Koiran juoksuaika

Koiran juoksuajaksi tai pelkäksi ”juoksuksi”, sanotaan tyttökoirien kiima-aikaa, eli aikaa, jolloin narttukoira voi tulla kantavaksi, jos se pääsee parittelemaan uroskoiran kanssa.
Uroskoirilla ei ole juoksuaikaa, vaan sukukypsäksi tultuaan ne pystyvät lisääntymään milloin vain. 

Milloin juoksuaika on?

Eri kokoisilla ja eri rotuisilla koirilla ensimmäinen juoksuaika on tyypillisesti, kun koira on 6–12 kuukautta vanha, eli silloin kun se on ohittanut pentuiän ja saavuttaa sukukypsyyden. Isokokoisilla koirilla ensimmäinen juoksu tulee yleensä vanhempana kuin pienillä roduilla, mutta eroja eri karvakuonojen kesken on paljonkin – joskus koira voi olla lähemmäs kaksivuotias, ennen kuin sen ensimmäinen juoksu alkaa.

Juoksuaikana tyttökoiran käytös voi muuttua. Se voi olla väsynyt ja hieman omissa maailmoissaan tai normaalia levottomampi, haukkua normaalia herkemmin, syödä nirsoillen ja olla ulkona erityisen kiinnostunut toisista koirista ja ulkomaailman houkuttelevista tuoksuista. Se voi myös pissailla sisätilaan, vaikkei sitä normaalisti tekisikään – koiraa voikin tällöin olla syytä ulkoiluttaa hieman useammin kuin yleensä. Kaikki nämä ovat täysin normaaleja juttuja, ja yleensä voimakkaimmillaan ensimmäisten juoksujen aikaan.

Kauanko se kestää?

Kokonaisuudessaan juoksuaika kestää kerrallaan kuukauden päivät. Juoksussa on kolme eri vaihetta: esikiima, kiima ja jälkikiima. Juoksujen välissä on lepokausi, jolloin koira ei voi tulla tiineeksi. Lepokausi kestää tyypillisesti puolisen vuotta, mutta eroja eri koirien kesken on paljon.

Juoksujen ensimmäinen vaihe on esikiima, joka kestää kolmesta päivästä reiluun kahteen viikkoon. Tänä aikana koiran sukuelimet turpoavat, munarakkulat kehittyvät ja juoksuun liittyvä verinen vuoto koiran vulvasta alkaa. On hyvin yksilöllistä, kuinka voimakasta vuoto on – joillain koirilla vuotoa ei edes huomaa, toiset sotkevat paikkoja enemmänkin. Uroskoiria narttu kiinnostaa kovasti jo tässä vaiheessa, mutta narttu ei esikiiman aikana anna urosten tehdä liian läheistä tuttavuutta, vaan torjuu kosijoiden lähentely-yritykset hanakasti. Keskenään ei esikiimaista narttua ja leikkaamatonta urosta tule kuitenkaan jättää, sillä täysin mahdotonta ei ole sekään, että uros onnistuu kuin onnistuukin astumaan nartun jo tällöin. Narttu onkin koko juoksun ajan pidettävä huolellisesti kytkettynä ja poissa urosten luota, jotta vahinkoja ei pääse tapahtumaan.

Varsinainen kiima kestää reilun viikon. Tällöin narttu on hyvinkin suotuisa kosijoilleen ja astumisen onnistuminen kaikkein todennäköisintä. Narttu voi olla hyvin kiinnostunut uroksista, se kääntää häntänsä sivuun ja seisoo kauniisti paikallaan uroksen nuuhkiessa sitä. Kiima-ajasta kuulee käytettävän sanontaa ”tärppipäivät”, ja mikäli koiralla on tarkoitus teettää pentuja, on tämä se aika, kun astutusta on viisain koittaa.

Kiiman mentyä ohitse on jälkikiiman vuoro. Tällöin turvotus ja vuoto hiljalleen häviävät. Jälkikiimassa oleva narttukoira ei enää anna uroskoirien astua itseään, vaan se torjuu kosijat pois luotaan. Narttukoira saattaa jälkikiiman aikana olla normaalia väsyneempi, tämä on normaalia. Normaalia selkeästi voimakkaampi nuoleminen, juominen, pissaaminen, saati lämmönnousu sitä vastoin eivät ole normaalia, vaan pahimmillaan kyseessä on kohtutulehdus. Tätä epäiltäessä on syytä pian ottaa yhteys eläinlääkäriin, sillä kohtutulehdus vaatii ehdottomasti eläinlääkärin hoitoa.

Jos koira on tullut juoksuista tiineeksi, se saa pennut 58–72 vuorokautta astumisesta. Jos koira ei ole tullut tiineeksi, on mahdollista, että sille tulee valeraskaus. Valeraskaudessa elimistö ikään kuin huijaa koiraa luulemaan, että se on saamassa pennut. Valeraskaus menee ohi itsestään, yleensä siitä ei tarvitse olla huolissaan. Valeraskaana oleva narttu voi kantaa lelujaan normaalia rakastavammin ympäriinsä ja tehdä leluilleen pesää. Sen nisistä voi valua maitoakin, mutta tila menee itsestään ohi, kun koiran elimistö rauhoittuu juoksuajan muutoksista.

Juoksujen välissä on lepokausi, jolloin koiran hormonitoiminta on normaalia, eikä se voi tulla tiineeksi. Ennen kuin juoksut taas alkavat.

Jos narttukoiralla ei ole tarkoitus teettää pentuja, sen voi viedä eläinlääkäriin steriloitavaksi. Tällöin koiralla ei ole juoksuaikoja lainkaan.


FINNEROn tuotteet juoksuaikaan

FINNEROn narttusuojat ovat narttukoiran juoksuajan "pikkuhousut". Narttusuoja puetaan koiran päälle, jolloin se suojaa kodin pintoja ja sisustustekstiileitä juoksuajan tahroilta niin kotona kuin kyläillessäkin. Narttusuoja sopii myös virtsankarkailun avuksi esim. leikatulla nartulla tai vanhemmalla koiralla. Narttusuojilla on erilaisia nimiä, kuten narttusuojat, narttuhousut, juoksusuojat, juoksuhousut ja juoksupöksyt.
Mikäli sinulla on narttukoira, on hyvä hankkia narttusuoja jo hyvissä ajoin, niin ehdit totuttaa koirasi housujen käyttöön jo ennen H-hetkeä. Pukemalla pöksyt koiralle pieneksi hetkeksi kerrallaan ja samalla palkitsemalla oppilasta sujuu tuleva juoksuaika kuin valssi kesällä.

Tutustu FINNEROn juoksuhousuihin täällä >


Kirjoittaja:
Eeva Ahervuon työura alkoi vuonna 1987 osakkuudella Töölön Eläinkaupassa, Helsingissä. Vuonna 1995 hän siirtyi Faunatar-ketjun markkinointivastaavaksi - ja työelämän uusia tuulia kaivattuaan Finneron markkinointiin vuonna 2022. Koulutukseltaan hän on pieneläinhoitaja, myös markkinoinnin puolella kirjoittajalla on lukuisia koulutuksia. Koirilla on kuitenkin ollut aivan oma paikkansa Eevan sydämessä jo yli 40 vuoden ajan.

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Asiointi

Finnero.fi ja finnero.com verkkokaupasta voi tilata ainoastaan rekisteröitymällä asiakkaaksi. Asiakkaaksi voit rekisteröityä vain silloin, kun sinulla on yritys, jolla on y-tunnus. Hyväksymme sinut asiakkaaksemme täytettyäsi tiedot rekisteröitymislomakkeelle. Rekisteröitymisesi jälkeen tilisi hyväksytään 24 tunnin aikana, jolloin näet tuotteiden hinnat sekä pystyt tilaamaan. Lähetämme sinulle kirjautumistunnukset sähköpostiisi.

Tilauksen voi tehdä sähköpostitse info@finnero.com tai luodun asiakastilin kautta verkkokaupassa. Asiakastililtäsi voit seurata tehtyjen tilauksien käsittelyä, toimitusta sekä tilaushistoriaa.

Rekisteröitymisen yhteydessä henkilötiedot kerätään ja tallennetaan asiakasrekisteriimme. Asiakasrekisteristä voi erota milloin tahansa ilmoittamalla siitä asiakaspalveluumme. Emme luovuta tietoja ulkopuolisille. Tietojasi voidaan käyttää omaan sähköiseen suoramarkkinointiimme. Sähköisen uutiskirjeemme voit perua milloin tahansa uutiskirjeen lopussa olevasta peruutuslinkistä.