se 1930-luvulla tuotiin lemmikiksi Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Luonnossa hamsteri asustaa aroilla ja aavikoilla, joissa ei juurikaan kasva puita. Hamsterin ei ole täten tarvinnut kiipeillä, josta syystä evoluutio ei ole kasvattanut sille pitkää häntää kuten kiipeileville jyrsijöille. Hamsterin häntä on söpö pikkuinen töpö, josta ei ole tasapainottajaksi kiipeilyhommissa. Siitä huolimatta hamsteri saattaa innostua kiipeilemään, jos siihen suodaan sille mahdollisuus – onkin hyvä huolehtia, ettei se pääse kiipeämään liian korkealle ja pääse satuttamaan itseään.

Kiipeilyn sijaan hamsteri on erinomainen kaivautuja. Luonnossa se elää tunneleissa, joten myös lemmikkihamsteri kaipaa mahdollisuutta tunneleihin, tai ainakin mukavan hämyisiin pesäluoliin ja mökkeihin.

Väritys

Luonnossa elävän villihamsterin selkä on ruskea, joka on voimakkaasti  tikattu mustalla - eli ruskean seassa on mustaa. Eri kohdissa kehoa on selkeät valkoiset merkit. Vatsa ja etujalat käpäliä lukuunottamatta ovat  villihamsterilla mustat.

Jalostuksen tuloksena lemmikkinä pidettävistä hamstereista on lukuisia turkinlaatumuunnoksia ja kymmenittäin värimuunnoksia. Lyhytkarvainen,  normaali väri on ulkoisesti lähimpänä alkuperäistä. Suurin ero on, että normaalivärisellä hamsterilla vatsa on norsunluun värinen harmaalla pohjavärillä.

Minkälainen hamsteri on luonteeltaan?

Täysikasvuisena hamsteri on erakko, kahta hamsteria ei voi asuttaa samaan pitopaikkaan.

Aamun valjetessa hamsteri hakeutuu hämärään nokosille, ja heräilee puuhaamaan illansuussa. Koska sille on luontaista pitkät päiväunet, on hamsterin kanssa puuhastelu parasta ajoittaa iltapäivään ja iltaan.

Hamsterin keskimääräinen elinikä on 2-3 vuotta.

Käsittelyyn totuttaminen

Uuteen kotiin tullessaan hamsteri voi olla vielä hyvinkin arka, etenkin, jos sen kasvattaja ei ole lainkaan poikuetta käsitellyt. Lisäksi jokainen hamsteri on oma persoonansa: toinen on pienestä pitäen luottavainen ja rauhallinen, kun taas toinen on ihmisestä kertakaikkisen kauhuissaan. Pelokas hamsteri nostaa etukäpälät ilmaan, pistää korvat kuimuun, naksuttelee hampaitaan ja saattaa pitää särisevää ääntä suu auki. Tällaisen pikkukaverin kanssa kärsivällisyys, rauhallisuus ja hellävaraisuus ovat avainasemassa, jotta luottamus ihmiseen syntyy - jos on syntyäkseen.

Hamsteria tulee aina lähestyä rauhallisin liikkein, sillä saaliseläimenä se voi pelästyä nopeita liikkeitä. Ennen hamsterin käsittelyä on hyvä pestä kädet ja hieroa käsiä hamsterin pitopaikan pohjamateriaalissa. sillä oudot tuoksut pelottavat hamsteria.
Lasten on parasta käsitellä hamsteria aina aikuisen valvonnassa.

Kun siirrät arkaa hamsteria sen pitopaikasta pois, voit käyttää apuna nostamisessa pahviputkea tai muuta hamsterille tuttua piilopaikkaa.
Etenkin vasta kotiutunutta hamsteria on hyvä käsitellä lattian tasalla, jotta se ei pääse hyppäämään ja loukkaantumaan. Pelkkää lattiaa parempi vaihtoehto on, että käsittelyharjoituksiin otetaan käyttöön isohko laatikko tai aitaus, jotta hamsteri ei pääse livahtamaan karkuun. Kun hamsteri on laatikossa, voit laittaa kätesi laatikkoon ja antaa hamsterin rauhassa käydä kättäsi nuuskimassa, ilman että tartut siihen tai yrität silittää sitä.
Jotkut suosittelevat herkkupalojen antamista käsistä harjoitusten lomassa, toiset pohtivat josko se opettaa vain, että ihmisen sormia kannattaa maistella. 

Käsittelyharjoittelua voi tehdä joka päivä, ja kunhan hamsteri selkeästi on jo tottunut käteesi, voit aloittaa nostoharjoitukset. Nostaessasi hamsteria käytä molempia käsiäsi ja sulje hamsteri hellästi, mutta määrätietoisesti kämmeniesi väliin. Kun harjoitukset etenevät, voit jo nostaa hamsterin suoraan sen pitopaikasta syliisi.

Kunhan keskinäinen luottamus on löytynyt on hamsteri hyvä totuttaa olemaan ihmisen käsittelyssä selällään, jotta sen kynsienleikkaukset, hammastarkastukset ja mahdollinen näyttelyura sujuvat tulevaisuudessa ongelmitta. 

Missä hamsteria pidetään?

Hamsteri voidaan asuttaa esimerkiksi häkkiin, Duna-malliseen muoviterraarioon tai lasiseen jyrsijäterraarioon. Terraarioita käytettäessä riittävä ilmanvaihto on tärkeä huomioida.

Pitopaikan pohjan pinta-ala on oltava vähintään 90 x 40 cm, mutta mitä isompi, sen parempi. Asumuksen pinta-ala on korkeutta tärkeämpi, mutta hamsteri käyttää useampaakin kerrosta, jos sille tarjotaan sopiva luiska, jota pitkin kiivetä ylemmälle tasolle.

Hamsterin pitopaikka ei saa olla liian kuumassa paikassa, kuten suorassa auringonvalossa, sillä yli 27 °C lämpötilassa hamsteri on jo vaarassa saada lämpöhalvauksen. 

Pitopaikka ei myöskään saa olla vetoisessa paikassa, luten ikkunan alla - veto voi aiheuttaa hamsterille hengityselinongelmia.

Mitä tarvikkeita hamsteri tarvitsee?

• Kuivike
  Erilaisia kuivikkeita on markkinoilla runsaasti. Käytetyimpiä ovat kutterinpuru ja haapahake. Voit myös sekoittaa useampaa erilaista pohjamateriaalia, esimerkiksi turvetta ja purua, keskenään.
  Kuivikkeet vaihdetaan puhtaisiin viikon, kahden välein riippuen mm. pitopaikan koosta ja kuivikelaadusta. Jos pitopaikka on todella suuri ja käytössä on erillinen WC astia, kerran kuussa tehtävä siivous useimmiten  riittää.
• Pesämökki ja muita piilopaikkoja
  Hamsteri kaipaa piilpopaikkoja, mielellään siis useitakin, joihin se voi päiväsaikaan hakeutua nukkumaan. Keraamiset tai käsittelemättömästä puusta tehdyt vaihtoehdot ovat parhaita, sillä muovisia hamsteri voi jyrsiä.
• Pesäntekomateriaaleja
  Hamsteri käyttää mielellään pesänsä pehmusteena olkea, heinää ja muita hamsterille turvallisia materiaaleja. Pesämateriaalien tulee olla vatsassa sulavia, joten esim. pumpulia ei saa antaa.
• Ruokakuppeja
  Ruokakuppina keraamiset, lasiset tai metalliset toimivat parhaiten. Kuppeja voi olla useitakin, jos esimerkiksi tuoreruoka tarjotaan omasta erillisestä astiastaan.
• Vesipullo tai vesikuppi
  Juomavesi on kätevintä tarjota jyrsijöiden vesipullosta, sillä vesikuppi voi kaatua tai täyttyä puruilla.
• Juoksupyörä
  Juoksupyörää valitessa tulee varmistaa sen olevan riittävän suuri, jotta hamsteri voi juosta selkä suorassa; pyörän halkaisijan tulee olla vähintään 28 cm.
• Hamsterin WC
  AIvan pakollinen tarvike erillinen WC astia ei ole, mutta se helpottaa pitopaikan puhtaana pitoa huomattavasti. Hamsteri on hyvin järjestelmällinen pikkukaveri, joka usein valitsee jonkin nurkkauksen, mökin tai astian vessakseen. Tähän tarkoitukseen on olemassa valmiita hamsterin vessoja, jonka kuivikkeena voi käyttää siihen tarkoitettua hamsterin wc-hiekkaa.
• Virikkeitä
  Hamsteri on utelias ja puuhakas pikkuotus, jolle voi tarjota runsaasti tutkittavaa. Kaivamismahdollisuuksia, kiipeilytasoja, putkia, pieniä pahvilaatikoita, pajusiltoja, talouspaperirullia, puhtaasta paikasta kerättyjä lehtipuiden oksia, kaikenlaista uutta ihmeteltävää joko lähimetsästä tai lemmikkikaupan hyllyltä. Ulkoa kerätyt virikkeet on hyvä käyttää yli 100 °C uunissa 10 minuutin ajan, jotta mahdolliset loiset, kutsumattomat hyönteiset ja bakteerit kuolevat.
  Virikkeitä voi vaihdella ja tarjota hamsterille jatkuvasti mukavaa aivotyöskentelyä, jotta elämä pysyy vauhdikkaana ja mielenkiintoisena.
  Vinkki: CUNIPICIN aktivointilelut sopivat tähän tarkoitukseen hienosti!

Huomaa, että hamstereille monissa paikoissa myytävä muovinen juoksupallo ei ole hamsterille ihanteellinen värkki lainkaan. Pallossa juokseva eläin ei voi tutkia ympäristöään luonnollisella tavalla, eikä säädellä rasituksen kestoa.

Mitä hamsteri syö?

Hamsteri on sekasyöjä, eli se syö niin kasvi-kuin eläinperäistä ravintoa. Perusravintona käytetään hamstereille kehitettyjä täysrehuja sekä laadukkaita siemenseoksia. Näitä ravinnosta tulisi olla ainakin 75 %.

Hamsterin perusruoan suositeltavat ravintoainemäärät riippuvat kyseisen hamsterin isästä, kunnosta ja muista asioista, mutta jonkinlaiset suositukset  ovat:

• Proteiinia 17-22 %
• Kuitua 8-10 %
• Rasvaa 4-15%
• Ihanteellinen kalsium-fosforisuhde 2:1

Jyväsekoituksia on olemassa valtavasti erilaisia, mutta ikävä kyllä, vaikka pussin kyjessä olisikin hamsterin kuva, ei ruoka aina olekaan hamsterille sitä sopivinta. On hyvä kurkistaa jyväpussin kääntöpuolelle ja hieman tutkia sen sisältöä: eri jyvälaatujen monipuolisuus sekä yllä luetellut oikeat ravintoaineet ovat plussaa.

Täysrehua on esimerkiksi pellettimuotoon valmistettu CUNIPIC Alpha Pro Hamster, joka on suunniteltu nimenomaisesti hamsterin ravitsemuksellisiin tarpeisiin. Pellettiruoassa etuna jyväsekoituksiin verrattuna on, että se estää valikoivan syömisen, jolloin hamsteri saa ruoastaan koko ajan tasaisesti kaikki sille tärkeät ravintoaineet. Ravintoaineet CUNIPIC Alpha Prossa ovat: Proteiinia 18 %, kuitua 9 % ja rasvaa 5%, joten se on ihanteellisesti suositeltavissa arvoissa.

Lisäksi hamsterille on hyvä tarjota tuoreruokaa kuten vihanneksia ja hedelmiä. Näiden lisäksi annetaan eläinproteiinia, kuten kananmunaa, lihaa ja hyönteisiä.
Näiden yhteisosuus ravinnosta saisi olla noin 20%

Hamsterillakin saa olla karkkipäivä, mutta sokeriton sellainen. Hamsterille sopivia herkkuja ovatesimerkiksi kuivattu kokojyväleipä, hirssintähkät, sekä hamstereille tarkoitetut erilaiset herkkupalat, joita myös CUNIPIC-sarjasta löytyy.

Nimensä mukaisesti hamsteri hamstraa ruokia asumuksensa eri paikkoihin. Voi siis olla, että juuri täytetty kuppi onkin samantien tyhjä. Kuppia ei ole tarpeen saman tien täyttää uudelleen, sillä etenkin jyväsekoitusta syövä hamsteri valitsee silloin ruoastaan vain ne maukkaimmat osat, tyypillisesti ne rasvaisimmat.

Hamsterin ruokavalioon eivät kuulu maitotuotteet, eivätkä maustetut, sokeripitoiset tai pilantuneet ruoat. Myös sipuli, sitrushedelmät ja myrkylliset huonekavit pidetään poissa hamsterin ulottuvilta.

Monipuolista ravintoa saava hamsteri ei välttämättä tarvitse vitamiinilisiä.

LISÄÄNTYMINEN

Hamsterit ovat sukukypsiä usein jo 4-6 viikon iässä. Paras ensiastutusikä on, kun hamsteri on noin neljän kuukauden iässä, kuitenkin ennenkuin hamsterinaaras on täyttänyt 10 kuukautta.

Teetä poikasia ainoastaan terveillä ja hyväkuntoisilla eläimillä. Ota  mahdollisuuksien mukaan selvää hamsterisi taustoista, jotta mahdolliset geneettisistä esteet saadaan karsituksi. On nimittäin olemassa väri- ja turkkimuunnosten yhdistelmiä sekä muita syitä, jotka aiheuttavat ongelmia, jopa kuolemia poikasissa. Esimerkiksi knikki, eli häntään tuleva ruston epämuodostuma, on resessiivisesti periytyvä ominaisuus, joka saattaa aiheuttaa selkärankaan ilmestyessään hamsterille vaikean halvauksen.

Naaraalla on kiima noin neljän päivän välein noin 12 tunnin ajan kerrallaan. Paras astutushetki on yleensä illalla. Astutus on viisain tehdä puolueettomassa paikassa, kuten kummallekin vieraassa (ta erittäin huolellisesti pestyssä) häkissä. Tämä siksi, että naaras saattaa olla hyvinkin aggressiivinen urokselle, mikäli naaraalla ei olekaan kiimaa.

Hamstereita tarkkaillaan tiiviisti, kun ne on laitetaan samaan tilaan. Jos tappelu puhkeaa, erota pariskunta toisistaa - varaa lähellesi hyvät hanskat tätä varten.

Onnistuneen astutuksen jälkeen pariskunta siirrretään taas erilleen.

Hamsterin kantoaika on noin 16 vuorokautta. Viikkoa ennen synnytystä naaras rakentaa tulevalle lapsikatraalle pesän. Viimeistään tässä kohtaa naaraan annetaan olla täysin rauhassa, jotta se ei stressaannu ja pahimmillaan päädy jopa syömään syntyneitä poikasiaan.

Poikasia syntyy tyypillisesti 5-12 kpl, mutta jopa 20 poikasta ei ole tavatonta. Syntyessään poikaset painavat vain muutaman gramman. Ne ovat karvattomia, sokeita ja kuuroja. Ihon pigmentin ja alkavan karvankasvun voi nähdä noin 4-5 vrk iässä. Silmät aukeavat noin kahden viikon iässä.

Poikaset alkavat maistella kiinteää ruokaa noin viikon iässä. Luovutusiässä ne ovat viisiviikkoisina. Noin viikkoa ennen luovutusikää poikaset ovat jo siirtyneet kokonaan kiinteään ruokaan, ja ne on hyvä erottaa naaras- ja urosporukoihin.

Hamsteri on teoriassa hyvin tehokas lisääntymään, sillä emo saattaa saada seuraavan kiimansa jo muutama viikko synnytyksestä. Poikueita voisi siis tulla jopa kymmenkunta vuodessa. Astutusta ei kuitenkaan tule tehdä kuin muutaman kerran hamsterin elinaikana, sillä poikasten hoito on emolle hyvin rankkaa.

Mikäli suunnittelet hamsterillesi jälkikasvua, tutustu aiheeseen jo etukäteen huolella ja suunnittele tarkkaan minne saat syntyneet poikaset sijoitettua. Hamsterin ei ole pakko saada poikasia lainkaan, ja tyypillisimmin näin käykin. Voit siis huoletta pitää oman hamsterisi lemmikkinäsi ilman jälkikasvua, ja nauttia yhteisestä ajastanne ilman  huolta lapsikatraan hyvinvoinnista.

Mukavia hetkiä pienen eläinystäväsi kanssa!

Kesän valoisuuden haihtuessa taakse alkaa jälleen se aika vuodesta, jolloin iltahämärä ja yön sysipimeys valtaavat vuorokaudestamme suuren osan. Suomi on muodoltaan pitkä, joten hämäryyden ja pimeyden pituus vaihtelee eri osissa maata. Etelän illat eivät lyö ajallisesti vertaa Lapin kaamokselle, mutta myös etelässä pimeää riittää syksyn ja talven aikana ehkä liiankin kanssa.

Olipa pimeää tai valoisaa, on meidän koiraihmisten marssittava kuuliaisesti kävelylle karvakuonojemme kanssa. Omaan takkiin heijastimen tai vilkkuvalon kiinnitys on monelle itsestäänselvyys, ja fiksuimmilla lenkkeilijöillä on käytössään otsalamppu ja yllään ihmisten heijastinliivitkin. Vaan muistammeko varustaa myös nelijalkaisen lenkkikaverimme siten, ettei se häviä pimeään?

Koiria on Suomessa eri arvioiden mukaan noin 800 000, kissoja reippaasti yli miljoona. Valitettavan iso osa näistä eläinystävistä ulkoilee pimeälläkin ilman minkäänlaista turvavarustusta.
Autottomalla metsätiellä heijastimen puuttuminen ei ole valtava ongelma, mutta taajamissa kulkiessa turvallisuuteen on hyvä kiinnittää huomiota myös lemmikin näkövinkkelistä. Autoilijat, pyöräilijät ja muut liikenteessä kulkijat eivät välttämättä huomaa hämärään häviävää koiraa tai kissaa, jolloin onnettomuuksien riski on suuri.

Minkälaiset varusteet?

Lemmikin varustaminen pimeällä liikkumiseen ei onneksi ole hankala juttu. Markkinoilla on valtavasti erilaisia vaihtoehtoja, joiden avulla ulkoilusta voi pienellä panostuksella tehdä turvallisempaa.
Vilkkuvia huomiovaloja ja erilaisia heijastimia on helppo käyttää. Ne voi kiinnittää lemmikin varusteisiin, esimerkiksi koiran valjaisiin. Monet näistä toimivat yhtä lailla omistajalla kuin lemmikilläkin – kivasti yhteen mätsäävät heijastimet molemmille siis!
Monissa lemmikkien ulkoilutuotteissa on jo itsessään huomioitu tuotteen heijastavuus. Koiran valjaissa ja kaulapannoissa oleva heijastintere toimii erityisesti lyhytkarvaisilla lemmikeillä, kuin myös pattereilla toimiva, valoa antava vilkkupanta. Pitkäkarvaisilla koirakavereilla heijastin saattaa kadota turkin sekaan, jolloin taluttimeen punottu tai ommeltu heijastinnauha on kätevämpi. Myös kelataluttimissa on usein mukana heijastava osa.  Monissa koirien vaatteissakin heijastava ominaisuus on mukana esimerkiksi takin reunoja kiertävänä heijastintereenä.

Hyvän näkyvyyden lemmikilleen saa, kun sille hankitaan heijastava huomioliivi. Tällainen liivi on hämärälläkin huomiota herättävän kirkkaan väristä kangasta, esimerkiksi säihkyvän keltaista tai oranssia, lisäksi liivissä on varsinaiset heijastinosat, joiden avulla lemmikki osuu autoilijoiden silmiin sysipimeässäkin.

Parhaimpaan näkyvyyteen päästään eri tuotteiden yhdistelyllä, esimerkiksi heijastava talutin + huomioliivi + vilkkuvalo, tai muunlainen kombinaatio eri heijastintuotteista tekee lenkkeilystä suorastaan loistavaa!

FINNEROn valikoimissa on paljon tuotteita, joissa mukana heijastavuus:

HUOMIOLIIVIT >
TALUTTIMET >
VALJAAT >
TAKIT >

Marsun tieteellinen nimi on Cavia aperea porcellus
Marsun keskimääräinen elinikä on 6–8 vuotta, mutta se saattaa saavuttaa jopa 10-vuoden iän.
Täysikasvuinen marsu-uros painaa 900–1500 g, naaras 700–900 g.

Marsuilla ja ihmisillä on pitkä historia. Tämä suloinen sylinterinmuotoinen pikkuotus on ollut Etelä-Amerikan Andeilla inkojen hoidokkina jo 9000–3000 eKr. Espanjalaiset valloittajat toivat marsun merten yli Eurooppaan 1500–1600-luvulla ja Pohjois-Amerikkaan 1800-luvun alussa. Tästä alkoi marsujen menestystarina yhtenä rakastetuimmista lemmikeistä.

• MARSUN LUONNE 
• MARSUN TARVIKKEET  
• MARSUN RUOKINTA  
• MARSUN HAMPAAT  
• MARSU ja C-VITAMIINI  
• MARSUN SUKUKYPSYYS

MARSUN LUONNE 

MARSUN KÄYTÖS PERIYTYY VILLIMARSUILTA

Marsujen geeneissä virtaa villien sukulaisten perimä ja ne käyttäytyvät monella tapaa kuten esi-isänsä.
Marsut liikkuvat luonnossa suurissa laumoissa. Laumassa on oma hierarkiansa, jonka avulla lauman tasapainoa ylläpidetään. Poikaset hoidetaan porukalla, ruokakin jaetaan kaikkien kesken – marsu on siis hyvin sosiaalinen eläin.
Laumaa johtaa urosmarsu. Johtava uros ei hyväksy laumaan muita sukukypsiä uroksia, vaan ne siirtyvät alkuperäisen lauman lähistölle perustaen erillisen nuorten urosten lauman. Aikaa myöten uroslaumankin jäsenet löytävät omia naaraitaan ja perustavat uusia laumoja naaraidensa kanssa.
Laumassa on paljon naaraita ja yksi niistä on porukan johtaja. Se toimii erotuomarina muiden naaraiden ja poikasten kesken.

MARSU KAIPAA SEURAA

Lauma on marsulle hyvin tärkeä asia. Myös lemmikkinä pidettäessä on ehdotonta ottaa huomioon marsun sosiaalisuus. Marsuja tulisikin aina hankkia vähintään kaksi. Marsujen on syytä olla samaa sukupuolta, sillä urokset astuvat tiineeksi vaikka oman emonsa. Mikäli sattuu, että marsukaverukset ovatkin eri sukupuolta, voit neuvotella eläinlääkärin kanssa mahdollisuudesta kastroida marsu-uros.
Naaraat tulevat yleensä hienosti toimeen keskenään, mutta urokset on hyvä joko hankkia samasta poikueesta tai hyvin nuorina, sillä täysikasvuisten urosten yhteiselo ei välttämättä onnistu. Joskus täysikasvuinen uros saattaa hyväksyä toisen uroksen, jos toinen on vasta poikanen – mutta jokainen marsu on oma persoonansa, joten takeita tähän ei voi antaa.

PUHUTKO MARSUA?

Marsuilla on useita ääniä ja eleitä, joilla ne kommunikoivat. Osa näistä on meidän ihmistenkin helppoa havaita.

• Jos kuulet marsusi pitävän korkeaa ”kuiii-ku-kuiii” ääntä, se kerjää herkkuja ja huomiota. Marsut oppivat helposti yhdistämään rapisevat vihannespussit ja jääkaapin oven äänet porkkanoihin ja muihin herkkuihin, jolloin ne kuikuttavat ja vaativat herkuista osansa.
• Silittelystä tai toisen marsun seurasta nauttiva marsu pitää levollista ”jodlausta”, marsujen small talkia. Myös nikotteluääni kertoo tyytyväisyydestä.
• Uhkausääni on matala hurina, joka voi myös kertoa marsun pelästyneen jotain. Varoitusääni on myös hampaiden nopea ja voimakas narskutus – kun taas rauhallinen, märehtimistä muistuttava hampaiden narskutus kertoo tyytyväisyydestä.
• Jos marsu ei pidä jostain, esimerkiksi takapuoleensa koskemisesta tai liiallisesta silittelystä, se voi päästää nopean ja korkean piippauksen. Samalla se saattaa tönäistä toista lonkallaan – elettä on hyvä kunnioittaa ja rauhoittaa tilanne.
• Marsut myös röhkivät – näin ne tervehtivät lauman muita jäseniä. Röhkimisen lisäksi marsut hierovat kuonojaan kevyesti yhteen tavatessaan.
• Mahtaileva ja voimiaan näyttävä marsu kulkee liioitellun korkein, jäykin jaloin. Morsianta kosiva uros keinuttaa samalla takapuoltaan hieroen peppuaan maahan voimakkaan tuoksun kera.
• Kosintaan liittyy myös paljon ääniä, kuten hurinaa, tuhinaa ja hampaiden narskuttelua. Jos kosinta ei ota onnistuakseen naaras avaa suunsa ammolleen ja näyttää hampaitaan – sulhasen on siis hyvä yrittää myöhemmin uudelleen.
• Paljon enemmänkin eleitä ja ääniä kuuluu marsujen kieleen – opit sitä kyllä, kun tarkkailet marsujesi käytöstä.

MARSUN TARVIKKEET 

• Marsut voi asuttaa häkkiin tai kodin lattialle rakennettuun aitaukseen. Pitopaikan minimikooksi kahdelle marsulle usein suositellaan 120 x 50 cm. Tilaa saisi kuitenkin olla huomattavasti enemmän, sillä marsut ovat uteliaita ja aktiivisia liikkujia. Etenkin jos marsuilla on minimikokoinen asumus annetaan niiden valvotusti jaloitella lattialla, kunhan alue on marsuille turvallinen.
• Marsun perustarvikkeisiin kuuluvat ruokakuppi, juomapullo, heinäteline, sekä vähintään yksi pesämökki, jonne marsut pääsevät piiloon. Jos marsuja on useita, tulee pesäkoppejakin olla enemmän, jotta kaikki marsut pääsevät halutessaan samaan aikaan mukavasti nokosille katon alle.
• Ruokakuppeina keraamiset ja metalliset toimivat hyvin – pääasia, ettei kuppi pääse kaatumaan.
• Pohjamateriaalina toimii esimerkiksi puru, ekokuitu, olkipelletti, puuhake tai olki. Puru on edullisinta ja imee kosteuden hyvin. Myös pieniä räsymattoja käytetään pohjamateriaalina paljon – ne on helppo pestä pesukoneessakin.
• Marsuilla on hyvin herkät jalkapohjat, joten pohjamateriaaliksi ei sovi kissanhiekka tai muu karkea materiaali, se tuntuu marsuista epämiellyttävältä.
• Marsujen pitopaikan tulee olla vedottomassa paikassa.
• Suora auringonpaiste voi nostaa lämpötilaa.
• Paras paikka ei ole huoneiston levottomimmassa kohdassa, toisaalta ei “siellä ihan viimeisessä nurkassakaan”, sillä marsu haluaa tarkkailla perheenjäseniään.

PERUSHOITO

• Marsu on siisti eläin eikä viihdy kosteassa, joten pitopaikan siivous on marsujen määrän mukaan tehtävä ainakin kaksi kertaa viikossa. Samalla pitopaikan pohja pestään hyvin.
• Harjaaminen pehmeällä harjalla on marsuista miellyttävää, joten sitä voidaan harjata muulloinkin kuin karvanlähtöaikaan. Pitkäkarvaisten marsujen turkkia tulee harjata, kammata, nyytittää tai leikata säännöllisesti.
• Kynsien leikkaus tehdään tarvittaessa kerran kuussa. Kynsien leikkaus onnistuu parhaiten kissoille ja jyrsijöille tarkoitetuilla pyöreäteräisillä kynsisaksilla. Myös monet lemmikkieläinliikkeet leikkaavat kynsiä pientä korvausta vastaan.
• Peseminen on periaatteessa turhaa, sillä marsu nuolee turkkinsa puhtaaksi useita kertoja päivässä. Mikäli marsu on selvästi likainen tai kyseessä on pitkäkarvainen rotu, voidaan marsu pestä oikeantyyppisellä shampoolla. Marsu on pesun jälkeen pidettävä lämpimässä paikassa, sillä se vilustuu märkänä herkästi.
• Rasvarauhanen on karvaton alue siinä kohtaa marsun takalistoa, missä voisi olla marsun häntä – jos sillä olisi häntä. Erityisesti urosmarsujen rauhanen saattaa rasvoittua, jolloin se vaatii puhdistusta. Puhdistuksen voi tehdä esimerkiksi ihmisten silmä-eikin poistoainetta ja vanutukkoa käyttämällä.

MARSUN RUOKINTA 

70% RAVINNOSTA KUIVAHEINÄÄ

Tieteellisesti marsu luokitellaan kuuluvaksi piikkisikamaisten jyrsijöiden alalahkoon Hystricomorpha. Se on täten herbivori, eli kasvinsyöjä. Vielä tarkemmin marsun voi sanoa olevan heinänsyöjä. Marsun ruokavalioon ei kuulu lainkaan eläinproteiini.

Pääosan, eli ainakin 70 % marsun ruokaympyrästä täyttää hyvälaatuinen heinä. Heinä voi olla kuivattua timoteisekaheinää tai erilaisten heinäkasvien sekoitusta. Heinää tulee olla marsulla saatavillaan jatkuvasti, sitä ei voi tarjota marsulle liikaa.
Laadukas kuivaheinä ei pölise ja siitä leijailee ainoastaan ihana kuivatun heinän tuoksu. Laadukas heinä myydään pakkauksessa, jossa se saa hieman ilmaa, jotta heinä ei homehdu, mutta ei silti kuivu liikaa.

Kotona liian avoimesti säilytetty heinä saattaa kuivua pölyiseksi, kovaksi ja mauttomaksi, joten heinä säilytetään myyntipussissa suljettuna kuivassa paikassa. Säilytykseen voi vaihtoehtoisesti hankkia kannellisen tynnyrin, varastolaatikon tai vastaavan, josta heinä on näppärä annostella.

20% TÄYSREHUA

Heinän lisäksi marsu kaipaa täysrehua. Yäysrehuja on markkinoilla valtavasti erilaisia, tässä muutama vinkki sen oikean valintaan:

• Viljattomuus suositeltavaa. Viljassa on runsaasti hiilihydraatteja, jotka lihottavat marsua syyttä suotta. Valitse täysravinto, jossa ei ole viljaa.
• Ei lisäaineita, ei sokeria. Joihinkin ruokiin lisätään esimerkiksi hauskan värisiä puristeita, joihin on silmää miellyttämään käytetty täysin turhia väriaineita. Maun vuoksi joihinkin ruokiin lisätään myös sokeria. Bongaa marsullesi ne ruoat, jotka ovat 100% luonollisia, ilman turhia lisäaineita tai lisättyä sokeria.
• Jyväsekoitukset rasvaisia. Jyväsekoitukset eivät kuulu marsun ruokavalioon kuin korkeintaan herkkuina – ne ovat pääruoaksi liian rasvaisia ja sisältävät liian vähän kuituja. 
• Kuitujen osuus tärkeää. Kuitujen - niin pitkien kuin lyhyidenkin - osuus marsujen ruokinnassa on tärkeää, sillä heinänsyöjien suolisto on pitkä ja ns. laiska. Suolistossa ei ole lähes lainkaan lihaksia kuljettamaan syötyä ruokaa, vaan ruoka liikkuu suolistossa uuden ruokamassan työntäessä sitä eteenpäin. On hyvä muistaa sekin, että tästä syystä paastoaminen ei sovi marsuille. Ruoan sulavuuteen vaikuttaa myös liikunnan määrä: liikkumattomuus voi aiheuttaa kaasuuntumista ja ummetusta.
  -> Pitkien kuitujen tehtävänä marsun ruoansulatuksessa on auttaa ruokamassan liikkumisessa eteenpäin suolistossa, joten kuitujen liian alhainen määrä ruokavaliossa aiheuttaa ruokamassan liikkeen hidastumisen suolessa. Seurauksena voi olla ummetusta ja kaasun aiheuttamia vatsakipuja. Myös yhtenäisiksi klimpeiksi kerääntyneet, normaalia löysemmät papanat voivat kieliä kuidun puutteesta.
  -> Lyhyet kuidut kulkeutuvat marsun umpisuoleen. Marsujen ruoansulatukseen kuuluvat niin sanotut yöpapanat, eli umpisuolipapanat, jotka ovat normaaleja papanoita pehmeämpiä ja tahmeampia. Ne muodostuvat peräsuolessa umpisuolen suolistobakteerien avulla, ja marsu syö ne suoraan peräaukoltaan. Näiden papanoiden avulla marsu, kuten muutkin heinänsyöjät, kierrättää tärkeitä vitamiineja, bakteereita, hiivoja ja aminohappoja uudelleen käyttöönsä. Älä siis hämmästy, jos satut huomaamaan, että marsu syö omia papanoitaan – tapa on erittäin tärkeä osa marsun suoliston terveyttä.
• Pellettimuotoinen ruoka suositeltavin. Marsu valitsee kupistaan sen mielestä maukkaimmat osat, jos siihen on vain mahdollisuus. Tällöin eri ravintoaineiden saaminen voi olla hyvinkin epätasaista. Pelletiksi puristetun ruoan etuna on se, että jokainen pelletti on laadultaan samanlainen, josta syystä valivoiva syöminen ei ole mahdollista, vaan ruoan laatu pysyy tasaisena. Myös annostelu on helppoa!
• Valmistustavalla on väliä. Tyypillisesti pienlemmikeiden pellettiruoat valmistetaan 150-160 asteessa, joka on lämpötilana liikaa monille ravintoaineille. Laadukkaat täysravinnnot kuten CUNIPIC sarjan pelletit sen sijaan valmistetaan matalammassa, noin 110 asteessa. Matalamman valmistuslämpötilan ansiosta ravintoaineet eivät tuhoudu valmistusprosessissa ja marsu saa ruoasta irti kaiken hyödyn. 
• Täysravinnon ravintoarvot. Alla täysravinnolle suositeltuja arvoja, joiden vieressä vertailuksi (suluissa) CUNIPIC Alpha Pro Adult Guinea Pigtäysravinnon arvot.

• Raakarasva 2 % tai vähemmän (CUNIPIC 2%)
• Raakakuitu 16 % - mielellään enemmän. (CUNIPIC 25 - 27 %)
• Raakavalkuainen (eli raakaproteiini) kasvaville ja tiineille marsuille noin 18 % ja aikuisille marsuille noin 13 %. (CUNIPIC 14 %)

8% KASVIKSIA JA TUORERUOKAA

Heinän ja täysrehun lisäksi marsun ruokaympyrästä noin 8 % voi olla tuoretta ruokaa, kuten vihanneksia, juureksia ja hedelmiä. Kesäisin voi itse kerätä ulkoa voikukkaa, ratamoa, horsmaa, ruohoa, vesiheinää ja muita puutarhan antimia. Kasvit tulee kerätä puhtaasta paikasta, ei kaupungin keskustasta tai autoteiden varsilta.

2% HERKKUJA

Herkkuina voidaan tarjota erilaisia marsuille sopivia namipaloja, kuten CUNIPIC Alpa Pro Snacks herkkunapit.

MARSUN HAMPAAT 

Marsun etu- ja takahampaat kasvavat 1-2 mm viikossa koko marsun eliniän, joten hampaat tarvitsevat jatkuvasti työtä pysyäkseen sopivan pituisina.

Leuan liikkeet ja ruoan muoto vaikuttavat siihen, kuinka hampaat kuluvat, marsu käyttää suutaan erilailla syödessään erilaisia ruokia. The British Small Animal Veterinary Associationin tekemien tutkimusten mukaan monet marsujen hammas-ja ruoansulatusongelmat johtuvat viljapohjaisesta ruokavaliosta.

Marsun taka-ja poskihampaat ovat kehittyneet erityisesti heinän syöntiin. Tästäkin syystä on tärkeää, että heinää on jatkuvasti tarjolla. Lisäksi marsulle on hyvä tarjota lehtipuiden oksia ja muuta kovaa nakerreltavaa – kivoja vaihtoehtoja ovat pienlemmikeille myytävät syötävät aktivointilelut, kuten Cunipic Naturaliss -sarja!

Mikäli hampaat eivät pääse kulumaan oikein, voi seurauksena olla taka- tai poskihampaiden hammaspiikki, tai etuhampaiden liikakasvu. Hammasongelmat vaativat aina eläinlääkärin apua. Itse hampaita ei kannata lyhentää, sillä vaarana on, että hammas lohkeaa syvälle juureen asti.

MARSU ja C-VITAMIINI 

Marsu ei pysty itse muodostamaan elimistössään C-vitamiinia, tästä syystä sitä tulee tarjota marsulle päivittäin läpi marsun elämän. Sopiva annostus perusterveelle, aikuiselle marsulle on 10-30 mg / elopainokilo / vuorokausi. Sairas, kantava tai imettävä marsu voi tarvita jopa 50 mg / 1 Kg / vrk.

C-vitamiinivalmisteita marsuille on olemassa nestemäisiä ja rouhemaisia. Nestemäisen vitamiinin voi annostella esimerkiksi kurkun palan päälle tai juomaveteen. Juomavedessä vitamiinin teho puolittuu vuorokaudessa, ja annetun määrän tarkkailu voi olla hankalaa. Nestemäinen C-vitamiini on lisäksi hieman happaman makuista, joten se ei kaikille marsuille maistu. Monesti rouhemainen vitamiini on ollut suositumpi. Huomaat oman marsusi mieltymykset ajan kanssa.

C-vitamiinilisää voi hyvin antaa silloinkin, kun marsu syö täysrehupellettejä, joihin C-vitamiinia on jo lisätty. Muita lisäravinteita marsulle voidaan tarjota riippuen sen elämäntilanteesta ja ruokavaliosta.

MARSUN SUKUKYPSYYS 

Uros saavuttaa sukukypsyyden jo noin 10 viikon iässä, naaraat sitäkin aikaisemmin, jopa 5-viikkoisina. Sopiva ensiastutusikä on kuitenkin vasta 6-7 kuukauden iässä.

Marsun kiimakierto on noin 14-15 vuorokautta ja kantoaika 63-70 vuorokautta.

Marsuilla on vain kaksi nisää, joten poikueetkin ovat pieniä, keskimäärin 2-6, tyypillisesti neljä poikasta kerrallaan. Poikasten syntymäpaino vaihtelee yksilöittäin 40-100 g:n välillä. Syntyessään poikaset ovat hyvin kehittyneitä, niillä on jo karvapeite, silmät ovat auki ja ne pystyvät kuulemaan. Kiinteää ravintoa poikaset rupeavat syömään jo parin päivän ikäisinä.

Marsun poikaset voidaan vieroittaa emosta poikasten täytettyä viisi viikkoa, ja kun niille on kertynyt painoa vähintään 300 g.

Kun pieni suloinen koiranpentu saapuu taloon, on omistajalla edessään antoisa, mutta myös määrätietoisuutta ja kärsivällisyyttä vaativa aika. On aika opettaa pennulle sisäsiisteys ja monet muut perusasiat, kuten se, kuinka kaulapantaan, valjaisiin ja hihnassa taluttamiseen suhtaudutaan kauniisti.

Minkälaiset tuotteet?

Pentuaikaa varten koiralle hankitaan pentupanta ja pentutalutin. Nämä on hyvä hankkia koiralle jo ennen kuin se kotiutuu. Pentuajan panta ja talutin tulevat jäämään koiralle pieneksi, mutta aivan kuten lastenvaatteidenkin kanssa, ei näiden mukavuudesta ja laadukkuudesta tule tinkiä.
Kun koiraa opetetaan sisäsiistiksi, on tärkeää, että se viedään ulos pissille jokaisen ruokailun, leikkihetken ja nokosten jälkeen –eli monen monituista kertaa päivässä, sillä pentu ei juuri muu tee kuin syö, leikkii ja nukkuu. Pentu ei kauaa pissiään pysty pidättämään, ulos siirtymisen on syytä tapahtua reippaasti. Tällöin asiaa helpottaa, kun koiralla on käytössään nopeasti kaulaan sujautettava kaulapanta.

Suositeltavin pentupanta on kevyt, esimerkiksi nailoninen panta, joka on koiralle mahdollisimman huomaamaton. Pikalukitus on oivallinen, se auttaa pannan nopeassa pukemisessa, mutta perussolkikin toimii kyllä. Pennun pannaksi ei koskaan hankita kuristavaa tai puolikuristavaa pantaa – peruspanta on pennulle paras.

Pennulle on hyvä hankkia pentuaikaa varten myös valjaat, joita käytetään nopeaa pissitystä pidemmillä lenkeillä. Miksi molemmat? Kaulapanta toimii oivallisesti nopeilla pissityksillä, mutta valjaat ovat koiran kaulan alueen sekä selän anatomialle ergonomisemmat kuin panta. Pieni pentu on täynnä energiaa ja uteliaisuutta, se voi yllättäen singahtaa hihnan loppuun asti ojanpiennarta tutkimaan – jolloin hihnan aiheuttaman nykäisyn paine jakaantuu valjaissa kulkevan koiran kehoon tasaisemmin.

Pentutaluttimena kevyt, esimerkiksi nailoninen talutin, jonka lukko ei ole liian painava, toimii hyvin. Pienelle pennulle kelatalutin ei vielä sovi. Pennun on hyvä oppia ensin kävelemään asiallisesti perustaluttimen kanssa, sillä kelataluttimien suoma ”vapaus” opettaa koiralle, että on ok juoksennella eri suuntiin viiden, tai kahdeksankin metrin päässä omistajastaan. Kelataluttimien käytölle tulee aikansa myöhemmin, kunhan hihnakäyttäytymisen perusasiat on opittu.

Miten koira totutetaan pantaan?

Koiranpennulle panta ja muut varusteet ovat vielä vieraita ja se voi pitää niitä leluina. Omistajan tulee olla hellän määrätietoinen opettaessaan pentua siihen, kuinka varusteisiin suhtaudutaan asiallisesti. Ne eivät ole leluja, joita pentu saa mielin määrin riuhtoa ja repiä, joten niitä ei koskaan käytetä koiran kanssa leikkimiseen.

Nyrkkisääntönä koiran koulutuksessa on, ettei koulutukseen koskaan sisälly koiran läpsimistä tai muuta negatiivisuutta. Koiraa koulutetaan positiivisen vahvistamisen kautta, eli kehumalla sitä vuolaasti oikein tehdyistä asioista ja jättämällä koira täysin ilman huomiota, jos se käyttäytyy ei-toivotusti. Monelle koiralle myös pienten herkkupalojen käyttö toimii kannustimena oppimiseen.

Kun pannan käyttöä harjoitellaan ensimmäisiä kertoja, panta laitetaan pennulle mieluummin hieman liian löysälle kuin kireälle. Taluttaessa panta on sopivan kireällä, kun pannan ja kaulan väliin mahtuu kaksi aikuisen ihmisen sormea – pannan kireyttä säädetään sitä mukaa kuin pentu kasvaa.

Aluksi pantaa (tai valjaita) pidetään pennun päällä vain lyhyen ajan kerrallaan, aikaa pidennetään sitä mukaa kuin koira alkaa pantaan tottua. Kun panta ensimmäistä kertaa puetaan koiran päälle, se hyvin todennäköisesti on asiasta eri mieltä. ”Mitä kumman remmejä päälleni puetaan, yök, haluan ne pois!” Voi alkaa vimmattu kaulan rapsutus ja yritys nakertaa mokomia remeleitä, mutta kärsivällisyys palkitaan kyllä. Pennulle ei anneta huomiota ennen kuin se rauhoittuu ja toimii halutulla tavalla, jolloin onkin aika kehua sen erinomaisuutta ja palkita hieno käytös namipalalla.
Jos koira suhtautuu ennakkoluuloisesti kaulapantaan tai valjaisiin, eikä millään antaisi pukea niitä päälleen, sen annetaan nuuhkia varusteita, tarjotaan makupala, nuuhkitaan uudelleen, tarjotaan makupala kaulapannan läpi, nuuhkitaan ja tarjotaan makupala pannan läpi samalla kun panta pujotetaan koiran kaulaan. Ja kehutaan, kun koira on onnistunut toimimaan halutulla tavalla.

Kun koira antaa pannan olla kaulassaan ilman sen suurempia vastalauseita on aika opettaa, että panta voi rajoittaa koiran liikkumista. Pannasta otetaan kiinni ja tuetaan koiraa samalla rintakehästä. Pantaa vedetään kevyesti niin, että pentu tuntee pienen paineen kaulallaan. Pikkuhiljaa opetellen tämäkin tunne tulee tutuksi ja hihnassa liikkuminen helpottuu.

Koiraa ei koskaan kiskota tai nosteta pannasta, sillä kaulan alueen lihaksisto, kurkkutorvi, henkitorvi ja monet muut rakenteet voivat vahingoittua vakavasti liian voimakkaasta käsittelystä myös täysikasvuisella koiralla, saati pienellä pennulla.

Kun harjoittelua tehdään päivittäin, pentu oppii kyllä, että panta tarkoittaa vain kivoja asioita: kun kaulaan laitetaan panta tai ylle valjaat, pääsee karvakuono ulos maailmaa tutkimaan – ja mikäs sen ihanampaa! Pian pentu innostuu heti nähdessään, että ulkoilukamppeet otetaan esille ja varusteiden käytöstä tulee osa sen perusarkea.

FINNEROn tuotteet koiranpennuille

BAMBINO-panta on valmistettu kudotusta nauhasta, joka on erittäin pehmeä ja kevyt, joustava sekä miellyttävän tuntuinen koiranpennun kaulassa. Voidaan käyttää ensipantana pennuilla, sekä pienellä aikuisella koiralla. TUTUSTU>

FINNERO BAMBINO-talutin on tarkoitettu koiranpennulle ensitaluttimeksi ulkoiluun ja hihnassa opetteluun. Taluttimen päässä on niklattu pieni pistoolilukko, jolla talutin kiinnitetään pantaan tai valjaaseen. TUTUSTU>

LIGHT valjas on valmistettu hengittävästä ja hieman joustavasta 100% polyesteri MESH-kankaasta. Valjas on todella helppo pukea sekä riisua. Kiinnitys on selkäpuolella pikalukolla. LIGHT valjas on turvallinen vaihtoehto valjaisiin opettelevalle koiranpennulle, sillä valjaan paine asettuu tasaisesti koiran ympärille. TUTUSTU >

Kanit ovat äärimmäisen suosittuja lemmikkejä ympäri maailmaa, eivätkä suotta.
Ne ovat hieman kuin pieniä koiria: fiksuja, persoonallisia, seurallisia, energisiä – ja tavattoman söpöjä!

Usein kani hankitaan perheen ainoaksi kaniksi, mutta luonnossa kanit elävät löyhissä yhteisöissä, eivät erakkoina. Mikäli harkitset kahden kanin hankkimista, paras vaihtoehto olisi naaras ja leikattu uros, jotka jo nuorena tutustetaan toisiinsa. Täysikasvuinen kani saattaa olla jo niin reviiritietoinen, että varsinkaan saman sukupuolen kanikaveria se ei välttämättä hyväksy omalle alueelleen lainkaan.

Kaneja on valtavasti erilaisia

On olemassa kymmeniä kanirotuja. Eri rotuiset kanit voivat lisääntyä keskenään, joten myös sekarotuisten risteytyskanien eroja ajatellessa valikoima on lähes loputon.

Kanirodut jaotellaan rotumääritelmien mukaan erilaisiin ryhmiin koon ja karvanlaadun mukaan. Esimerkiksi kääpiörotuiset kanit, kuten hermeliini, ovat painoltaan reippaasti alle kilon, kun taas jättikanit, kuten Belgianjätti, painavat jopa 9 kg, enemmänkin. Vaikka kokoja, värejä, turkinlaatuja ja korvien pituuksia on huikea määrä, on kaikkien kanien perushoito samanlaista.

Kanin elinikä on yleensä 6–9 vuotta, mutta oikeissa olosuhteissa kani voi elää yli 10-vuotiaaksi.

Lemmikkipupussa virtaa villikanin veri

Villikanit elävät suurissa yhteisöissä ja luovat oman reviirinsä, joka sopivissa olosuhteissa voi kooltaan olla reilusti yli 20 hehtaaria. Lemmikkikanissakin virtaavat villikanin vaistot, joten sekin muodostaa oman reviirinsä. Lemmikkikanin reviirinä voi olla kanille varattu aitaus tai huone, tai vaikka koko koti – tämä riippuu kanin omistajan mahdollisuuksista tarjota kanilleen tilaa.

Reviirinsä villikanit merkitsevät hajurauhasten, virtsan ja papanoiden avulla.
Jos näet kanisi hieraisevan leukaansa tuolin jalkaan, on se nimenomaan reviirin merkkausta, sillä kanin alaleuassa on hajurauhaset, joiden avulla se voi merkitä yksittäisiä paikkoja ja esineitä.
Erityisesti parittelukauden aikaan, mutta muulloinkin, leikkaamattomat viriilit kanimiehet saattavat innostua suihkimaan virtsaa kohtuullisen korkeallekin. Lisäksi kani saattaa merkkailla omia rajojaan papanoiden avulla.
Merkkausinto on erittäin vaihtelevaa – toiset kanit ovat siinä turhankin aktiivisia, kun taas toiset eivät merkkaile lainkaan. Myös tuoksujen voimakkuus ja rauhasten koko vaihtelee yksilöllisesti. Onneksi kanien merkkaustuoksut ovat ihmiselle yleensä huomaamattomia, mutta jos vaikkapa uroskani merkkaa reviiriään etenkin virtsaamalla turhan innokkaasti, voi kastrointi kenties olla konsti sen miehisen mielen rauhoittamiseen.

Tunnelit ja kolot – onko ihanampaa?

Kanit rakastavat kaivamista! Luonnossa villikanit kaivavat tunneleita pesäkammioineen, joten myös lemmikkikanit toteuttavat villejä vaistojaan kaivamalla, tai ainakin yrittämällä kaivaa. Ne kuopsuttavat tomerasti mattoja ja lattiaa etujaloillaan, vaikkei laminaattilattiaan tunneleita tulekaan. Ihana olisikin, jos kanille voisi tarjota syvän, vaikkapa turpeella täytetyn kaivelulaatikon, jossa se saisi aikaan muutakin kuin rytistyneen maton ja lattian rapinaa.

Koska tunnelit, kammiot ja pesät ovat kanille mieluisia ja luonnollisia, voi niille tarjota erilaisia putkia, katoksia, laatikoita ja mökkejä, joiden alla ja sisällä on kanista turvallista oleskella. Itse asiassa kanin pesämökin välttämättömyys on mainittu Suomen eläinsuojelulaissakin. Muistathan varmistaa, että tarjoamasi pesäpaikat ovat kanille turvallisia ja riittävän tukevia. Parhaita vaihtoehtoja ovat erilaiset kaneille tarkoitetut putket, mökit ja pesät, joita lemmikkimarkkinoilla on runsaasti.

Mikäli ulkoilutat kania pohjattomassa ulkoaitauksessa, on suuri vaara, että kani kaivaa itselleen tunnelin sieltä pois. Ulkoaitauksessa tulisikin olla verkkopohja, tai aitauksen reunat tulisi upottaa syvälle maahan. Aitauksessa on hyvä olla myös katto – kani on monien petolintujen, kettujen ja kissojen mielestä aivan liian houkutteleva saalis…
Aitauksessa tulee olla jatkuvasti heinää ja vettä, sekä katollinen mökki tai useampikin.

Puhutko kania?

Kaneillakin on oma kielensä, jota me ihmiset voimme oppia tulkitsemaan.
Muistatko Disneyn Rumpali-kanin, joka tömäytteli maata takajalallaan? Tämä lienee se tunnetuin kanin ele. Tömäytys voi kertoa kanin innostuneen jostain, mutta usein se on kanin tapa varoittaa koko yhteisöä vaikkapa petolinnun lähestymisestä tai muusta kania kauhistuttavasta asiasta.

Kaniyhteisössä kanit rauhoittavat toisiaan ja vahvistavat keskinäisiä suhteitaan nuolemalla toistensa turkkeja. Jos kani tekee tätä sinulle, ole iloinen: kani pitää sinua osana yhteisöään.
Kani saattaa töniä sinua kuonollaan saadakseen huomiota tai vaikkapa herkkupalan. Toisaalta se voi myös tarkoittaa, että kani haluaa pois sylistäsi – tämän eleen tulkinta riippuu hieman tilanteesta.

Sivuloikat, korkeat pomput ja päätön säntäily kertovat kanisi olevan aivan erityisen hilpeällä tuulella. Kun pienen kanin sielu on täynnä virtaa ja riemua, ei vain voi olla yhdessä paikassa!

Kani osaa myös osoittaa mieltään. Jos se huitoo sinua etutassuillaan kuin nyrkkeilijä ja jopa murisee, se käskee sinut erittäin voimakkaasti peräytymään välittömästi. Paras onkin, sillä arka tai vaikkapa poikasiaan puolustava kani saattaa ahdistettuna jopa purra. Tyypillisesti näin aggressiivinen käytös selittyy erikoisella tilanteella – luonnostaan kani ei ole aggressiivinen eläin. Kenties kanisi on tavattoman arka ja vaatii vain aikaa, rakkautta ja kärsivällisyyttä? On myös hyvä tarkistaa, ettei sillä ole kipuja, joita et ole aiemmin huomannut.

Kun kani on levollisin mielin ja kokee olevansa turvassa, se voi pyörähtää lekottelemaan kyljelleen tai jopa selälleen. Vatsan paljastaminen kertoo suuresta luottamuksesta. Jos vielä samaan aikaan kuulet kanisi raksuttavan tyytyväisenä hampaitaan, on sillä erityisen autuas olo.

Kanin käytökseen mahtuu paljon muitakin eleitä ja ääniä – opit kyllä lukemaan oman kanisi small talkia, kun puuhastelet sen kanssa päivittäin.

Häkki, aitaus vai täydellinen vapaus?

Kani on aktiivinen ja utelias otus. Itse asiassa liikkuminen on tärkeää sen ruoansulatuksellekin: liian passiivinen oleskelu aiheuttaa kanille ummetusta.
Näin touhukkaan ja persoonallisen eläimen jatkuva häkissä pitäminen aikaansaa masentuneen ja turhautuneen pupun. Pidä siis kaniasi mahdollisimman paljon joka päivä vapaana. Koko taloa sen ei tarvitse asuttaa, mutta olisi hienoa rajata sille huoneen tai kahden verran turvallista tilaa touhuta.
Häkki tai aitaus on usein kuitenkin tarpeen – siellä kanin on turvallista olla silloin, kun muu perhe on töissä tai koulussa. Sinne on myös loogisinta sijoittaa kanin juomapullo, ruokakupit, pesämökki, heinät ja vessa-astia. Pesämökkejä voi toki sijoitella huoneistoon muuallekin – vaihtelu on mukavaa.
Kooltaan häkin tai aitauksen tulee 2–3 kiloiselle kanille olla 120 x 50 cm ja 3–4 kiloiselle kanille 140 x 50 cm. Jättiroduille vielä isompi. Liian isoa tilaa et voi kanillesi tarjota.

Kanin varusteet

Kanille voi hankkia kaikenlaista kivaa aina riippumatosta kanin leluihin, mutta ainakin nämä perusasiat tulisi kanille tarjota: juomapullo, ruokakuppi, heinäteline, pesäkoppi ja kuivikkeet tai räsymattoja pitopaikan pohjalle.
Kani on luonnostaan siisti eläin, se oppii hyvinkin tekemään tarpeensa sille varattuun astiaan. Kissojen avonaiset WC-laatikot ovat kanikansan suosiossa. Kuivikkeena vessassa toimii vaikkapa Cunipicin paperipelletti – kokeilemalla löydät juuri sen parhaan.

Millainen on kanille turvallinen koti?

Uteliaisuus saa kanit tutkiskelemaan ympäristöään maistelemalla kaikenlaista vastaantulevaa. Kenties sähköjohto on mukavan rapsakka oksa? Tai voisiko tuosta huonekasvista saada välipalan? On siis syytä tarkistaa, ettei kanin ulottuvilla ole mitään sille vatsanpuruja aiheuttavaa.
Erilaisia kanin terveydelle haitallisia tai vaarallisia asioita ovat myös esimerkiksi karkaamaan houkuttelevat avonaiset ulko-ovet, vilustumista aiheuttava veto, hyönteismyrkyt, sekä sellaiset lemmikit jotka voivat vahingoittaa kania. Myös liiallinen kuumuus tai ilmankosteus ovat pahasta. Rakettitiedettä sopivien olosuhteiden luominen ei kuitenkaan ole – maalaisjärki ja ennakointi ovat avainasemassa.

Mitä kani syö?

Kanin ruokaympyrä: 70% heinää, 20% täysravintoa, 8% tuoreruokaa, 2% herkkuja.
Optimaalisia arvoja kanin ruokinnassa:

• Kalsium 0,6-1%
• Fosfori 0,4-0,8%
• Kalsium:fosfori-suhde 2:1
• Rasvaa 1-4 %
• Kuitua vähintään 16%
• Proteiinit eli valkuaisaineet 12-16%

70% heinää

Kani on heinänsyöjä, joten heinä on sen pääruoka. Tutkimusten mukaan kani ruokailee yli 80 kertaa päivässä, ja jotta sen ruoansulatus toimisi normaalisti tulee kanilla olla saatavillaan kuivaheinää jatkuvasti. Yleisimmin kuivaheinällä tarkoitetaan timoteiheinäpohjaista heinää, joka voi koostumukseltaan olla esimerkiksi paksukortista heinää kesän ensimmäisestä sadosta, tai lehtevämpää heinää syyssadosta. Kuivaheinä voi olla pelkkää timoteiheinää, ruohoista niittyheinää tai näiden lisäksi villikasveja, yrttejä, kukkia tai lehtiä sisältävä sekoitus. Maukas ja laadukas vaihtoehto on alppiheinä. Cunipic-sarjasta löydät Pyreneitten puhtailta vuoristoniityiltä tuotetut Naturaliss-alppiheinät, jotka sisältävät yli 45 erilaista heinälajia.

Olipa heinä minkälaista vain, on pääasia, että se on hyvälaatuista, pölytöntä, homeetonta ja maistuvaa.

20% täysravintoa

Kanin täysravintoja on runsaasti erilaisia. Suositeltavimpia ovat viljattomat vaihtoehdot, joiden ravintosisältö vastaa yllä esitettyjä optimaalisia arvoja kanin ruokinnassa.
Täysravinto voi olla pelletiksi puristettua, tai se voi olla sekoitus erilaisia kasvisperäisiä ainesosia. Molemmat käyvät, tai ruokia voi sekoittaa keskenäänkin.
Suosittelemme lämpimästi maailmalla arvostettua Cunipic-sarjaa, jossa kanin ruokinnalliset vaatimukset on huomioitu aivan erityisen hyvin.
Mainittakoon vielä, että perinteiset siemensekoitukset eivät ole kanin ruokaa. Niissä on turhan paljon rasvaa, lisäksi suuret viljamäärät nostavat fosforin määrän korkeaksi ja sekoittavat kalsium-fosforisuhdetta. Liiallinen fosforin määrä ruokavaliossa estää kalsiumin imeytymistä elimistössä. Varsinkin purentavikaisten kanien kohdalla tähän asiaan tulisi kiinnittää huomiota.

8% tuoreruokaa

Tuoreruoka on osa kanin ruokavaliota, mutta määrällisesti olisi suositeltavaa pitää se noin kourallisena päivän aikana kania kohden. Suuret tuoreruokamäärät vähentävät heinän ja muun terveellisen syömistä ja näin ollen ravinnosta saatavat ravintoainemäärät jäävät pienemmiksi.
Osa kaneista ei siedä tuoretta ollenkaan, vaan saavat vatsansa pienestäkin määrästä sekaisin. Jokainen kani tulee totuttaa tuoreruokaan hiljalleen. Jos löysä uloste on selvästi tuoreruuan aiheuttamaa, voi sen suosiolla jättää pois kanin ruokinnasta ja korvata tuoreen kuivatuilla vihanneksilla ja kasviksilla. Sipulikasveja, sitrushedelmiä, perunaa tai raparperia ei tulisi syöttää.
Tuoreruoka tarjotaan huoneenlämpöisenä ja nahistuneet ruuat kerätään päivittäin pois.

2% herkkuja

Kanin herkkuna voit tarjota lukuisia erilaisia vaihtehtoja, joita lemmikkimarkkinoilla on tarjolla runsaasti. Kivoja vaihtoehtoja ovat Cunipicin maukkaat vaihtoehdot!

Vesi

Vettä tulee olla kanin saatavilla jatkuvasti ja sen on oltava tuoretta ja puhdasta. Parhaimpana vesi pysyy juomapullosta tarjottuna.

Kuidut ja kani

Kuidut ovat tärkeitä kanille. Kanilla on suuri ja ”laiska” suolisto, josta puuttuu lähes kokonaan lihaksisto ruokamassan kuljettamiseen suolistossa eteenpäin. Kuivaheinässä on runsaasti pitkiä kuituja, jotka auttavat tässä. Kuidut kuljettavat ruokamassaa suolistossa eteenpäin ja pitävät ruoansulatuksen käynnissä.

Kuidun liian alhainen määrä ruokavaliossa aiheuttaa ruokamassan liikkeen hidastumisen suolessa. Seurauksena voi olla ummetusta ja kaasun aiheuttamia vatsakipuja. Myös yhtenäisiksi klimpeiksi kerääntyneet, normaalia löysemmät papanat voivat kieliä kuidun puutteesta.

Pitkien kuitujen lisäksi kasvinsyöjät tarvitsevat lyhyitä kuituja, jotka ohjautuvat umpisuoleen. Umpisuolessa ravinteita varastoituu ulosteeseen. Kasvinsyöjät syövät näitä niin sanottuja umpisuolipapanoita / yöpapanoita saadakseen tärkeät ravinteet uudelleen käyttöön - on siis täysin normaalia, että kani välillä syö omia papanoitaan.

Hampaat kunnossa

Jatkuvasti kasvavat hampaat tarvitsevat jatkuvasti työtä pysyäkseen kunnossa. Kuivaheinää syödessään kani liikuttaa leukojaan tavalla, joka kuluttaa sen hampaita ihanteelliseen tapaan. Kovaa purtavaa voi kanille tarjota usein; lehtipuun oksia useammin, kuivattuja leipiä harvemmin (ne sisältävät suuret määrät viljoja, usein myös suolaa). Tärkein tuki hampaiden kasvun hillitsemisessä on kuitenkin heinä.

Muuta kanin hoidosta

• Kynsienleikkaus tehdään tarvittaessa, useimmiten n. 3-4 viikon välein. Parhaiten kynsien leikkaus onnistuu kissoille ja jyrsijöille tarkoitetuilla kynsisaksilla.
• Harjaaminen saattaa olla tarpeen varsinkin karvanlähtöaikaan, mutta monet kanit nauttivat harjaamisesta muulloinkin. Pitkäturkkiset rodut vaativat säännöllistä turkinhoitoa. Angorakanit myös keritään säännöllisin väliajoin.
• Korvien putsaus tehdään tarvittaessa. Mikäli korvakäytävissä on paljon vaikkua ja korvat haisevat pahalle, on eläinlääkärin apu on tarpeen.

Lisääntyminen

Kanin lisäännyttäminen on syytä tehdä vain harkitusti ja sillä varmuudella, että jokaiselle pikkupupulle löytyy aikanaan oma koti.
Mikäli naaras- ja uroskani ovat jatkuvasti samassa tilassa astuu uros naaraan välittömästi poikasten syntymisen jälkeen uudelleen, joka on emokanille tavattoman rankkaa. Vastuullisinta onkin steriloida joko molemmat tai ainakin uros, jotta jatkuvilta poikueilta vältytään.

Kanilla ei ole säännöllistä kiimakiertoa, vaan se voi tulla kantavaksi milloin vain, jopa jo heti synnytyksen jälkeen.
Kani tulee sukukypsäksi hyvin nuorena, jo muutaman kuukauden iässä. Ensiastutus kannattaa kuitenkin rodusta riippuen tehdä vasta, kun naaraan ikä lähentelee vuotta, ja uroskin on jo yli seitsenkuinen.
Kantoaika on noin 30 vuorokautta, jonka jälkeen naaras synnyttää rodusta riippuen 1-8 sokeaa ja avutonta poikasta. Pienemmät rodut tekevät tyypillisesti isompia poikueita, kuin suuret.
Naaras tekee karvoista ja heinistä pesän, jonka kätköihin se synnyttää poikueensa.
Poikasten vieroitusikä alkaa noin 6-viikkoisina, eli silloin ne erotetaan emostaan ja siirretään omin tiloihinsa oppimaan isoksi kaniksi kasvamista. Uusiin koteihinsa pikkupuput voivat muuttaa kun ne ovat 8-viikkoisia.

Mukavia hetkiä kanien kanssa!

Kissat ovat loputtoman uteliaita ja seikkailunhaluisia eläimiä, joten ulkoilu on loistava tapa tarjota kissalle runsaasti virikkeitä ja aivojumppaa. Ulkoilu rikastuttaa sekä lemmikin, että omistajan elämää, kunhan se tehdään turvallisesti ja kissan hyvinvointi edellä.

Kissa nauttii ulkoilusta monin tavoin

Kissalle voi tarjota valtavat määrät tekemistä sisätiloissakin, joten ulkoilu ei ole kissalle aivan välttämätöntä. Kissa kuitenkin nauttii ulkoilusta, sillä ulkona se voi tutkia ympäristöä, haistella mielenkiintoisia luonnon tuoksuja ja havainnoida ympäristöään. Se seuraa lintuja, perhosia ja muita pieniä eläimiä, aivan kuten sen esi-isät ja kissaeläinten laaja suku. Myös erilaiset pinnat, kuten nurmikko, hiekka ja puut, tarjoavat mielenkiintoisia aistielämyksiä ja vaihtelua sisätiloihin verrattuna.

Ulkoilu voi myös vähentää kissan stressiä ja edistää sitä kautta sen henkistä hyvinvointia. Fyysiselle terveydelle ulkoilu on vähintään yhtä tärkeää - kenellepä ei liikunta pahaa tekisi.
Lisäksi ulkoiluhetket voivat syventää kissan ja omistajan välistä suhdetta, sillä kaikenlainen yhdessä vietetty aika lisää molemminpuolista luottamusta ja kiintymystä.

Valjaat - turvallisin tapa ulkoilla

Vaikka ulkoilu on monin tavoin hyödyllistä, on tärkeää huolehtia kissan turvallisuudesta. Yksin vapaana hortoileva kissa on vaarassa jäädä auton alle, törmätä petoeläimiin tai vahingoittua muulla tavoin. Kissa on myös suureksi vaaraksi linnuille ja muille luonnon pieneläimille. Etenkin pesimä- ja lisääntymisaikaan on kissalle ominainen saalistusvietti luonnoneläimille tuhoisa juttu.

Turvallisin tapa ulkoilla kissan kanssa on käyttää valjaita tai rakentaa kissalle aitaus, josta se ei pääse omille teilleen.

Kuinka totuttaa kissa valjaisiin ja ulkoiluun?

1. Valitse sopivat valjaat

Ensimmäinen askel on valita kissallesi sopivat valjaat. Valjaiden tulee olla mukavat, tukevat ja oikein mitoitettu kissallesi. On hyvä varmistaa, että valjaat eivät ole liian tiukat tai löysät. Hyvin istuvat valjaat estävät kissaa pääsemästä irti, mutta eivät rajoita sen liikkeitä.

2. Totuttele valjaisiin sisätiloissa

Aloita valjaisiin totuttelu sisätiloissa, missä kissa tuntee olonsa turvalliseksi. Näytä valjaat kissallesi ja anna sen haistella ja tutkia niitä. Voit antaa kissalle herkkuja valjaiden läheisyydessä, jotta se yhdistää valjaat positiivisiin kokemuksiin.
Kun kissa on tutustunut valjaisiin, kokeile pukea ne sille. Tee tämä hellävaraisesti ja rauhallisesti, jotta kissa ei pelästy. Pidä valjaita aluksi vain lyhyitä aikoja ja palkitse kissa herkulla tai leikillä.
Toista valjaiden pukemista päivittäin, vähitellen pidentäen aikaa, jonka kissa viettää valjaissa. Näin kissa tottuu valjaisiin ja oppii, että ne eivät ole uhka.

3. Totuttele talutushihnaan

Kun kissa on mukavasti valjaissa, voit kiinnittää kevyen talutushihnan.
Anna kissan kulkea hihnassa sisätiloissa. Anna sen tutkia ja liikkua vapaasti, mutta pidä hihna löysällä, jotta kissa ei tunne itseään rajoitetuksi.
Pidennä hihnassa kävelyaikaa vähitellen ja harjoittele ohjaamista hellävaraisesti. Anna kissan itse määrittää kulkusuunta ja vauhti, jotta se tuntee olonsa turvalliseksi.

4. Ensimmäiset ulkoilukerrat

Kun kissa on täysin tottunut valjaisiin ja hihnaan sisätiloissa, voit siirtyä ulkoiluun.
Valitse ensimmäisille ulkoilukerroille rauhallinen ja turvallinen paikka, esimerkiksi oma piha tai hiljainen puistoalue. Vältä meluisia ja vilkkaita paikkoja, jotka voivat pelottaa kissaa.
Pidä ensimmäiset ulkoilukerrat lyhyinä, vain muutaman minuutin pituisina. Anna kissan tutkia ympäristöä omassa tahdissaan ja varmista, että sillä on aina mahdollisuus palata sisälle, jos se tuntee olonsa epämukavaksi.
Jatka kissan palkitsemista herkuilla ja kehuilla, jotta ulkoilu yhdistyy positiivisiin kokemuksiin.

5. Ulkoilukertojen pidentäminen

Kun kissa on mukavasti ulkona lyhyitä aikoja, voit vähitellen pidentää ulkoilukertojen kestoa ja tutkia uusia paikkoja.
Pidä aina silmällä kissaa ja sen reaktioita. Jos kissa näyttää pelokkaalta tai ahdistuneelta, palaa takaisin turvallisempaan ympäristöön ja lyhennä ulkoiluaikaa.
Jatka säännöllisiä ulkoilukertoja, jotta kissa pysyy tottuneena ulkoiluun ja valjaisiin. Tämä auttaa myös luomaan rutiinia, jonka ansiosta kissa tietää, mitä odottaa.

Muista myös, että kissan luonteella on merkitystä. Kaikki kissat eivät välttämättä nauti ulkoilusta yhtä paljon. Jotkut saattavat olla arkoja tai pelokkaita uusissa ympäristöissä, joten anna kissallesi aikaa totutella ulkoiluun omassa tahdissaan.

FINNERON valjaat kissalle:

Tämän blogin kuvissa Viivi-kissalla on päällä FINNERO LIGHT ja FINNERO HALI valjaat, jotka sopivat hienosti kissan ulkoiluttamiseen. Tutustu valjaisiimme:

• FINNERO LIGHT 
• FINNERO HALI

Mukavia ulkoiluhetkiä!

Leikkiminen koiran kanssa on hauskaa, mutta myös tärkeää sen fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin kannalta. Kaksi suosittua lelua, jotka tarjoavat tuntikausiksi viihdettä ja liikuntaa, ovat meidänkin valikoimistamme löytyvät kelluva vesilelu sekä kankainen vetolelu.

Kelluva Vesilelu

Kelluva vesilelu sopii niille koirille, jotka rakastavat uimista. Olitpa missä vain veden äärellä, vesipedon mieli pysyy kelluvan lelun avulla virkeänä - ja samalla koira saa tehokkaasti liikuntaa.
Suosittuja ovat lelut, jotka on valmistettu kestävistä, kelluvista materiaaleista kuten termoplastinen kumi, englanniksi Thermo-Plastic-Rubber (TPR).
On hyvä valita sen muotoinen lelu, joka sopii koiran suuhun mukavasti. Silloin noutaminen sujuu mallikkaasti!

Kelluvan lelun hyviä puolia:

1. Liikunta: Uinti on loistava koko kehon harjoitus. Se auttaa lihasten ja kestävyyden kehittämisessä.
2. Viilennys: Kuumina päivinä vedessä leikkiminen auttaa pitämään koiran viileänä.
3. Henkinen vireys: Vedessä noutaminen tarjoaa koirallesi hauskan haasteen ja pitää sen mielen virkeänä.

Vetolelu

Kestävistä köysistä tai kankaista valmsitetut vetolelut, ovat erinomaisia interaktiiviseen leikkiin. Monet suosivat etenkin puuvillaa, joka on luonnonkuitu.

Vetolelun hyviä puolia:

1. Yhteyden vahvistaminen: Vetoleikki vahvistaa koiran ja omistajan välistä sidettä läheisen vuorovaikutuksen ja positiivisen kokemuksen avulla.
2. Koulutus: Vetoleluja voidaan käyttää opettamaan koiralle käskyjä kuten "irti", "ota", "nouda" ym. parantaen sen tottelevaisuustaitoja.
3. Hammashygienia: Pureskelu ja vetäminen vetolelusta voi auttaa puhdistamaan koiran hampaita ja hieromaan ikeniä.

Vinkkejä turvalliseen leikkiin:

• Valvo aina koiraa leikkihetkien aikana
• Valitse leluja, jotka ovat sopivia koirasi kokoon ja voimaan nähden
• Tarkista lelujen kunto säännöllisesti ja vaihda ne, jos ne ovat vaurioituneet
• Käytä eläintarkoitukseen tehtyjä leluja, joissa ei ole esimerkiksi lasisia irtosilmiä tai muuta sellaista, jonka koira voi saada irti
  

FINNERON vaihtoehdot:

FINNERO WAVE, kelluva koiranlelu
FINNERO TAAVI, koiran vetolelu

Hauskoja leikkihetkiä!

Koivusalva valmistetaan koivun kuoresta saatavasta tervasta ja muista luonnonmukaisista aineksista. Se on tunnettu monipuolisista terveysvaikutuksista myös lemmikkimaailmassa.
Koivusalva on perinteinen hoitotuote, joka tarjoaa luonnollisen ja tehokkaan tavan hoitaa monia eläinten iho- ja terveysongelmia. Tässä blogissa tarkastelemme koivusalvan etuja ja käyttötapoja eläimillä, mutta koivusalva sopii loistavasti myös ihmisten käyttöön!

Mihin koivusalvaa voi käyttää?

1. Haavat ja naarmut: Koivusalva on erinomainen valinta kaikenlaisten lemmikkien ja muiden eläinten haavojen ja naarmujen hoitoon. Sen antiseptiset ominaisuudet estävät infektioiden syntymistä, ja se edistää haavojen paranemista.
2. Ihotulehdukset ja ärsytykset: Koivusalvan anti-inflammatoriset ja rauhoittavat ominaisuudet voivat auttaa lievittämään ihotulehduksia ja ärsytyksiä, kuten hot spot -alueita ja allergisia reaktioita.
3. Hyönteisten puremat ja pistot: Koivusalva auttaa lievittämään hyönteisten puremien ja pistojen aiheuttamaa kutinaa ja turvotusta eläimillä, kuten koirilla ja hevosilla.
4. Anturat ja kaviot: Koivusalva soveltuu hyvin myös eläinten anturoiden ja kavioiden hoitoon. Se auttaa pehmentämään kuivia ja halkeilevia anturoita ja kavioita, sekä suojaa niitä ulkoisilta ärsykkeiltä.
5. Lihas- ja Nivelkivut: Koivusalvaa voidaan käyttää lievittämään eläinten lihas- ja nivelkipuja. Se voi auttaa rentouttamaan kipeitä lihaksia ja vähentämään tulehdusta nivelissä.
6. Lumen paakkuuntuminen: Talvisaikaan koivusalva auttaa estämään lumen paakkuuntumista koiran anturoihin.

Kuinka koivusalvaa käytetään?

1. Haavojen ja naarmujen hoito: Puhdista haava tai naarmu huolellisesti ennen koivusalvan levittämistä. Levitä pieni määrä salvaa suoraan vaurioituneelle alueelle. Toista hoito tarvittaessa useita kertoja päivässä, kunnes haava on parantunut.
2. Ihotulehdusten ja ärsytyksen hoito: Levitä koivusalvaa ohuesti tulehtuneelle tai ärtyneelle ihoalueelle. Käytä säännöllisesti 1-3 kertaa päivässä, kunnes oireet lievittyvät.
3. Hyönteisten puremat ja pistot: Levitä koivusalvaa suoraan puremakohtaan tai pistoon. Se auttaa lievittämään kutinaa ja vähentämään turvotusta. Toista tarvittaessa.
4. Anturojen ja kavioiden hoito: Hiero koivusalvaa kuiviin ja halkeileviin anturoihin tai kavioihin. Käytä sitä säännöllisesti, erityisesti talvella ja kuivina kausina, jolloin anturat ja kaviot ovat alttiimpia vaurioille. Käytä päivittäin tai tarpeen mukaan.
5. Lihas- ja nivelkipujen hoito: Hiero koivusalvaa kipeille lihaksille ja nivelille lievittääksesi kipua ja tulehdusta. Toista hoito tarvittaessa muutaman kerran päivässä

Hartsittomuuden hyödyt

FINNERO BETULA koivusalva ei sisällä hartsia. Tämä on hienoa, sillä jotkut eläimet voivat olla allergisia hartsille. Hartsiallergia voi aiheuttaa eläimillä erilaisia ​​oireita, kuten kutinaa, punoitusta, turvotusta ja ihoärsytystä. Vakavissa tapauksissa se voi johtaa rakkuloihin ja toissijaisiin infektioihin jatkuvan naarmuuntumisen ja nuolemisen vuoksi. Hartsittomien tuotteiden, kuten FINNERO BETULA koivusalvan käyttö on tällöin erittäin suositeltavaa, jotta allergisilta reaktioilta vältytään.

Vinkkejä:

• Koivusalva on turvallista, kun sitä käytetään ulkoisesti ja suositeltuina määrinä. Huomattava yliannostus voi kuitenkin aiheuttaa ihon ärsytystä tai herkistymistä joillakin eläimillä. Jos huomaat haittavaikutuksia, vähennä käyttötiheyttä tai lopeta käyttö.
• Suurina määrinä nieltynä koivusalva voi aiheuttaa lieviä ruoansulatuskanavan oireita. Tämä voi ilmetä oireina kuten oksentelu, ripuli ja kuolaaminen. On tärkeää estää eläimiä nuolemasta salvaa liikaa, erityisesti helposti saavutettavista paikoista, kuten tassuista.
• Levitä salvaa alueille, joihin eläimen on vaikea yltää kielellään, kuten selälle tai yläraajoihin. Kun käytät salvaa tassuissa tai muualla, minne eläin ylettyy nuolemaan, voit peittää alueen, käyttää kauluria tai tarkkailla lemmikkiä sen aikaa, että salva imeytyy.
• Koivusalva on pahanmakuista, joka on itse asiassa vain hyvä. Paha maku vähentää eläinten halua nuolla salvaa pois käsitellyiltä alueilta. Koivusalvan maku johtuu sen luonnollisista ainesosista, kuten koivutervasta, joka voi olla voimakkaan ja epämiellyttävän makuinen.

Koivusalva on monipuolinen ja luonnollinen hoitotuote, joka tarjoaa tehokasta helpotusta monenlaisiin eläinten iho- ja terveysongelmiin. Sen antiseptiset, anti-inflammatoriset ja kosteuttavat ominaisuudet tekevät siitä arvokkaan lisän eläinten hoitotuotteisiin. Kokeile koivusalvaa eläimilläsi ja huomaa itse, miten tämä perinteinen luonnontuote voi auttaa parantamaan niiden hyvinvointia ja terveyttä.

Katso tuote täältä >

Koiran kynsien terveydestä huolehtiminen on koiranomistajan arkipäivää. Mutta mitä kaikkea siihen sisältyy?

Tarkkailu

Kynsien pituutta on hyvä tarkkailla säännöllisesti. Koiraa rapsutellessa se tapahtuu lähes automaattisesti: rentona silittelystä nautiskeleva karvakorva ei huomaakaan, kun omistaja vaivihkaa vilkaisee tassujen kuntoa.
Koira on hyvä opettaa jo pennusta siihen, että se antaa koskea anturoihin ja kynsiin – näin tassujen hoito on aikuisenakin helpompaa.

Milloin kynnet ovat liian pitkät?

Kynsien ja anturoiden muodoissa on rotu- ja yksilökohtaisia eroja, mutta nyrkkisääntönä voisi sanoa, että kynnet ovat turhan pitkät, jos ne koskettavat maata koiran seisoessa normaalissa asennossa.

Mitä haittaa on pitkistä kynsistä?

Liian pitkät kynnet aiheuttavat koiralle kipua.
Ne voivat muuttaa vääntää tassua väärään asentoon, tai jopa kasvaa "koukuksi", joka painaa anturaa aiheuttaen kipeitä haavoja.
Lyhyenä pidetty kynsi kestää myös normaalia rasitusta paremmin, eikä lohkea aiheuttaen kynnen kuoriosan vahingoittumista.
Jos koiralla käytetään tossuja, voivat liian pitkät kynnet painautua epämiellyttävästi tossua vasten ja jopa rikkoa tossun.

Miten kynnet leikataan?

Koiran kynnet leikataan koirille tarkoitetuilla kynsisaksilla, joita on olemassa useita eri malleja ja kokoja. 
Pennulta kynsistä leikataan vain kynnen terävä pää, jotta vahinkoja ei tapahdu ja pentu pelästy. Näin pikkuinen pentu oppii, ettei kynsien hoidossa ole mitään pelättävää. Pentu kannattaa palkita kynsien leikkauksesta kehusanoin ja herkkupaloin, ja kun kynnet ovat valmiit on hyvä pitää pennun kanssa yhteinen leikkihetki. Näin toimenpide on pennulle mieluisa ja kynsien hoito jatkossa helppoa.

Koiran koosta riippuen oikea ote koirasta vaihtelee. Pientä koiraa voi pitää sylissä, isoa lattialla. Leikkaamista auttaa, jos mukana on toinen ihminen, joka pitää koirasta hellävaraisen jämäkästi kiinni.

Koiran kynnen ulko-osa on sarveisainetta ja sen sisällä on ydin. Ytimessä on verisuonia ja hermoja. Jos kynttä leikataan liikaa, aiheuttaa ytimen katkeaminen koiralle hetkellistä kipua ja verenvuotoa. Verenvuodon tyrehdyttämiseen on olemassa kotikonsteja, kuten kynnen kylmääminen lumella, jäällä tai kylmällä vedellä. Pieneen pussiin voi laittaa   perunajauhoja tai ruokasoodaa, ja upottaa koiran tassun jauhoihin viideksi minuutiksi. Ongelmaan on olemassa myös asianmukaiset valmiit tuotteensa, joita saa erikoisliikkeistä, eläinlääkäriasemilta ja apteekeista. Ei ollenkaan huono lisä koiran kotiapteekkiin!
Tyypillisesti verenvuoto loppuu nopeasti, mutta jos vuoto jatkuu vielä vartin päästä on syytä soittaa eläinlääkäriin.

Jos leikkaat kynttä liikaa, muista itse pysyä rauhallisena. Koira vaistoaa ihmisen käytöksen voimakkaasti ja se saattaa pelästyä vain lisää, jos omistaja on poissa tolaltaan.
Harjoitus tekee mestarin! Ei kynsien leikkaus rakettitiedettä ole, vaan opit sen kyllä kunhan leikkaat usein ja vain vähän kerrallaan. Jos toimenpide kuitenkin tuntuu hankalalta, voit asioida eläinlääkärissä tai kynsienleikkauspalveluja tarjoavassa lemmikkieläinliikkeessä, jotta koirakaverin kynnet tulee säännöllisesti hoidettua.

Kun kynnet ovat sopivan pituiset, on koiran helppoa tassutella erilaisilla alustoilla, eikä tossujenkaan käytölle ole esteitä.
FINNERON tossuvalikoimaan pääset tästä >

Koiran hyvinvointiin liittyvistä perusasioista eräs tärkeä yksityiskohta on tassujen hoito. Koiran tassuista huomiomme vaativat polkuanturat, tassukarvat, kynnet ja kynsinauhat.

Polkuanturat

Polkuanturat ovat paksua kudosta koiran tassun pohjassa. Väriltään anturat ovat tyypillisesti mustat. Joillain pentukoirilla voi olla suloisen vaaleanpunaiset anturat, mutta anturoiden paksuuntuessa väri yleensä tummuu.
Terveet anturat ovat joustavat, pehmeät ja kimmoisat, eikä niissä ole haavaumia tai halkeamia.

Anturat toimivat kuin iskunvaimentajat. Ne joustavat ja vähentävät rasitusta koiran nivelissä, joka osaltaan auttaa ehkäisemään nivelongelmien kehittymistä. Anturat ovat tärkeät koiran tasapainolle ja kulkemiselle erilaisilla alustoilla. Ne estävät liukastumista ja täten suojaavat koiraa fyysiseltä loukkaantumiselta, kuten liukastumisesta johtuvalta lihasrevähtymältä. Anturat ovat muodostuneet side- ja rasvakudoksista. Rasvakudos eristää, joten se auttaa tassujen lämmönsäätelyssä esimerkiksi kylmää vastaan.

Kynnet ja kynsinauhat

Koiran kynnet koostuvat keratiinista, samasta kuin ihmisen kynnet. Koiran kynsien säännöllinen leikkaaminen on tärkeää, sillä liian pitkiksi kasvaneet kynnet ovat epämukavat, jopa kivuliaat. Pahimmillaan ne voivat vääntää tassua väärään asentoon, tai jopa kasvaa "koukuksi", joka painaa anturaa aiheuttaen kipeitä haavoja.
Lyhyenä pidetty kynsi kestää myös normaalia rasitusta paremmin, eikä lohkea aiheuttaen kynnen kuoriosan vahingoittumista.
VINKKI! Kynsien leikkaamisesta olemme kirjoittaneet tarkemmin TÄÄLLÄ >

Tassujen perushoito

Ongelmien ehkäiseminen on helpompaa kuin niiden hoito. Siksi tassujen puhtaana pitäminen ja säännöllinen tarkastus on tärkeää.
On tärkeää huolehtia, ettei koira kävele paljailla anturoilla kuumilla pinnoilla, kuten kesähelteisellä asfaltilla, sillä tämä voi aiheuttaa jopa vakavia palovammoja. Jos alusta on liian kuuma omalle kädellesi, on se liian kuuma koiran anturalle.
Kemikaalien päällä kävelyä tulee välttää, sillä esimerkiksi tiesuola tai jäänpoistoaineet voivat olla haitallisia tassujen hyvinvoinnille aiheuttaen voimakasta ärsytystä ja kuivumista.
Tassukarvojen pitäminen lyhyenä tukee anturoiden peruskuntoa. Pitkät karvat voivat takkuuntua, joka estää varpaiden normaalin liikkeen. Pitkät karvat ja takut myös hiertävät ihoa, joka altistaa ihon erilaisille tulehduksille. Lisäksi pitkät karvat ovat loistava tapa kerätä tassuihin likaa, lunta ja kosteutta, joista aiheutuu paitsi terveydellinen riski koiralle, myös lisäsiivousta kodin lattioille. Tassukarvat saa lyhennettyä parhaiten pyöreäkärkisillä koirien tassusaksilla tai riittävän pienikokoisella trimmauskoneella.

Tassujen kuivuminen

Tyypillinen ongelma on tassujen kuivuminen. Nopea apu tähän on rasvaaminen. Markkinoilla on lukuisia erilaisia tassurasvoja, suosittelemme lämpimästi FINNERO Betula koivusalvaa, joka on avuksi monenlaisiin iho-ongelmiin.
Tassurasva on yksi koiran perustarvikkeista, se on hyvä aina löytyä kotoa, olipa kesä tai talvi.
Rasvaaminen siis auttaa, mutta anturoiden kuivumiseen tulisi kuitenkin löytää syy.
Kenties vuodenaika on erityisen vaativa tassuille? Esimerkiksi talvikuukausina pakkanen ja kuiva huoneilma voivat aiheuttaa tassujen kuivumista. Tai kenties syy löytyykin ruokinnasta ja rasvahappojen puutteesta? Tällöin on hyvä tarkistaa koiran ruokavalio ja tarvittaessa antaa sille lisäravintona esimerkiksi lohiöljyä, joka sisältää anturoiden yleiskunnolle tärkeitä omega-3 ja -6-rasvahappoja.

Jos kuitenkin tulee ongelmia

Parhaista yrityksistä huolimatta tassuongelmia voi silti esiintyä. Yleisiä tassun terveysongelmia ovat haavat, halkeamat ja erilaiset infektiot.
Haavoja voi tulla, jos koira kävelee terävien kivien tai muiden haasteellisten alustojen päällä. Ensiapuna tällöin on haavan puhdistus käyttämällä eläimille sopivaa antiseptista ainetta. Tassun suojana on hyvä käyttää ulkoillessa suojatossua kunnes alue on parantunut. Mikäli haava vuotaa runsaasti verta, se vaatii eläinlääkärin apua. Jatkohoito tehdään tällöin eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti.

Infektiot

Koiran tassuihin voi tulla eriasteisia tulehduksia useastakin syystä. Tulehduksen voi laukaista esimerkiksi huonosti hoidettu haava, ruoka-aineallergia, tassun rakenteelliset viat ja virheasento, tietyt sairaudet, sieni-infektiot ja sikaripunkki-ihottuma.
Eräs kohtuullisen yleinen vaiva erityisesti raskasrakenteisilla koirilla on niin sanottu valeantura, johon altistavia tekijöitä ovat myös ylipaino ja/tai tassun virheellinen asento. Valeantura muodostuu, kun maahan osuu polkuanturan lisäksi myös tassun karvainen osa. Karvaisen osan iho paksuuntuu, karvat kuluvat pois ja iho alkaa näyttämään polkuanturalta – tästä nimi valeantura. Valeanturan ihossa on ulkonäöstä huolimatta kuitenkin edelleen karvatupet, joista erittyy muun muassa talia ja hikeä. Kun nämä eivät pääse poistumaan elimistöstä voi tilanne edetä tulehdusreaktioon, furunkuloosiin. Tila vaatii aina eläinlääkärin arvion.

Tossuista iso apu

Yksi tapa varmistaa tassujen hyvinvointi on se, että koiralla on käytössä asianmukaiset jalkineet. Koiran tossuista onkin tulossa yhä suositumpia koiranomistajien keskuudessa niiden monien etujen vuoksi.

• Yksi koiran tossujen päätarkoituksista on suojella anturoita äärimmäisiltä sääolosuhteilta. Talvikuukausina tassut voivat kärsiä paleltumista, jos anturat jätetään suojaamatta lumelta ja jäältä. Tossut myös estävät lumen paakkuuntumisen anturoiden väliin.
  Vastaavasti kuumalla säällä koirat voivat polttaa tassunsa kuumalla asfaltilla ja hiekalla. Tossut eristävät ja suojaavat tassuja kuumuudelta.

• Koiran tossut suojaavat koiria myös ankaralta maastolta. Koirat rakastavat tutkia ja juosta, mutta karkeat pinnat, kuten sora ja kivet, voivat aiheuttaa vammoja niiden tassuihin. Tossut, joissa on kestävä pohja, muodostavat suojan tassuille, estäen viiltoja ja hankausta.

• Jotkut koirat voivat olla arkoja kävelemään tietyillä pinnoilla tai vieraissa ympäristöissä. Tossut voivat tällöin tuoda turvallisuuden tunteen, joka vähentää ahdistusta.

• Kaiken lisäksi tossut voivat parantaa hygieniaa ja puhtautta. Tassujen mukana ei näin ollen kulkeudu kotiin niin paljoa likaa, joka vähentää siivoustarvetta kotona.
  Ennen kaikkea tossut voivat suojella tassujen bakteereilta ja infektioilta, ylläpitäen tassujen terveyttä. Tassujen puhtaus on erityisen tärkeää, jos koiralla on tassuissaan haavaumia tai muita ongelmia. 

Saatavilla on erilaisia koirien tossuja, joista jokainen on suunniteltu tiettyyn tarkoitukseen.  Voit tutustua FINNERON tossuvalikoimaan TÄÄLLÄ >

Hihnassa kävely ei pienen pennun kanssa heti suju täysin mallikelpoisesti. Maailman tuoksut ja kaikenlainen muu tavattoman mielenkiintoinen vie uteliaan touhottajan huomion – ja hihna mokoma rajoittaa holtitonta pomppimista tien laidalta toiselle.

Pienen koiravaavin totuttaminen kauniiseen hihnakäyttäytymiseen vaatii omistajalta kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta, sillä pentu ei voi heti käsittää miksei se saa singahtaa mielensä mukaan eri suuntiin ulkona häärätessään. Hihnan aiheuttama paineen tuntu voi ihmetyttää pikkukoiraa ja saada sen kiskomaan kahta kauheammin - tai istumaan kummissaan pienelle takalistolleen asiaa pohtimaan. Hihnassa liikkuminen on kuitenkin asia, joka koiran tulee oppia. On tärkeää, että koiran kanssa voidaan ulkoilla vilkkaillakin paikoilla ilman, että koira säntäilee milloin minkäkin asian perään aiheuttaen pahimmillaan vaaratilanteita tai vähintäänkin närkästyneitä katseita ohikulkijoilta. 

Hihnassa kävely

Pennun tarmo kiskoa remmin päässä voi olla loputon. Tuolla menee orava, tuolla toinen koira! Olisi ihan pakko päästä tutkimaan kaikkea nyt ja heti. Koiran on kuitenkin opittava, ettei hihnan päässä hilluta, vaan tuntiessaan hihnan kiristyvän koiran tulisi hiljentää vauhtiaan. Miten tähän päästään?

Hihnakäytöksen perustana on koiran oppiminen siihen, että omistajan lähelle kannattaa mennä. Harjoitukset on hyvä aloittaa jo sisätiloissa - ja ihan ilman hihnaa. Koiranpennun annetaan mennä vouhottaa asunnossa vapaana, mutta aina sen hakeutuessa omistajan luokse katsoen omistajaa silmiin, eli ottamalla kontaktin, sitä kehutaan - kehusanoja kannattaa korostaa pienillä herkkupaloillakin. Treeniä voi tehostaa siten, että itse ottaa askelia poispäin koirasta, ja koiran seuratessa kehutaan sitä uudelleen. Toistoja voi tehdä useita: välillä askelia poispäin voi ottaa enemmän, välillä vähemmän, ja kehua koiraa aina kun se seuraa omistajaa samaan suuntaan. Liian rankkaa treenaaminen ei saa olla, taukojen pitäminen on tärkeää.

Ulkoillessa pennun kanssa tulee varmasti eteen tilanteita, joissa pentu kulkee niin kaukana taluttajasta, että hihna kiristyy. Koiralle tiuskiminen ei auta, eikä hihnasta koskaan nykäistä tai kiskaista koiraa. Koira ei opi nykäisyistä mitään, mutta pahimmillaan tällöin onnistutaan vahingoittamaan koiran kaularangan ja selän rakenteita hyvin vakavasti.

Sen sijaan pysähdytään ja odotetaan. Kun koira kääntyy katsomaan taluttajaansa silmiin, eli kun se ottaa kontaktin, palkitaan koirakaveri kehusanoin ja namipaloin. Tämän jälkeen matkaa jatketaan, kunnes eteen tulee sama tilanne uudelleen. Ja uudelleen.

Tähän tilanteeseen voidaan myös yhdistää käsky, esim. sanoa ”odota” aina kun itse pysähdytään odottamaan, että koira pysähtyy ja ottaa kontaktin. Ajan kanssa koira oppii pysähtymään ja katsomaan taluttajaansa aina kun se tuntee hihnan kiristyvän tai kuulevan käskyn "odota". 

Koiran koulutuksessa avainsanoina ovat määrätietoisuus ja kärsivällisyys. Jokainen ulkoiluhetki on hyvä ottaa tilaisuutena opettaa koiralle taas hieman paremmin asioita, joita on treenattu. Määrätietoisella, silti aina eläimen ehdoilla tehdyllä opettamisella aikaansaadaan kivasti toimiva koirakaveri, jonka kanssa ulkoiluhetket ovat hauskoja ja turvallisia kaikille.

Minkälainen talutin pennulle?

Pentutaluttimena kevyt, esimerkiksi nailoninen talutin, jonka lukko ei ole liian painava, toimii hyvin. Pentutaluttimen pituus on hyvä silloin, kun koira pääsee hieman pidemmälle omistajastaan tehdäkseen tarpeensa rauhassa, mutta on kuitenkin helposti hallittavissa ja otettavissa lähelle. Tyypillisesti pentutaluttimien pituus vaihtelee 120–180 cm välillä.

Pienelle pennulle kelatalutin ei vielä sovi. Pennun on hyvä oppia ensin kävelemään asiallisesti perustaluttimen kanssa, sillä kelataluttimien suoma ”vapaus” vain opettaa koiralle, että on ok juoksennella eri suuntiin viiden, tai kahdeksankin metrin päässä omistajastaan. Kelataluttimien käytölle tulee aikansa myöhemmin, kunhan hihnakäyttäytymisen perusasiat on opittu kunnolla.

FINNEROn tuotteet koiranpennuille

BAMBINO-talutin on valmistettu kudotusta nauhasta, joka on erittäin pehmeä ja kevyt. Se sopii pienen pennun kanssa ulkoiluun loistavasti. TUTUSTU>

BAMBINO-panta on valmistettu kudotusta nauhasta, joka on erittäin pehmeä ja kevyt, joustava sekä miellyttävän tuntuinen koiranpennun kaulassa. Voidaan käyttää ensipantana pennuilla, sekä pienellä aikuisella koiralla. TUTUSTU>

LIGHT valjas on valmistettu hengittävästä ja hieman joustavasta 100% polyesteri MESH-kankaasta. Valjas on todella helppo pukea sekä riisua. Kiinnitys on selkäpuolella pikalukolla. LIGHT valjas on turvallinen vaihtoehto valjaisiin opettelevalle koiranpennulle, sillä valjaan paine asettuu tasaisesti koiran ympärille. TUTUSTU >

Ilotulitus on monen mielestä upeaa katsottavaa. Komeasti paukkuvat, värikkäät ja savuavat raketit kuuluvat perinteisesti etenkin uuden vuoden juhlintaan, mutta yhä useammin myös elokuun viimeisenä lauantaina juhlittaviin venetsialaisiin, eli veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhlaan. Lisäksi ilotulituksia voi olla yksityisissä juhlissa kuten häissä. Pauketta ja välähdyksiä siis riittää. Paitsi luonnoneläimille, myös monille lemmikeille ilotulitus voi olla valtavan pelottava kokemus.Kuinka voimme auttaa?

Mistä tiedän pelkääkö lemmikkini?
Jokainen eläin reagoi pelkoon yksilöllisesti. Koirissa pelosta voi kertoa, jos koira hakeutuu omistajansa luokse – tai vaihtoehtoisesti piiloutuu asunnon viimeisimpään nurkkaan. Lemmikin ruokahaluttomuus, vapina, kuolaaminen, läähätys, ääntely ja rauhattomuus voivat kaikki olla selkeitä merkkejä pelosta. Periaatteessa kaikki normaalista poikkeava käytös minkä tahansa eläimen kohdalla saattaa olla merkki pelosta.

Kuinka lemmikkiä voi auttaa pelottavassa tilanteessa?

Esimerkiksi uuden vuoden ilotulitukseen on mahdollista -ja tarpeenkin- varautua hyvissä ajoin. Tässä blogissamme on muutama vinkki siihen, kuinka voit auttaa pelkäävää lemmikkiäsi.

Kodin rauhoittaminen

Paukkuarkaa lemmikkiä ei ole suositeltavaa jättää yksin kotiin, jotta sen käytöstä voidaan pitää silmällä. On myös helpompaa kiinnittää lemmikin huomio johonkin muuhun kuin ulkoa kuuluvaan paukkeeseen, kun omistaja on lemmikin luona. Muuta tekemistä voi olla esimerkiksi puruluun nakertelu, aktivointilelujen käyttö, leikkiminen ja muu mukava puuhastelu. Ulko-ovet ja ikkunat on syytä sulkea huolellisesti. Verhotkin on hyvä sulkea, jotta rakettien välähtely ei näy sisälle. Television tai radion ääni auttaa peittämään pauketta. Mikäli lemmikki haluaa piiloutua vaikkapa pimeään makuuhuoneeseen, on sille annettava siihen mahdollisuus.
Lemmikit aistivat omistajansa käytöksestä paljon, joten omistajan rauhallinen ja normaali käytös rauhoittaa lemmikkiäkin.

Siirtyminen muualle

Jos on jo etukäteen tiedossa, että oman kodin lähistöllä ilotulituksia tulee olemaan runsaasti, voi olla hyvä pohtia siirtymistä maaseudun rauhaan mökille. Jos mökkeily ei ole mahdollista, kannattaa tutkia hotelli- ja muita majoituspalveluja. Monet näistä tarjoavat eläinystävällistä, ilotulitusvapaata majoitusta eritoten uudeksi vuodeksi.

Ulkoilun kellotus

Uuden Vuoden pahin meteli ajoittuu sallitulle ilotulitteiden ampumisajalle, joka alkaa 31.12. klo 18:00 ja loppuu 1.1. klo 02:00. Venetsialaisissa, elokuussa, ilotulitteiden ampumisaika on suuressa osassa Suomea klo 18:00 - 24:00.
Aran lemmikin kanssa ulkoilua ei tänä aikana kannata yrittää, vaan ajoittaa ulkoilu tätä ennen ja jälkeen. Turhan usein on niitäkin rakettien ampujia, joita yleiset ohjeet eivät tunnu koskevan, joten satunnaisia Uuden Vuoden raketteja posahtelee sallittujen aikojen ulkopuolellakin. Tästä syystä koiraa ei kannata koko uuden vuoden aikana pitää vapaana aidatullakaan pihalla ja ulkoillessa on oltava varma, ettei koira mitenkään pääse luikertelemaan valjaistaan tai pannastaan karkuteille.

Varusteiden tarkistus

Koiran ulkoiluvarusteina on hyvä käyttää tuplatalutinta, joka on kytketty koiran kaulapantaan JA valjaisiin. Tällöin toisen mahdollisesti pettäessä antaa toinen vielä armonaikaa reagoida, jotta koira ei pääse säntäämään karkuun. Valjaiden lisäksi koiralla on hyvä olla valjasstoppari. Tämä puetaan koiran vyötärölle ja kytketään valjaisiin – erinomainen varmuuskeino ihan arkikäyttöönkin!

Feromoni- ja luonnontuotteiden käyttö

Apteekeista ja lemmikkitarvikeliikkeistä löytyviä, lemmikkiä luonnonkeinoin rauhoittavia tuotteita on nykyään valtavasti erilaisia. Näissä teho perustuu lemmikkiä luonnollisesti tyynnyttävään feromoniin, valeriaanaan eli rohtovirmanjuureen tai esimerkiksi aminohappo tryptofaaniin, joka ylläpitää mieltä rauhoittavan serotoniinin tuotantoa lemmikin elimistössä. Huomioitavaa on, että näiden tuotteiden käyttö on aloitettava jopa pari viikkoa ennen H-hetkeä!

Painepaita ja half wrap

Painepaita on lemmikkitarvikeliikkeissä myytävä vaate, joka puetaan napakasti lemmikin päälle. Paidan tuoma kevyt paine rauhoittaa koiraa. Lemmikki on suositeltavaa jo hyvissä ajoin totuttaa painepaidan käyttöön stressittömässä ympäristössä, jotta se ei opi yhdistämään painepaitaa pelon aiheuttajaksi.
Kotikonstina hieman vastaavan voi tehdä niin sanotulla half wrapilla. Tämä on lemmikin ympärille tehtävä ”sidos”, jossa käytetään esimerkiksi huivia. Sidos ei koskaan saa olla niin tiukalla, ettei lemmikki pysty normaalisti liikkumaan ja toimimaan muutenkin – sopiva napakkuus on kuin sylissä pitäminen. Myös half wrapin käyttöön on hyvä totutella hyvissä ajoin.

Ohje half wrapin sitomiseen:
1. Aseta huivi lemmikin rintakehälle ja nosta huivinpäät ristiin lemmikin selän päälle
2. Tuo huivin päät alaspäin kylkiä pitkin
3. Kietaise huivin päät ristiin vatsan alla ja nosta ne takaisin ylös kylkiä pitkin
4. Solmi huivinpäät kiinni selän päälle

Jos lemmikki karkaa

Jos pahin pääsee tapahtumaan ja lemmikki karkaa, on Suomen Etsijäkoiraliiton yhteystiedoista suuri apu. Linkki sivuille >
Etsijäkoiraliitto toivoo, että lemmikistä otettaisiin jo etukäteen talteen hajujälki. Se on helppoa: puhtaaseen minigrip-pussiin tai lasipurkkiin otetaan eläimestä pikku tuppo karvaa, tämän jälkeen pussi tai purkki suljetaan tiiviisti. Karvattomista roduista hajujäljen saa pyyhkimällä ihoa vanulapulla.
Hajujäljen saa myös esim. koiran kaulapannasta, mutta mikäli koira on karannut panta kaulassaan on purkkiin talletettu hajujälki kultaakin kalliimpi.
Hajujälki on hyvä vaihtaa "tuoreeseen" esim. puolen vuoden välein.

Pelon hallinta
Lemmikit ovat kukin yksilöitä. Toinen ei pelkää mitään ja toinen kavahtaa pienintäkin kolahdusta. Uusien tilanteiden, äänien ja tuoksujen pelkäämiseen auttaa harjoittelu – pienestä pitäen uusien asioiden kohtaaminen antaa lemmikille itsevarmuutta.
Pelosta poisherkistäminen on kärsivällisyyttä vaativa prosessi, jossa lemmikki pikkuhiljaa saadaan pelon sijasta keskittymään rentoutumiseen, leikkimiseen tai vastaavaan positiiviseen kokemukseen. Oppiminen voi viedä aikaa, mutta omistajan sitoutuminen on vaivan arvoista. Vinkkejä koiran koulutukseen saat kokeneilta koiraihmisiltä ja koirakouluista.

FINNERON TUOTTEET UUTEEN VUOTEEN

• FINNERO RESCUE valjas-stoppari
  
• FINNERO OCEAN tuplatalutin
• Kaulapannat 
• Valjaat
  

Arkikielessä sitä kutsutaan hot spotiksi, virallisemmin sanottuna se on kostea pinnallinen ihotulehdus ja vielä virallisemmin kyseessä on pyotraumaattinen dermatiitti. Mutta mikä se siis on ja mistä se johtuu?

Mikä hot spot on?

Hot spot on koirilla kohtuullisen yleinen vaiva, mutta onneksi se on myös yleensä täysin hoidettavissa. Kyseessä on ihotulehdus, joka saa alkunsa useimmiten koiran ihon pintavauriosta. Alun alkaen syynä voi olla vaikkapa hyönteisen purema tai pistos, mutta myös esimerkiksi kipu, laiminlyöty turkinhoito tai allergiasta aiheutuva kutina voi saada koiran nuolemaan ja raapimaan itseään. Toisin sanoen mikä vain, joka saa koiran nuolemaan ja raapimaan itseään niin, että sen iho menee rikki, voi aiheuttaa bakteerien lisääntymisen kyseisellä alueella siinä määrin, että rikkoontunut iho pääsee tulehtumaan.

Hot spot on yleisintä kesäaikaan, sillä bakteerien kasvun kannalta ihanteellista on lämpö ja kosteus. Tästä syystä hot spot voi kehittyä erityisesti niille koirille, joilla turkki on hyvin tiheä, varsinkin, jos kyseinen karvakuono nauttii uimisesta. Paksu turkki ei uinnin jälkeen ihan hetkessä kuivu, ja bakteerit kiittävät.

Useimmiten hot spot ilmenee koiran korvien, kaulan ja lonkkien alueella, mutta se voi tulla mihin kohtaan tahansa – esimerkiksi peräpäähän, mikäli täydet anaalirauhaset vaivaavat koiraa ja saavat sen hinkkaamaan peräpäätään lattiaan tai nuolemaan ihon rikki. Hoitamaton ihotulehdus kutisee ja kiusaa koirakaveria, jolloin se raapii ja nuolee kutisevaa aluetta – aiheuttaen tulehdusalueen leviämisen. Pitkälle edetessään tulehdusalue voi olla hyvinkin kipeä, joten vaivaan on syytä tarttua heti, kun se huomataan.

Miten hot spot todetaan?

Hot spot on usein muodoltaan pyöreä, punaiseksi tulehtunut, jopa märkivä alue iholla. Pitkä-ja tuuheaturkkisten koirien iholta alkava hot spot voi olla vaikea havaita, jolloin hot spot voi harmiteltavan usein äityä pahaksi. Voimakkaasti tulehtunut kohta haisee pahalle ja se kutisee voimakkaasti - viimeistään koiran käytös kertoo, että jokin on vialla.

Jotta varmuus ongelmaan saadaan, on koira syytä viedä eläinlääkärille. Eläinlääkäri erottaa mikroskoopin avulla bakteerit ja sienet toisistaan ja pystyy antamaan koiralle selkeän diagnoosin, lääkityksen ja hoito-ohjeet.

Miten hot spotia voi hoitaa?

On tärkeää pitää tulehdusalue puhtaana, kuivana ja ilmavana. Tulehtuneen alueen ympäriltä voi ajella karvat pois – näin ihon pitäminen puhtaana ja ilmavana helpottuu. Tärkeää on myös, ettei koira itse pääse pahentamaan tilannetta raapimalla tai nuolemalla kutisevaa aluetta. Kaulurin tai löysästi koiran päälle puetun puuvillaisen vaatteen avulla voi estää koiraa pääsemästä tulehdusalueelle.

Ensiarvoisen tärkeää on seurata eläinlääkärin antamia ohjeita lääkityksen ja/tai lääkeshampoiden käytöstä.
Tukihoitona voidaan käyttää esimerkiksi FINNERO Betula-koivusalvaa.

Hot spotin hoidossa on syytä olla kärsivällinen ja hoitaa vaivaa huolellisesti niin kauan, että iho on täysin parantunut.

Hot spot – voiko sitä ennaltaehkäistä?

Hot spot on yleisintä kesällä, erityisesti paksu- ja pitkäturkkisilla koirilla. Ennaltaehkäisynä koiran iho ja turkki kuivataan jokaisen uintikerran jälkeen huolellisesti. Koiran turkki voidaan kesäaikaan myös trimmata lyhyeksi, tai ainakin harjata huolellisesti, jotta turkki pysyy mahdollisimman takuttomana ja ilmavana.

Loishäädöt on syytä pitää ajan tasalla, koiran suojaaminen punkeilta, hyttysiltä ja muilta ihoa ärsyttäviltä hyönteisiltä on tärkeää.
Korvatulehdukset, anaalirauhasvaivat, lonkkakivut, allergiat – monenlaiset asiat voivat saada koiran nuolemaan ja rapsuttelemaan itseään, joten näiden ongelmien hoitaminen on tietenkin huomioitava.

Mikäli epäilet koirallasi hot spotia, ole yhteydessä eläinlääkäriin, jotta vaiva saadaan kuriin ja koirasi voi nauttia elämästään, uimisesta ja kuumastakin kesäkaudesta ilman inhottavasti kutiavaa ihoa.

Vinkki!
Valikoimissamme on hot spotin hoidon tukituotteeksi oivallisesti sopiva FINNERO BETULA koivusalva

Pissaa lattialla, seinillä, sohvankulmassa. Vieno virtsantuoksu kodissa. Ei kiva. Joskus näin kuitenkin on, jos uroskoira syystä tai toisesta innostuu merkkailemaan paikkoja kotona. Mutta mistä ihmeestä se johtuu? Merkkaileeko koira paikkoja ilman syytä, aikansa kuluksi, vai voisiko taustalla ollakin jotain muuta?

Sisäsiisteyskasvatus

Jos uroskoira nostelee koipeaan kaapinkulmiin ja sohvakalustoon, on hyvä aloittaa syyn etsiminen sisäsiisteydestä. Jos koiralle ei ole lainkaan opetettu sisäsiisteyttä, ei voida olettaa sen itsestään aikuisenakaan ymmärtävän, ettei omistajan antiikkisenkki ole vessa. Koiran sisäsiisteys onkin ensimmäinen asia, joka pennulle opetetaan.
Kärsivällisyys ja johdonmukaisuus ovat avainsanat, kun pennulle viestitään, ettei ole soveliasta pissiä mihin sattuu. Pentu viedään säännönmukaisesti ulos jokaisen ruokailun jälkeen, sekä aina kun se herää uniltaan. Myös vauhdikkaan leikin jälkeen on hyvä tarjota pennulle mahdollisuus pissiä ulos. Käytännössä pentua viedäänkin ulos vähän väliä, sillä sehän lähinnä syö, nukkuu ja leikkii. Sinnikäs opettaminen palkitaan, koira oppii kyllä omaan tahtiinsa, että pissit ja kakit tehdään ulos.
Mikäli tämä tärkeä oppi on jäänyt koiralta pentuaikana väliin, voi sen opettaminen kestää aikuiselle koiralle pidempään kuin pennulle, mutta lempeä, ymmärtäväinen koulutus on sen väärti.

Eroahdistus

Myös eroahdistus tai muut vastaavat käytösongelmat voivat olla sisälle pissaamisen syynä, eritoten jos ongelmaa esiintyy vain koiran ollessa kotona yksin. Koiran käytösongelmien ratkaisuun on onneksi kikkoja, joten täysin mahdotonta ei ole, että eroahdistuneisuudestakin päästään ajan kanssa kokonaan eroon.

Riittävä ulkoilu

Pääseehän koira riittävän usein ulos tarpeilleen? Koiran iästä, lenkkien pituudesta ja koiran luonteesta riippuen sopiva ulkoilutusmäärä vaihtelee jonkin verran, mutta joka tapauksessa koiran tulee päästä ulos ainakin kolme kertaa päivässä, mieluummin toki useammin. Koiran pidätyskyky ei ole rajaton, joten mikäli pissaa ilmestyy sisätuloihin erityisesti ulko-oven lähelle, on hyvä tarkistaa saako koira varmasti riittävän usein mahdollisuuden tarpeidensa tekemiseen.

Naapurin ihana tyttökoira

Koirien hajuaisti on tunnetusti vertaansa vailla. Yleensä tämä on vain hieno asia, mutta asialla on kääntöpuolensakin. Samassa asunnossa, naapurustossa, tutulla lenkkipolulla tai muualla viehkeästi juoksuajalta tuoksuva narttukoira saattaa saada lemmenkipeän uroskoiran pään pyörälle. Tällöin uros voi innostua pissalla merkkailemaan omaa reviiriään – myös sisätiloja. Tällöin uroksen käytös saattaa muullakin tavoin muuttua: rakkaussuhteesta haaveksiva sulhanen voi olla normaalia levottomampi ja syödä huonosti.

Terveydellinen syy

Olipa syy merkkailuun mikä ikinä, on tärkeää poissulkea sairauden mahdollisuus. Mikäli koira juo tavanomaista enemmän, se myös pissii enemmän. Tolkuton juominen voi olla merkki sairaudesta, jolloin käynti eläinlääkärin luona on paikallaan.
Virtsatievaivat kuten virtsatietulehdus, vanhuuden mukanaan tuomat pidätysongelmat, synnynnäiset epämuodostumat ja muut sellaiset vaivat, joille koira ei mahda mitään, vaativat aina eläinlääkärin apua. Monet vaivat saadaan kuriin esimerkiksi lääkityksellä.
Virtsankarkailusta olemme kirjoittaneet oman bloginsa, sen voit lukea täältä>

Vanhat tuoksut

Asuntoon ilmestyneet pissat on syytä siivota huolellisesti pois, sillä koira haistaa vanhat pissiviestit ja pissailee niiden päälle uusia tuoksuja. Etenkin talouksissa, joissa on useampia koiria, voi tästä kehkeytyä varsinainen kierre: kukin koira käy vuorotellen pissimässä omat merkkinsä toisen jättämien tuoksujen päälle. Lemmikkieläinliikkeissä myytäviä lemmikkitalouksien puhdistusaineita ja hajunpoistoon tarkoitettuja tuotteita kannattaa tällöin suosia.

Älä rankaise

Jos koira pissailee sisälle, on hyvä muistaa, ettei koira tietoisesti käyttäydy huonosti omistajaa ärsyttääkseen. Koira elää hetkessä ja käyttäytyy vaistojensa mukaan – pissillä merkkailu on yksi sen luontaisista toiminnoista.
Opeta koiraa lempeän kärsivällisesti ja pyydä tarvittaessa apua koirien käytökseen erikoistuneelta kouluttajalta, joka osaa vinkata oikeat vinkit juuri sinun koirasi kanssa.

FINNEROn tuotteet merkkailijoille

FINNEROn valikoimista löydät kaikenkokoisille uroskoirille sopivat urosvyöt. Nämä ovat avuksi silloin, kun uroskoira merkitsee huonekaluja, verhoja, mattoja jne. Tästä saattaa koitua niin taloudellisia kuin epähygieenisiäkin ongelmia, puhumattakaan aiheutuvasta mielipahasta.
Urosvyö on vyönmallinen, helposti puettava urossuoja. Useimmat koirat lopettavat merkkailun urosvyön ollessa päällä, kun huomaavat, ettei merkkiä tule.

Urosvyöt on valmistettu hengittävästä, mutta vettähylkivästä materiaalista, sisällä imukykyinen mikrokuitu ja reikäneulos, jossa on lisätäytteelle tasku. Joustava kanttaus suojassa myötäilee koiran liikkeitä. Materiaalit ovat pehmeitä ja mahdollisimman mukavia koiran päällä.

Mihin urosvyötä käytetään?
- pennun sisäsiistiksi opetteluun
- sisätiloissa merkkaaville uroksille
- kyläillessä esim. muissa koiraperheissä
- virtsankarkailuun mm. vanhemmalla koiralla

Tutustu FINNEROn urosvöihin täällä >

Virtsankarkailu on melko yleinen ongelma koirilla. Virtsankarkailu on eri asia kuin paikkojen merkkailu, sillä virtsankarkailu on niin sanotusti tahatonta virtsaamista, näin ollen koira ei todennäköisesti ole edes tietoinen koko asiasta. Merkkailusta olemme kirjoittaneet oman bloginsa, sen löydät täältä>

Virtsankarkailua voi olla minkä ikäisellä koiralla tahansa, mutta yleisintä se on keski-ikäisillä ja vanhoilla koirilla. Vaivaa voi olla niin uroksilla kuin naarailla, yleisintä se on steriloiduilla, isokokoisilla narttukoirilla.

Yleensä vaiva huomataan koiran nukkuessa. Virtsaa voi karata koiran ollessa sikeässä unessa, tai sen noustessa makuulta ylös. Kyseessä voi olla pienen pieni virtsatippa lattialla silloin tällöin, mutta vaiva voi olla suurempikin aiheuttaen lähes koko virtsamäärän tyhjentymiseen kerralla. Mutta mistä ihmeestä tämä johtuu?

Syitä tahattomaan virtsankarkailuun voi olla monia. Lääketieteelliset syyt voivat juontaa juurensa poikkeavuuksissa aivojen ja selkäytimen niissä osissa, jotka hallitsevat virtsarakon toimintaa. Kyseessä voi olla synnynnäinen epämuodostuma, ja etenkin vanhoilla koirilla syy voi olla virtsaa rakossa pitävien lihasten kunnon heikentyminen.

Virtsankarkailu nuorella koiralla

Nuorilla koirilla virtsan tahaton karkaaminen voi johtua synnynnäisistä epämuodostumista. Yleisin syy tähän on anatomisesti väärään paikkaan kiinnittyneet virtsanjohtimet. Virtsaputket kuljettavat virtsaa munuaisista virtsarakkoon, mutta mikäli toinen tai molemmat virtsaputket ohittavat virtsarakon ja yhdistyvät epänormaaliin paikkaan, kuten virtsaputkeen, voi tästä seurata virtsan pidätysongelma.

Virtsaputken sulkijamekanismin vajaatoiminta on toinen syy, joka voi aiheuttaa virtsankarkailua nuorelle koiralle. Tämä vaiva yleensä paranee narttukoiran ensimmäisen kiiman jälkeen.

Syitä voi olla muitakin. Neurologiset ongelmat sekä kehityshäiriöt sukupuolielimissä tai virtsarakossa ovat mahdollisia, mutta harvinaisempia syitä virtsankarkailuun.

Virtsankarkailu täysikasvuisella koiralla

Narttukoiran steriloinnilla ja virtsankarkailulla on yhteys, vaikkakaan ei ole täysin selkeästi pystytty osoittamaan, miksi nartun sterilointi lisää sulkijalihaksen vajaatoiminnan riskiä. Sterilointi aiheuttaa hormonaalisia ja hermostollisia muutoksia, jotka saattavat olla tähän syynä. Virtsaputken sulkijalihaksen kudos ohenee, lisäksi steriloinnilla saattaa olla mekaanisia vaikutuksia, jotka vaikeuttavat virtsan pidättämistä.

Ikääntyneemmän, steriloidun koiran inkontinenssi voi ilmaantua kuukausista vuosiin koiran steriloinnin jälkeen. Tällöin koira voi ulkoillessaan virtsata täysin normaalisti, mutta tiputella enemmän tai vähemmän levätessään ja noustessaan makuulta ylös. Vaiva on yleisin kookkailla narttukoirilla: keski- ja suurikokoisilla narttukoirilla on kolminkertainen riski sairastua pieniin koirarotuihin verrattuna.

Narttukoirien harvinaisempi virtsankarkailun syy on tila, jossa emätin on virtsaputken loppupään tasolla ahtautunut. Tällöin virtsaa voi koiran pissatessa jäädä emättimeen tämän kaventuneen alueen eteen ja poistua itsestään koiran noustessa makuulta ylös.

Hyvin vanhoilla koirilla täysin mahdotonta ei ole sekään, että koiravanhukselle on kehittynyt seniiliys. Tällöin koira ei hallitse virtsanpidätystään kuten nuorena – se ei yksinkertaisesti tiedä, että se pissaa.

Aina eläinlääkäriin!

Aina koiran tiputellessa virtsaa ilman syytä, on koira vietävä eläinlääkäriin perusteellisiin tutkimuksiin. Vain eläinlääkäri pystyy poissulkemaan esimerkiksi virtsakivien ja virtsatietulehduksen mahdollisuuden ja tutkimaan tarkemmin mikä on virtsankarkailun syynä.

Virtsankarkailuun on onneksi olemassa tehokkaita hoitokeinoja, joten eläinlääkärin avulla oikein hoidettuna koira voi yleensä elää täysin siistiä ja onnellista elämää.

FINNEROn tuotteet virtsankarkailuun

Virtsankarkailusta kärsivän lemmikin hoito eläinlääkärin avulla on ensiarvoisen tärkeää.

Joskus hoidon teho ei heti näy, tai hyvästäkin hoidosta huolimatta muutamia virtsatippoja saattaa lattialla silloin tällöin olla. Mikäli kodin siisteydestä on huolehdittava aivan erityisen tarkkaan esimerkiksi kodin lattialla puuhaavien, konttausikäisten lasten vuoksi, voi koiralla käyttää narttukoirien juoksuhousuja tai uroskoirien urosvyötä. Näiden avulla paikat kotona pysyvät puhtaana. Muista tällöin huolehtia siitä, että juoksuhousujen tai urosvyön kertakäyttöinen side tai muu kuivike vaihdetaan puhtaaseen riittävän usein.

Juoksuhousut ja urosvyöt eivät ole hoitokeinoja, eivätkä ne missään nimessä korvaa käyntiä eläinlääkärillä, mutta auttavat kodin sisätiloissa puhtauden kanssa.

Tutustu tuotteisiin täällä >

Etenkin uuden koiran omistajaa saattaa mietityttää, kumpi olisi parempi vaihtoehto karvakuonon ulkoilutukseen: kaulapanta vai valjaat. Aivan selkeää vastausta tähän ei ole, ja joissain tapauksissa on paras valita molemmat.

Koiranpennun pentupanta

Koiranpennulle on hyvä hankkia kevyt peruspanta, jonka avulla pentua voidaan sisätiloissa totuttaa kaulapantaan pitämällä pantaa koiran kaulassa aluksi lyhyitä aikoja kerrallaan. Aikaa pidennetään sitä mukaa, kuin koira tottuu pannan käyttöön. Ensi alkuun pentu voi koettaa ravistella pantaa irti ja rapsutella sitä takajalkansa avulla pois, mutta jonkin ajan kuluessa se ei enää pantaa huomaakaan.
Ensimmäistä kertaa pantaa puettaessa koiraa voi houkutella pannan lähelle tarjoamalla sille namipaloja pannan läpi. Kun koira ei aristele tulla pannan lähelle, sen voi pujottaa koiran pään yli. Pannan käyttöä on hyvä harjoitella päivittäin, kunnes koira ei enää arastele pantaa, vaan antaa pitää kiinni pannasta ja antaa poistaa pannan kauniisti kaulaltaan. Koira on fiksu kaveri, joten hyvin pian se oppii yhdistämään kaulapannan ulkoiluun, ja on selkeästi innoissaan ulos lähdöstä aina kun kaulapanta otetaan esille.

Aikuisen koiran kaulapanta

Kun aikuiselle koiralle valitaan kaulapantaa, on kiinnitettävä huomiota pannan käyttötarkoitukseen. Onko koiran mahdollista kulkea vapaana, vai pidetäänkö se hihnassa? Koiran käytös, kaulan ja pään rakenne, sekä karvapeitteen paksuuskin on huomioitava pantaa valitessa.
Vapaana kulkevalle koiralle sopii kevyt, esimerkiksi kankainen tai nailoninen kaulapanta, josta koiran voi tarvittaessa napata kiinni. Jos taas koiraa talutetaan lenkeillä kaulapantaan kytkettynä, on pannan hyvä olla leveä ja mielellään pehmustettu. Leveydeksi suositellaan pantaa, joka on koiran kahden niskanikaman levyinen.
Kovin riehakkaalle tai vetävälle aikuiselle koiralle kaulapanta ei ole suositeltava, sillä riuhtominen ja veto rasittavat koiran niskanikamia, kurkunpäätä ja muita alueita kaulan seudulla – tästä voi seurata erilaisia terveydellisiä ongelmia. Tällöin valjas on oikea valinta, sillä valjaassa paine jakautuu tasaisemmin sellaisiin alueisiin koiran kehoa, jotka kestävät painetta kaularankaa paremmin.
Kovin paksukarvaisilla koirilla, kuten collieilla, kaulapannan valinta saattaa osoittautua haasteelliseksi. Sukkulanmuotoinen, kapea pää ja paksu karvoitus kaulassa voi aiheuttaa sen, ettei kaulapanta pysy koiran kaulalla lainkaan, vaan lumpsahtaa pään yli pois pienemmästäkin vedosta. Tällöin paras valinta talutukseen on valjas.
On myös koirarotuja, joille suositaan omanlaisiaan kaulapantoja – tällaisia ovat esimerkiksi kapeakaulaiset vinttikoirat, jotka kaipaavat erittäin leveän vinttikoira-pannan.

Valjaiden hyödyt

Vaikkakin kaulapanta on kätevä ja nopea laittaa koiran ylle ulkoiluun lähdettäessä, ei se aina aja asiaansa ainoana ulkoilutusvälineenä. On koiria ja tilanteita, joissa kaulapannasta saattaa olla koiralle haittaakin. Mikäli koira säntäilee pää viidentenä jalkana, voi hihnan nykäisy aiheuttaa nopean pysähdyksen, jolloin koiran kaulan, niskan ja selän rakenteet joutuvat koville. Ulkoisia ongelmia näissä tapauksissa ovat karvan ja ihon vaurioituminen, sisäisesti ongelmia voi tulla enemmänkin: lihaksisto, nikamat, henkitorvi ja lukuisat muut koiran kaulan alueen elimet voivat voimakkaan nykäisyn vuoksi vaurioitua pahastikin.

Mikäli koiralla on taipumusta vetää hihnassa tai käyttäytyä riehakkaasti, ovat hyvin istuvat valjaat kaulapantaa huomattavasti ergonomisempi, turvallisempi ja koiralle miellyttävämpi vaihtoehto.
Vetäminen ja siitä pois totuttaminen onkin sitten jo ihan oman bloginsa aihe.

Minkälaiset valjaat?

Valjasmalleja on lukuisia erilaisia ja erilaisiin tarkoituksiin suunniteltuja. On perusvaljaita, vetovaljaita, juoksuvaljaita ja vedonestovaljaita. Perusvaljaita käytetään normaaliin ulkoiluun. Perusvaljaista on olemassa monenlaisia vaihtoehtoja, kuten:
- T-valjaat, joissa rintaremmi kulkee vaakatasossa koiran rintakehän päältä. T-valjaat ovat hyvin perinteinen ja suosittu vaihtoehto ja ne toimivatkin kivasti, kunhan huolehditaan, että valjaat ovat oikean kokoiset ja istuvat koiran päälle napakasti. Väärän kokoisissa valjaissa rintalastan ylittävä hihna ei välttämättä pysy paikallaan, vaan se voi nousta liian ylös painaen koiran henkitorvea.
- Y-valjaat, joissa Y:n muotoinen remmi kulkee koiran rintakehän päältä ja etutassujen välistä. Y-valjaat sopivat aktiiviseenkin ulkoiluun, sillä ne jättävät kivasti tilaa koiran lapojen ja jalkojen liikkuvuudelle. Y-valjaissa paine jakautuu tasaisesti rintakehän alueelle.
- Mesh-valjaat, joissa koira ikään kuin puetaan valjaisiin: remmien sijaan valjaat ovat kokonaan tai lähes kokonaan tukevaa kangasta
- Mesh Light-valjaat, joissa on pitkälti sama idea kuin Mesh-valjaissa, mutta kankaisen osuuden määrä on pienempi
Malleista kaksi viimeistä ovat erityisesti pienille koirille suunniteltuja.

Muunlaiset ulkoiluvarusteet

Koirille myydään myös vetovaljaita, juoksuvaljaita, vedonestovaljaita, kuonopantoja, kuristavia ja puolikuristavia kaulapantoja, sekä metallisia ketjupantoja. Näille kaikille on omat käyttötarkoituksensa ja hetkensä, eivätkä ne korvaa perustalutukseen tarkoitettua pantaa tai valjasta.
Mainittakoon, että kaikenlaisten kipua tuottavien tuotteiden, kuten piikkipannan tai sähköpannan käyttö on Suomen eläinsuojelulaissa kielletty.

Tutustu FINNEROn pantoihin ja valjaisiin!

Koiran juoksuajaksi tai pelkäksi ”juoksuksi”, sanotaan tyttökoirien kiima-aikaa, eli aikaa, jolloin narttukoira voi tulla kantavaksi, jos se pääsee parittelemaan uroskoiran kanssa.
Uroskoirilla ei ole juoksuaikaa, vaan sukukypsäksi tultuaan ne pystyvät lisääntymään milloin vain. 

Milloin juoksuaika on?

Eri kokoisilla ja eri rotuisilla koirilla ensimmäinen juoksuaika on tyypillisesti, kun koira on 6–12 kuukautta vanha, eli silloin kun se on ohittanut pentuiän ja saavuttaa sukukypsyyden. Isokokoisilla koirilla ensimmäinen juoksu tulee yleensä vanhempana kuin pienillä roduilla, mutta eroja eri karvakuonojen kesken on paljonkin – joskus koira voi olla lähemmäs kaksivuotias, ennen kuin sen ensimmäinen juoksu alkaa.

Juoksuaikana tyttökoiran käytös voi muuttua. Se voi olla väsynyt ja hieman omissa maailmoissaan tai normaalia levottomampi, haukkua normaalia herkemmin, syödä nirsoillen ja olla ulkona erityisen kiinnostunut toisista koirista ja ulkomaailman houkuttelevista tuoksuista. Se voi myös pissailla sisätilaan, vaikkei sitä normaalisti tekisikään – koiraa voikin tällöin olla syytä ulkoiluttaa hieman useammin kuin yleensä. Kaikki nämä ovat täysin normaaleja juttuja, ja yleensä voimakkaimmillaan ensimmäisten juoksujen aikaan.

Kauanko se kestää?

Kokonaisuudessaan juoksuaika kestää kerrallaan kuukauden päivät. Juoksussa on kolme eri vaihetta: esikiima, kiima ja jälkikiima. Juoksujen välissä on lepokausi, jolloin koira ei voi tulla tiineeksi. Lepokausi kestää tyypillisesti puolisen vuotta, mutta eroja eri koirien kesken on paljon.

Juoksujen ensimmäinen vaihe on esikiima, joka kestää kolmesta päivästä reiluun kahteen viikkoon. Tänä aikana koiran sukuelimet turpoavat, munarakkulat kehittyvät ja juoksuun liittyvä verinen vuoto koiran vulvasta alkaa. On hyvin yksilöllistä, kuinka voimakasta vuoto on – joillain koirilla vuotoa ei edes huomaa, toiset sotkevat paikkoja enemmänkin. Uroskoiria narttu kiinnostaa kovasti jo tässä vaiheessa, mutta narttu ei esikiiman aikana anna urosten tehdä liian läheistä tuttavuutta, vaan torjuu kosijoiden lähentely-yritykset hanakasti. Keskenään ei esikiimaista narttua ja leikkaamatonta urosta tule kuitenkaan jättää, sillä täysin mahdotonta ei ole sekään, että uros onnistuu kuin onnistuukin astumaan nartun jo tällöin. Narttu onkin koko juoksun ajan pidettävä huolellisesti kytkettynä ja poissa urosten luota, jotta vahinkoja ei pääse tapahtumaan.

Varsinainen kiima kestää reilun viikon. Tällöin narttu on hyvinkin suotuisa kosijoilleen ja astumisen onnistuminen kaikkein todennäköisintä. Narttu voi olla hyvin kiinnostunut uroksista, se kääntää häntänsä sivuun ja seisoo kauniisti paikallaan uroksen nuuhkiessa sitä. Kiima-ajasta kuulee käytettävän sanontaa ”tärppipäivät”, ja mikäli koiralla on tarkoitus teettää pentuja, on tämä se aika, kun astutusta on viisain koittaa.

Kiiman mentyä ohitse on jälkikiiman vuoro. Tällöin turvotus ja vuoto hiljalleen häviävät. Jälkikiimassa oleva narttukoira ei enää anna uroskoirien astua itseään, vaan se torjuu kosijat pois luotaan. Narttukoira saattaa jälkikiiman aikana olla normaalia väsyneempi, tämä on normaalia. Normaalia selkeästi voimakkaampi nuoleminen, juominen, pissaaminen, saati lämmönnousu sitä vastoin eivät ole normaalia, vaan pahimmillaan kyseessä on kohtutulehdus. Tätä epäiltäessä on syytä pian ottaa yhteys eläinlääkäriin, sillä kohtutulehdus vaatii ehdottomasti eläinlääkärin hoitoa.

Jos koira on tullut juoksuista tiineeksi, se saa pennut 58–72 vuorokautta astumisesta. Jos koira ei ole tullut tiineeksi, on mahdollista, että sille tulee valeraskaus. Valeraskaudessa elimistö ikään kuin huijaa koiraa luulemaan, että se on saamassa pennut. Valeraskaus menee ohi itsestään, yleensä siitä ei tarvitse olla huolissaan. Valeraskaana oleva narttu voi kantaa lelujaan normaalia rakastavammin ympäriinsä ja tehdä leluilleen pesää. Sen nisistä voi valua maitoakin, mutta tila menee itsestään ohi, kun koiran elimistö rauhoittuu juoksuajan muutoksista.

Juoksujen välissä on lepokausi, jolloin koiran hormonitoiminta on normaalia, eikä se voi tulla tiineeksi. Ennen kuin juoksut taas alkavat.

Jos narttukoiralla ei ole tarkoitus teettää pentuja, sen voi viedä eläinlääkäriin steriloitavaksi. Tällöin koiralla ei ole juoksuaikoja lainkaan.

FINNEROn tuotteet juoksuaikaan

FINNEROn narttusuojat ovat narttukoiran juoksuajan "pikkuhousut". Narttusuoja puetaan koiran päälle, jolloin se suojaa kodin pintoja ja sisustustekstiileitä juoksuajan tahroilta niin kotona kuin kyläillessäkin. Narttusuoja sopii myös virtsankarkailun avuksi esim. leikatulla nartulla tai vanhemmalla koiralla. Narttusuojilla on erilaisia nimiä, kuten narttusuojat, narttuhousut, juoksusuojat, juoksuhousut ja juoksupöksyt.
Mikäli sinulla on narttukoira, on hyvä hankkia narttusuoja jo hyvissä ajoin, niin ehdit totuttaa koirasi housujen käyttöön jo ennen H-hetkeä. Pukemalla pöksyt koiralle pieneksi hetkeksi kerrallaan ja samalla palkitsemalla oppilasta sujuu tuleva juoksuaika kuin valssi kesällä.

Tutustu FINNEROn juoksuhousuihin täällä >

Kun lämpötilat lähenevät nollaa tai ovat pakkasen puolella, saattaa koiralla olla kylmä. Paleleva koira ei kuitenkaan aina hytise kylmästä niinkuin ihminen.

Mistä sen sitten tietää, että koira palelee?

Koirien kylmänsieto vaihtelee suuresti eri rotujen välillä. Siinä missä paksuturkkiset paksulla alusvillalla varustetut koirat suorastaan rakastavat kylmää eikä pikku sadekkaan haittaa niin lyhytkarvaiset koirat kaipaavat lämmintä ylle eivätkä mielellään edes lähde ulos.
Pohjavillattomat koirat kuten dobermannit ja bichon friseet alkavat palella herkästi ja niiden lihakset menevät kylmässä hetkessä lukkoon. Näitä koiria ei pidä jättää ulos värjöttelemään edes kauppareissun ajaksi.

Koira ei itse osaa ilmaista, että nyt palelee vaan omistajan on syytä osata lukea koirasta palelemisen tunnusmerkit:
- Paleleva koira saattaa jäykistää lihaksiaan poikkeavan paljon. Se saattaa lievästi köyristää selkäänsä ja kävellä niin sanotusti töpöttäen. Ero ei välttämättä ole edes suuri, joten sitä voi olla vaikea havaita.
- Todella selkeä palelemisen merkki on tietysti se, että koira suorastaan tärisee ja pyrkii sisälle tai suojapaikkaan. Koira saattaa myös vinkua ja olla muutenkin levoton.
- Paksuturkisellakin koiralla saattaa palella tassuja, etenkin kovilla pakkasilla. Tämän huomaa siitä, että koira nostelee tassujaan ilmaan jatkuvasti esim. pysähtyessään lenkillä tai pyrkii pysähtelemään jatkuvasti ja roikuttaa tassuja ilmassa.
- Pohjavillattomilla koirilla olisi hyvä olla lämmintä vaatetta päällä viimeistään viiden asteen pakkasilla, mielummin jo enneminkin. Lenkille lähtiessä kannattaa kiinnittää huomiota myös tuuleen, sillä pureva tuuli tekee ilmasta vielä kylmemmän tuntuisen kuin mitä pakkasmittari näyttää.

Valtaosa koiran kehon lämmöstä haihtuu tassujen, korvien ja hengityskanavien kautta. Pakkasilla onkin hyvä ottaa koiralle käyttöön sekä takki, että tossut. Koirille löytyy laaja valikoima lämpimiä tossuja ja takkeja.

Hyvät tossut ovat joustavat ja mukautuvat koiran tassujen liikkeisiin ja niissä on riittävästi esim. tarranauhoja, joilla tossut saa kiinni. Tossujen käyttö saattaa vaatia alkuun hieman harjoittelua mutta koirat yleensä tottuvat niihin aika helposti. Muista, että et naura koiralle, kun se alkuun kävelee hassusti tossut jalassa!

Hyvä takki peittää suuret lihasryhmät eli reisilihakset, selän ja rintakehän. Hyvä takki myös pitää vettä ja tuulta ainakin hieman. Myös hyvään istuvuuteen kannattaa kiinnittää huomiota. Takki ja tossut olisi hyvä sovittaa ennen ostopäätöstä.

Laita siis lämmintä päälle ja nauti koirasi kanssa pirteistä syys- ja talvikeleistä!

Kirjoittaja: Tarja Nurkkala